Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
11.12.2020

Heinolan Sinitaipaleen ensimmäisten tonttien myynti alkanut

Heinolan Sinitaipaleen tontit myyntiin - kuva länsirannalta

Omakotirakentamiselle varatun Sinitaipaleen kaava-alueen ensimmäiset omarantaiset tontit ovat valmistuneet myyntikuntoon. Alueelle on rakennettu valmiiksi kunnallistekniikka ja kadut odottavat ensi kevänä tapahtuvaa asfaltointia ja viimeistelyä. 

Ruotsalaisen rantaan rajoittuvalta alueelta myydään ensimmäisessä vaiheessa kahdeksan omarantaista tonttia huutokaupalla Huutokaupat.com -verkkopalvelussa (huutokauppa päättynyt 17.1.2021). 
Omarantaisille tonteille on aina kysyntää, mutta koko alue uuden koulun ja keskustan läheisyyden myötä herättää mielenkiintoa, toteaa elinvoimajohtaja Heikki Mäkilä. Monitoimitalona Sinilähde-talo tuo alueelle mahdollisuuksia harrastamiseen, kokoontumisiin ja liikuntaan, Mäkilä korostaa. 

Nyt huutokaupattujen kohteiden lisäksi on Sinitaipaleelle tontteja tulossa myyntiin lisää asteittain talven ja kevään aikana. Myöhemmin myyntiin tulevat tontit ovat kiinteähintaisia. 
- Meillä on käynnistymässä laaja asukasmarkkinoinnin mainoskampanja, joka jatkuu eri muodoissa läpi talven. Kampanja pitää sisällään niin, radio-, tv- kuin myös sähköistä mainontaa, Mäkilä kertoo. 
Rakennusoikeutta huutokaupattavilla tonteilla on 260–300 m2. Tonttien pohjahinnat vaihtelevat paikkojen mukaan 115.000-170.000 euroon.

Katso lisää:
Huutokaupattavat kohteet Huutokauppa.com -sivustolla
Businessheinola.fi - lisätietoja tonteista, pohjahinnoista, yms.
Sinitaival eteläosa
 
Lisätiedot: 
Heikki Mäkilä, elinvoimajohtaja 
Heinolan kaupunki 
044 769 4141 
heikki.makila (a) heinola.fi

(Muokattu 19.1.2021)

Kategoria: