Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
16.01.2020

Heinola esillä Urheilugaalassa, Suomen liikkuvimman kunnan titteli Helsingille

Urheilugaala 2020

Heinola oli näkyvästi esillä valtakunnallisessa Urheilugaalassa Hartwall Areenalla Helsingissä torstai-iltana 16.1.2020. Heinola oli kolmen finalistin joukossa ehdolla Suomen liikkuvin kunta 2019 -palkinnon saajaksi. Urheilugaalan 300-jäsenisen raadin valinta voittajaksi oli kuitenkin lopulta Helsinki.

Heinolan kaupunginjohtajan Jari Parkkosen mukaan finaalikolmikkoon pääseminen oli huomionosoitus Heinolassa tehdylle pitkäaikaiselle työlle.

- Taustalla on päättäjiä ja tekijöitä, urheiluseuroja ja yrityksiä, jotka ovat tehneet pyyteetöntä työtä heinolalaisten liikunnallisen elämäntavan eteen, Parkkonen sanoo.

- Heinola on aiemmin julistautunut ensimmäisenä Suomessa terveysliikuntakaupungiksi ja huomioitu työstään Euroopan tasolla. Tänä vuonna panostamme Heinolan oman ”Islannin mallin” käyttöönottoon. Haluamme jatkaa terveyden edistämisen kärkikuntana.

Liikkumisen eteen tehty yhteistä työtä

Suomen liikkuvin kunta valittiin nyt kolmannen kerran. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2018 tittelin sai Heinolan naapurikunta Asikkala ja viime vuonna Oulu.

Kuntaliiton sekä opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijoiden valitsemassa vuoden 2019 finaalikolmikossa olivat Heinolan lisäksi Helsinki ja Lieto. Tänä vuonna teemana oli kunnissa liikunnallisen elämäntavan edistämisessä tehty yhteistyö.

Myös liikunnan palvelupäällikkö Maria Kaikkonen pitää Heinolan ehdokkuutta erityisen arvokkaana.

- Yhteistyö toimintatapana on Heinolassa hyvällä mallilla. Haluan kiittää liikunnan edistämisestä kaupungin eri yksiköitä yhteisestä työstä! Suuri kiitos myös Heinolan upealle seuraväelle, aktiivisille liikunta-alan yrittäjille, seurakunnalle, kansalaisopistolle, Suomen urheiluopistolle ja Haaga-Helialle. Toivottavasti yhteistyö liikunnan edistämisessä jatkuu näin hyvänä ja kehittyy entisestään tulevina vuosina, Kaikkonen sanoo.

Kilpailussa etsittiin kuntaa, joka tekee monipuolista yhteistyötä yli sektori- ja organisaatiorajojen kuntalaisten liikkeen lisäämiseksi. Valinnassa painotettiin erityisesti sitä, kuinka kunta on onnistunut kokoamaan yhteen eri toimijoita ja edistää kaikkien kuntalaisten monipuolista liikkumista.

 

Lisätietoja medialle antavat:

Liikunnan palvelupäällikkö Maria Kaikkonen

puh. 044 797 8570

etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

 

Kaupunginjohtaja Jari Parkkonen (pe 17.1. klo 10 – 12)

puh. 0400 862 977

etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

Kategoria: Liikunta