Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
25.09.2019

Heinolalaiset tyytyväisiä kuntatekniikan palveluihin

Yhdyskuntatekniset palvelut 2019 -kyselyn tulokset

FCG-konsulttitoimiston kuntien toimeksiannosta tekemän Yhdyskuntatekniset palvelut 2019 –kyselytutkimuksen tulokset ovat valmistuneet.

Kysely lähetettiin kirjeitse huhti-toukokuussa 500 heinolalaiselle, ja vastauksia tuli yhteensä 197. Vastausprosentti (39%) oli toiseksi korkein 19 osallistuneen kunnan joukossa. Lisäksi saatiin 51 verkkovastausta Heinolan kaupungin verkkosivuilla olleen julkisen linkin kautta. Kysely oli verkossa avoinna 18.6.2019 saakka.

Kyselyn tulokset osoittavat kuntatekniikan osa-alueilla pääosin positiivista kehitystä edellisvuodesta. Eniten heinolalaisten tyytyväisyys oli noussut liikennealueiden ylläpitoon ja talvihoitoon.

Heinolassa kunnossapidosta vastaa kaupungin oma katuyksikkö. Rakennuspäällikkö Ari Matteisen mukaan toimintaan onkin panostettu.

- Kun kunnossapito tehdään omana työnä, reagointi on nopeampaa ja helpompaa kuin jos työ jouduttaisiin tilaamaan ulkoa. Esimiehet ovat myös osanneet organisoida työn oikea-aikaiseksi. Olemme myös hankkineet monipuolisempia laitteita ja ajoneuvoja, joilla pystyy tekemään sekä maanrakennustöitä että talvihoitoa. Raskaalla kalustolla on korkeat käyttötunnit, ja sillä pystytään korvaamaan henkilötyövuosia, Matteinen kertoo.

Katuvalaistukseen heinolalaiset olivat keskimäärin yhtä tyytyväisiä kuin viime vuonna, mikä hiukan ihmetyttää Matteista.

- Elohopealamppujen vaihto led-valaisimiin aloitettiin vuonna 2014 ja saatiin loppuun viime vuonna. Vaihdon aikana keskustan ulkopuolella paloi vain joka toinen lamppu, mutta nyt palaa jokainen. Keskusta on tällä hetkellä vielä huonosti valaistu, mutta Savontien valmistuminen loppuvuonna muuttaa tilannetta paremmaksi.

Palo- ja pelastustoimeen kokonaisuutena oltiin kyselyyn osallistuneista kunnista kaikkein tyytyväisimpiä Heinolassa (keskiarvo 4,04). Heinolan palo- ja pelastustoiminnasta vastaa Päijät-Hämeen pelastuslaitos.

Lisätiedot:
Rakennuspäällikkö Ari Matteinen
puh. 0500 497 251
etunimi.sukunimi@heinola.fi

Kyselytutkimuksen tulokset (pdf)

Kategoria: Rakentaminen Tekninen toimi