Maitiaislahden valuma-alueen vesistönsuojeluhanke

Heinolan kaupunki toteuttaa Maitiaislahden valuma-alueen vesistönsuojeluhanketta Heinolassa. Hanke on käynnistynyt 1.1.2026 ja jatkuu 31.12.2028 saakka. Kyseessä on investointihanke, jossa toteutetaan konkreettisia vesiensuojelutoimia Maitiaislahden valuma-alueella. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukselta. Hankkeen yksityisinä rahoittajina toimivat Stora Enso Oyj, Stora Enso Packaging ja UPM.

Ilmakuva Maitiaislahdesta

Maitiaislahti ja valuma-alue

Maitiaislahti on Konniveden sivulahti, jonka ekologinen tila on luokiteltu tyydyttäväksi. Alueen keskeinen haaste on hulevesien mukana vesistöön kulkeutuva ravinne- ja kiintoainekuormitus, joka heikentää vedenlaatua ja edistää rehevöitymistä. Lisäksi Maitiaislahden rakenteesta johtuva vähäinen veden vaihtuvuus lisää rehevöitymisen riskiä. Hankkeessa vaikutetaan erityisesti valuma-alueelta tulevaan kuormitukseen, jonka vähentämisellä pyritään ehkäisemään Maitiaislahden vedenlaadun heikkenemistä.

Hanke perustuu Hämeen ELY-keskuksen tilaamaan ja AFRY:n vuonna 2025 toteuttamaan hulevesiselvitykseen, jossa on tunnistettu alueen hulevesien hallinnan tarpeet sekä soveltuvat ratkaisut. Toteutettavat toimenpiteet suoritetaan alueen erityispiirteet, luontoarvot ja virkistyskäyttö huomioiden.


Hankkeessa toteutettavat toimenpiteet

Hankkeessa toteutetaan valuma-alueelle rakenteellisia vesiensuojeluratkaisuja, joiden avulla hulevesiä voidaan viivyttää, puhdistaa ja hallita ennen niiden päätymistä Maitiaislahteen. Hankkeessa rakennetaan kosteikko, laskeutusallas, kaksi hulevesipainannetta sekä hulevesien kulkua ohjaava portaikko.

Rakenteiden tarkoituksena on hidastaa hulevesien virtausta ja estää veden mukana kulkeutuvien epäpuhtauksien pääsy vesistöön. Kosteikko, laskeutusallas, portaikko ja painanteet keräävät ravinteita, kiintoainesta, roskia ja ylimääräistä maa-ainesta ennen kuin vesi jatkaa kohti Maitiaislahtea. Altaisiin ja painanteisiin kertyneet epäpuhtaudet voidaan myöhemmin poistaa hallitusti ja toimittaa asianmukaiseen käsittelyyn.

Kosteikon läheisyyteen rakennetaan katselupaikka, joka sijoittuu harjun ympäristöön, raviradan kuntopolkujen läheisyyteen. Hankkeen aikana seurataan toteutettujen toimenpiteiden vaikutuksia ja viestitään hankkeen etenemisestä ja tuloksista alueen asukkaille ja yrittäjille sekä muille sidosryhmille. Kosteikon ja laskeutusaltaan läheisyyteen asennetaan hankkeesta kertova tiedotuskyltti.

Hankkeen hyödyt luonnolle ja ihmisille

Hankkeen keskeinen hyöty on valuma-alueelta Maitiaislahteen kohdistuvan kuormituksen väheneminen, mikä auttaa ehkäisemään vedenlaadun heikkenemistä. Lisäksi rakenteet auttavat tasaamaan virtaamia ja pienentämään rankkasateisiin liittyviä tulvariskejä. Rankkasateiden aikana hulevedet ohjautuvat hallitusti painanteisiin, altaisiin ja kosteikkoon, joissa vettä voidaan viivyttää ja varastoida. Tämä vähentää veden hallitsematonta virtausta rakennetuilla alueilla ja suojaa katuja, pihoja ja päällystettyjä pintoja kulumiselta ja vaurioilta sekä hillitsee eroosiota.

Samalla vesiensuojelurakenteet luovat uusia elinympäristöjä kasveille, linnuille ja muulle eliöstölle. Hanke parantaa alueen viihtyisyyttä ja virkistyskäyttöä sekä tukee ilmastonmuutokseen sopeutumista vähentämällä tulvariskejä ja varautumalla sään ääri-ilmiöihin. Lisäksi hankkeessa rakennettava laskeutusallas toimii osana alueen frisbeegolfradan reitistöä, mikä edistää aktiivista virkistyskäyttöä ja lisää alueen toiminnallisuutta.

Maitiaislahti-hankkeen logot.