Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
23.04.2020

Heinolan kaupungin yt-neuvottelut päättyivät, kaupunginhallitus käsittelee mahdollisia lomautuksia 27.4.

Heinolan kaupungintalo

Heinolan kaupungin yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen maanantaina 20. huhtikuuta. Neuvottelujen aikana sovittiin yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa periaatteet siitä, miten pandemiapoikkeusolojen aiheuttama haasteellinen tilanne viedään Heinolan kaupungissa läpi.

Työ on vähentynyt reilulta sadalta henkilöltä​​​​​​​

Mikäli Suomen hallituksen asettamat rajoitukset ja niistä johtuvat palveluiden kysynnän muutokset jatkuvat toukokuun lopun jälkeenkin, kaupungilla ei ole mahdollista tarjota työtä kaikille työntekijöille pandemiapoikkeusolojen vähentäessä työtä. Mahdolliset määräaikaiset lomautukset alkaisivat aikaisintaan toukokuun lopussa ja kestäisivät yhteensä enintään 90 päivää.

Yt-neuvottelujen päättymishetkellä määräaikaiset lomauttamiset koskisivat enintään 110 henkilöä. Kaupunginjohtaja Jari Parkkonen kuitenkin muistuttaa, että tilanne elää kaiken aikaa.

”Hallitukselta on lähipäivinä odotettavissa uusia linjauksia mahdollisesta rajoitusten jatkamisesta tai purkamisesta. Me työnantajana reagoimme ja katsomme, onko muutoksilla vaikutusta neuvottelutulokseen. Työnantaja voi myös keskeyttää lomautukset, mikäli tarve tai tilanne muuttuu siihen suuntaan”, Parkkonen sanoo.

”Sitten, jos epidemia alkaa näyttäytyä Heinolassakin, työntekijöitä saatetaan tarvita tuuraamaan sairastuneita”, Parkkonen lisää.

 

Nuorten kesätöistä osa voidaan toteuttaa

Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestö Tehyn neuvotteluedustajan Sari Niemelän mukaan neuvottelut etenivät järjestöjen näkökulmasta hyvässä yhteishengessä.

”Asioista käytiin avointa keskustelua, ja näkemyksiä jaettiin puolin ja toisin, vaikka välillä oltiinkin eri mieltä asioista. Pääsiäinen tosin aiheutti haasteita valmistautumisessa puolin ja toisin”, Niemelä kommentoi.

Korvaavan työn järjestämisen ja mahdollisten lomautusten lisäksi yt-neuvotteluissa käytiin läpi uusien rekrytointien, nuorten kesätöiden, liukuvan työajan saldorajan sekä tilapäisesti toisiin tehtäviin siirtyvän henkilöstön työsopimusten tilannetta sekä kirjattiin niihin ammattijärjestöjen kanta. Muun muassa kesätöiden osalta todettiin, että nuorten (15-17-vuotiaiden) kesätyöpestit voidaan toteuttaa niissä tehtävissä, joissa toimintaa ei ole poikkeusolojen vuoksi rajoitettu.

Kaupunginhallitus käsittelee yt-neuvottelujen tulosta ja lomautusten perusteita kokouksessaan 27. huhtikuuta

Aiempi uutinen: Heinolan kaupunki käynnistää yt-neuvottelut (julkaistu 3.4.202)

Lisätiedot:

Kaupunginjohtaja Jari Parkkonen
Puh. 0400 862 977


Järjestöjen edustajat:
Rauno Rajavuori, JHL 51
Jani Neiglick, JHL 507
Outi Montonen, JUKO
Tiina Pyykkö, Super
Sari Paappanen, Tehy
Tero Laine, JUKO
Eija Launia, Jyty
Sari Niemelä, Tehy
Pirjo Elfvengren, Jyty
Timo Kähönen, JHL 507
Merja Kasurinen, Super 408

etunimi.sukunimi@heinola.fi

Kategoria: Yleinen