Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
17.08.2020

Heinolan kaupungin maskisuositus ja muut käytännön koronatoimet

Koronavirus

Heinolan kaupunki noudattaa ohjeistuksissaan THL:n suosituksia. THL suosittaa kansalaisille kasvomaskien käyttöä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi. Hallitus puoltaa tätä suositusta.

Kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Ensisijaisen tärkeää on edelleen myös noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.

Ketä ja mitä tilanteita maskisuositus koskee

Maskisuositus koskee yli 15-vuotiaita henkilöitä, jotka kulkevat joukkoliikenteessä ja tilanteita, joissa ei voida pitää riittävää etäisyyttä. 

THL:n suosituksessa todetaan, että suositus ei koske vakiintuneita yhteisöjä. Näitä ovat suosituksen mukaan tilat ja tilanteet, joissa toistuvasti sama toisilleen tuttu ryhmä kokoontuu sisätiloihin pidemmäksi aikaa. Tällaisia ovat THL:n mukaan esimerkiksi harrastusryhmät, päiväkodit ja koulut. Toimistomuotoiset työyhteisöt ovat myös tämän tyyppisiä yhteisöjä. 

Maskien hankinta ja jakelun periaatteet

Maan hallituksen linjauksen mukaisesti lähtökohtana on, että jokainen on itse vastuussa omasta maskin käytöstään, maskien hankkimisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Hallituksen linjauksen mukaisesti kunnat vastaavat kuitenkin siitä, että myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen.

Maskit hankitaan siis lähtökohtaisesti itse, ja kaupungin tehtävänä on hankkia maskit vähävaraisille ja haavoittuvassa asemassa oleville. Maskin saamisen ehdoksi ei ole asetettu mitään vähävaraisuuden rajaa. Käytännössä maskeja annetaan kaupungin toimesta niille henkilöille, jotka tulevat niitä hakemaan ja jotka kokevat niitä tarvitsevansa ilmaiseksi.

Maskien jakelusta ja jakelupisteistä tiedotetaan erikseen.

Hengitystieoireiden esiintyessä yhteys numeroon 116117

Mikäli työntekijällä, oppilaalla tai varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla on oireita, tulee yhteyttä ottaa numeroon 116117. Kouluissa ja päiväkodeissa on kehotettava sairasta lasta hakevia vanhempia soittamaan numeroon 116117. 

Numeroon vastannut henkilö tekee tilannearvion ja antaa toimintaohjeet soittajalle.

Hengitystieinfektioasiakkaita ei edelleenkään oteta vastaan Heinolan terveyskeskuksessa. Hengitystieinfektiopoliklinikka avautuu 1.10.2020 Heinolassa, mutta siinäkin tilanteessa on ensimmäiseksi soitettava numeroon 116 117. Poliklinikan avautumisesta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Lähipalvelua turvavälit huomioiden

Pandemiatilanne ei estä kaupungin tarjoamien lähipalveluiden toteuttamista, mutta lähipalveluiden järjestämisessä tulee huolehtia turvavälien noudattamisesta.

Siivous edelleen tehostettuna

Siivouksen osalta THL:n ohje tehostetusta siivouksesta on edelleen voimassa.

Heinolan koronapuhelin käytössä 24.8.2020 alkaen

Kaupungin oma koronaneuvontapuhelin on jälleen käytössä 24.8. alkaen. Heinolan kaupungin yleisestä koronaneuvontapuhelimesta saa tietoa arjen palvelujen saatavuudesta ja asioinnin hoitamisesta poikkeustilanteen aikana.

Yleinen koronaneuvontapuhelin 044 797 7000 on avoinna 24.8. alkaen ma-pe klo 9-14.

 

Lisätietoja:

Sosiaali- ja terveysjohtaja
Pirjo Manninen
puh. 044 769 4229

Hyvinvointijohtaja
Pirjo Hepo-oja
puh. 050 071 7310

Tartuntatautilääkäri, ylilääkäri
Juha Saarenpää
puh. 044 469 4331

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

Kategoria: Yleinen Sosiaali- ja terveyspalvelut