Pienet kylät, iso elämä
Heinolan kaupunki on saanut Päijänne-Leaderilta rahoituksen Pienet kylät, iso elämä-hankkeeseen, jonka avulla kehitetään kylä- ja asukastoimintaa sekä yhteisöllisyyttä Heinolan alueella. Hanke on käynnissä vuosina 2026-2027.

Hankkeen tausta
Heinolan kylissä on aktiivista toimintaa, mutta se keskittyy tällä hetkellä pienelle alueelle Heinolan pinta-alasta. Aiemmat kehittämishankkeet ovat tuottaneet arvokkaita käytäntöjä ja osoittaneet, että kylät kaipaavat konkreettista tukea aina viestinnästä uusien aktiivien mukaan saamiseen ja kyläyhdistysten elvyttämiseen.
Pienet kylät, iso elämä-hanke vastaa tähän tarpeeseen viemällä hyväksi havaittuja sekä luomalla uusia älykkäitä toimintamalleja kaikille Heinolan kylille sekä kaupunginosien, asukasyhdistysten toimijoille ja oman elinympäristönsä kehittämisestä kiinnostuneille. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kylien vetovoimaa, elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä asumisen näkökulmasta sekä luoda aktiivisia, houkuttelevia ja turvallisia kyläyhteisöjä, jotka tarjoavat sujuvaa arkea nykyisille asukkaille ja kiinnostavat myös uusia tulijoita. Hankkeen toimenpiteet on jaettu kuuteen eri osa-alueeseen, jotka ovat: asuminen, viestintä ja brändäys, yhdistykset ja yhteisöllisyys, yhteistyö kaupungin kanssa, ohjelmatyö sekä tietoliikenneyhteydet ja digitaidot.
Hanketta vetää yhteisökehittäjänä Sara Etola, joka toimii kylien tukena käytännön tasolla – jakamalla asiantuntemusta, osallistumalla kylätoimintaan ja tukemalla yhteisöjä arjen kehittämisessä. Hankkeen toimintaa ohjaa suunnitelma, jota päivitetään jatkuvasti toimintaympäristön muutosten mukaan, jotta toiminnan painopisteet pysyvät oikeissa asioissa.
Tavoitteet
Toiminta: Aktivoidaan kylien toimintaa laajemmalle pohjalle.
Yhteisöllisyys: Vahvistetaan me-henkeä ja paikallista kumppanuutta.
Elinvoima: Lisätään Heinolan kylien vetovoimaa.
Älykkäät ratkaisut: Hyödynnetään paikallisia vahvuuksia ja ratkaisuja.
Toteutusaika
3/2026-12/2027
Rahoitus
Leader-ryhmä: Päijänne-Leader ry
Toteutuskunta: HEINOLA
Kokonaisrahoitus: 99 829,80 €
Julkisen rahoituksen jakautuminen:
• EU: 42 926,81 €
• Valtio: 36 937,03 €
• Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 €
• Kuntaraha Leader-ryhmältä: 19 965,96 €
• Muu julkinen tuki: 0,00 €
Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 %


-
Sara Etola
Hankesuunnittelija
Sara.Etola@heinola.fi