Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
10.11.2017

Isä-lapsi-ilta houkutteli osallistujia Tommola-talolle tiistaina

Isä-lapsi-ilta Tommola-talolla 7.11.

Tämän viikon tiistaina järjestettiin Tommola-talossa isä-lapsi-ilta. Ilta houkutteli paikalle 130 lasta isineen tai pappoineen. Ohjelmassa oli taidesuunnistus, jossa kerättiin passeihin merkintöjä eri pisteiltä.

Liikuntasaliin oli viritetty kopioita kuuluisista suomalaisista klassikkomaalauksista. Passissa oli jokaisesta näistä pieni pala ja osallistujien piti keksiä, mihin teokseen mikäkin pala kuuluu. Oikean taideteoksen löydyttyä suoritettiin porukalla pisteellä oleva tehtävä ja saatiin siitä leima passiin suorituksen merkiksi. Tehtävinä pisteillä olivat nassikkapaini, hyppely korokkeilta, taikataikinamuovailu, kalastus, pikkuautohieronta, vesivärimaalaus ja tietenkin iltapala.

Iltaa ohjasivat avoimen päiväkodin työntekijöiden lisäksi Tommola-talon päiväkotiryhmien henkilökunta. Tommola-talon isä-lapsi-illoissa on ollut avoimen päiväkodin lisäksi yleensä myös kaupungin järjestökumppaneita. Illoissa on aikaisemminkin ollut mukavasti osallistujia, mutta tämänkertainen määrä oli ennätys.

Ilta oli varsin onnistunut. Isiltä tuli välitöntä positiivista palautetta. Lapsista pystyi näkemään, kuinka hauskaa oli touhuta yhdessä isän kanssa.

Kategoria: