Vapaa maalaus -ryhmä syntyi Heinolaan Pohjois-Karjalasta muuttaneen taidemaalari Kaarina Karjalaisen kokemuksista ja ideoista vuonna 2011. Hän oli toiminut kuvataideopettajana Pieksämäellä Kasvattajaopistossa, jonka opiskelijoilla oli paljon ikäviä muistoja koulun kuvaamataidon opetuksesta. Karjalaista pyydettiin opettamaan Heinolan kansalaisopistoon, minkä hän joutui kuitenkin terveyssyistä lopettamaan. Hän sanoi oppilailleen, että nämä olivat tarpeeksi taitavia perustamaan oman ryhmän. Hellekesän aikana saatiin ryhmä kokoon ja tilat hankittua osoitteesta Reumantie 4. Karjalainen löysi ne vedettyään taideterapiaa työttömille samoissa tiloissa.
Ensimmäinen kokoontumiskerta oli 15.9.2011, ja paikalla oli 13 maalaria. Jaettiin pöydät ja varastosta kannettiin lisää pöytiä ja tuoleja. Kaikilla oli avaimet ja jokainen sai tulla ja mennä, niin kuin halusi. Jokainen maksoi osuuden vuokrasta joka kuukausi. Eveliina Pirhosen johdolla maalattiin seinät, vuokraisäntä Pakarinen hommasi maalit. Joka torstai pyrittiin olemaan paikalla, maalaamisessa pidettiin aina kahvitauko. Se oli hyvää yhteisöllistä aikaa, ryhmän jäsenet olivat toistensa ohjaajia tai Kaarina soitettiin neuvomaan. Yhteinen torstai hitsasi alusta saakka yhdessä olemiseen ja tekemiseen. Kritiikkiä pystyi sanomaan myös ihan rehellisesti eikä siitä suututtu. Joku halusi opetella perspektiiviä, toinen maalata vain sielunmaisemaa. Ryhmän entinen jäsen Ritva Lunkka muistelee:
Se oli tosiaan kiva aina se kahvihetki, ja vaikka en aina kerennyt töistä kuin just siihen, toiset olivat jo tehneet pitkään töitä siellä, mutta ihan kiva oli aina liittyä mukaan ja usein mä jäin sitten itsekseni tai Anne oli usein aika myöhään–. Mutta jotenkin se, että kierreltiin katselemassa, että miltä kenenkin taulu näyttää, ja paa se noin päin, jos se näyttäisikin toisenlaiselta, että siis hurjan idearikasta ja luovaa se kaiken kaikkinen yhteiselo oli.
Ryhmän entinen jäsen Eija Markkanen puolestaan muistelee:
Ja että mitä kukin näkee niissä töissä. Itse ei ehkä nää mitään, mutta kuin jotain. Sitten joku tulee, että kato, tossa on tollaista, tai jos sen panis näin, niin miltä se sitten näyttäisi, niin siitä lähtee elämään ihan hirveästi asioita ja luovuutta tähän tilaan. Ja sitten se tarttuu, ja sehän on hauskaa.
Ensimmäinen näyttely pidettiin jo huhtikuussa 2012. Ryhmän yhteishenki oli hyvä, mainoksia jaettiin Kirkonkylästä Vierumäelle ja puskaradiot soivat. Näyttelyissä kävikin todella paljon väkeä. Yhden näyttelyn suojelijana toimi jopa kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Kun näyttely oli saatu valmiiksi, tunne oli: ”Vau, me ollaan tehty tällaista”. Vaikka aluksi saattoi tuntea häpeää omista töistään, kymmenen vuoden aikana jäsenet ovat saanut rohkeutta niin, että nyt he voisivat näyttää ihmisille vaikka kymmenen tauluriviä. Ryhmäläiset ovat auttaneet toinen toistaan avautumaan ja vapautumaan. Riitta Johanssonin mukaan Vapaa maalaus on ryhmälle oikea nimi, sillä se on lisännyt jäsentensä ajattelun ja tekemisen vapautta. Joka torstai voi tulla heiluttamaan pensseliä vain ajatuksella, että heiluttaa pensseliä, ei jäljennä mitään, maalaa vain päänsisäisiä värejä ja muotoja.
Karjalainen ihmettelee, miksi koulussa täytyy aina onnistua. Ryhmässä harjoitellaan epäonnistumista: kokeilen, meni päin mäntyä, kokeilen uudelleen. Vapaa maalaus -ryhmässä on Karjalaisen mukaan paljon asioita, joista ihmiset voisivat oppia. Piippa Olkkonen muistelee:
Mä voin sanoa, että Kaarinan syy, että mä tulin kurssille, kun oli Mailan joku näyttely tossa Torikadulla. Se oli kesää ja mä katsoin jotain taulua siinä, sä seisoit vieressä ja kysyit multa, että maalaatko ehkä itse? Mä sanoin, no en todella. Tule mun kurssille syksyllä. Sitten mä olin saanut synttärilahjaks useita vuosia aikaisemmin tuollaiset venäläiset värit, joilla mä olin kokeillut, en mitää innostunut yksin. Mä otin ne värit mukaan ja Kaarina sanoi, että sinä olet valinnut vaikea alan, akvarellin. Saat olla tyytyväinen, jos yksi työ kymmenestä miellyttää itseäsi.
Heinolan kuvataiteilijoiden hallituksesta ja kuvataiteilijoiden vuosinäyttelyn osallistujista suuri osa on vapaamaalareita. Tiivistä yhteistyötä on tehty yhdistyksen kanssa myös kurssien tilojen osalta. Osa ryhmästä lähteneistä taiteilijoista, kuten Susanna Eskola, tekee nykyään ammattimaisesti taidetta. Koska ryhmäläiset tekevät itse, heitä myös kiinnostaa taide. He ovatkin osallistuneet retkiin eri taidekohteisiin. Taidetta katsoo ihan eri tavalla, kun sitä itse tekee. Myös eri kurssien vetäjien vierailut ateljeella ovat olleet antoisia, ja eri tekniikoiden kokeileminen on ollut vapauttavaa. Ritva Lunkan mukaan oma sisäinen lapsi vapautuu. Kursseja ovat olleet muun muassa Sirpa Svahn-Kumpulaisen akvarellikurssi, Raija Vikmanin kollaasikurssi, Kaarina Karjalaisen kurssi 2016, Panu Patomäen piirustuskurssi 2017, Maila Pakarisen akvarellikurssi 2018 ja Manja Pielan muotokuvakurssi 2019. Karjalainen ei halua, että taiteella ihminen suljetaan pieneen laatikkoon, hän haluaa, että jokainen ryhmäläinen näkee, mikä itsessä on ihanaa. Riitta Johanssonille palkka työstä on se, että oma teos on tehnyt johonkuhun vaikutuksen ja joku kokee jotakin taulun edessä. Eija Markkanen painottaa:
Ja se on musta hirveen tärkeetä, että se oma buusti nousee esiin, että sä oot mitä mieltä tahansa, mutta tämä on mun taulu ja mä annan tälle arvoa, eli se on myöskin tämmöinen jonkinlainen sisäinen se hyvän olon tunne.
Ritva Lunkan mukaan nyky-yhteiskunnassa täytyy suorittaa asioita kovalla vauhdilla. Maalauksenkin voi tehdä suorittamalla, mutta Vapaa maalaus -ryhmässä ei ole ollut tippaakaan sitä henkeä. Kun pistää itsestään jotakin paperille ja toiset antavat positiivista palautetta, sinut on nähty. Se on pitänyt porukan yhdessä. Tärkeää on myös ilon ja kauneuden, vapauden ja luovuuden kokeminen. Riitta Johansson muistelee kurssia:
Kun pestiin ja tehtiin kaikki ne, niin se poisti sitä kontrollia, kun sä et voi tietää, mitä sieltä pullahtaa sieltä värin seasta tai sielt altaasta, mihin pantiin niitä pahvilappuja, kun oli öljyä ja vettä. Ne on ihan hirveen hauskoja.
Reumantieltä jouduttiin kuitenkin lähtemään kuntosaliyrittäjän tieltä. Sinikka Kukkosen aviomies oli kuitenkin kiinteistöalalla, ja uudet tilat löydettiin hänen kauttaan Säästöpankin yläkerrasta Kauppakadulta.
Vapaa maalaus -ryhmä Heinolan Harjupaviljongilla.
Ryhmän jäsenille ateljeella mukana oleminen merkitsee henkistä stressin poistoa, henkireikää ja rentoutumispaikkaa, jossa saa päästää irti. Itsestä saa ulos paineen, stressi tulee paperille ja sen voi lopulta unohtaa. Koko muu maailma unohtuu. Maalaaminen jotenkin tyhjentää ja samalla voi täyttyä jostakin muusta. Voi olla ihan eri ihminen, kun lähtee ateljeelta. He nauttivat myös erilaisista värien käyttämisen mahdollisuuksista. Ryhmässä saa omaan tekemiseen innostusta, kun näkee, miten naapuri tekee. Toisilta saa ideoita omaan tekemiseen. On myös mukavaa, että on vain taiteelle pyhitetty paikka, jossa voi rauhassa maalata. Ateljeelle voi tulla omalla avaimella koska vain, paikka on käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa. Ateljeella maalaaminen ei ole sidottu tiettyyn aikaan tai päivään. Omaa harrastusta on voinut jakaa omille ystäville tuomalla heitä käymään ateljeelle tai viedä taiteen viestiä eteenpäin omille lapsenlapsille näyttämällä paikkaa.
Taide merkitsee ryhmäläisille itseilmaisua ja vapautta. Voi tehdä mitä vain ilman sääntöjä ja rajoja. Kukaan ei määrittele itseä. Omaa itseä voi etsiä kankaalta. Jos esimerkiksi tulee jokin mielikuva, jonka haluaisi esittää väreinä, saa tyydytystä, kun onnistuu löytämään juuri oikean värin. Etsimisvaihe on hauska, vaikka usein saa tehdä monta harjoituskappaletta, ennen kuin on tyytyväinen. Maalauksen voi myös kääntää toisin päin ja löytää jotakin aivan uutta. Taide merkitsee myös iloa, omana itsenä olemista ja kommunikoimista.
Taiteen merkitys yhteiskunnassa on ryhmäläisten mielestä tehdä ihmisistä parempia. Voi unohtaa maailmaan kaameudet ja keskittyä vain tekemiseen. Tai sen näkemiseen, mitä ihmeitä ihmisistä syntyy. Taide rikastuttaa ihmistä ja laajentaa hänen näkökulmaansa. Taiteen kautta pystyy tuomaan esille omaa sisäistä ja henkistä puolta, tunteita ja kauneutta, mutta myös yhteiskunnallisia asioita. Yksi kuva puhuu enemmän kuin sata sanaa. Taide yhdistää ihmisiä, saa avautumaan jonkin taulun, kirjan tai kappaleen ääressä. Eri ihmiset näkevät asioita eri tavalla, on hienoa nähdä jonkun toisen visio maailmasta.
Ryhmän jäsenet käyttävät monenlaisia tekniikoita, kuten piirtäminen, maalaaminen öljy- ja akryyliväreillä tai vesiväreillä, pastelliliidut ja keramiikka. Monilla ryhmän jäsenillä on sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat ihastuneet heidän tauluihinsa. Lähipiiri arvostaa heidän harrastustaan ja kannustaa kovasti. Suurimmalle osalle kuvan tekeminen on harrastus, mutta joillakin on kunnianhimoisempiakin tavoitteita, kuten saada luova työ. On aina mieltä nostavaa ja kannustavaa, kun oma työ ostetaan. Luominen tulee kuitenkin luomisen ilosta, ei väkisin tai pakolla. Myyntimies on eri ammatti kuin käsillään tekevä taiteilija. Taiteilijaesikuvia ryhmän jäsenillä on Kaj Stenvallista William Turneriin, impressionisteihin, Ellen Thesleffiin ja Marjatta Tapiolaan. Kaikilta taiteilijoilta voi kuitenkin saada ideoita ja inspiraatiota. Aina kun näkee taidetta, saa jotakin uutta.
Lähteet
Ryhmähaastattelu 22.8.2022
Ryhmähaastattelu 27.9.2022
Haastateltavat:
Eija Markkanen
Piippa Olkkonen
Ritva Lunkka
Riitta Johansson
Kaarina Karjalainen
Marja-Leena Karinen
Pirkko Vartiainen
Päivi Kotiranta
Suvi Kotiranta
Anne Elorauta
Tiia Kuusela
Tarja Kolehmainen