Vuosien mittaan yhdistyksen jäsenet ovat yrittäneet laajentaa näkökulmaansa taiteeseen, maisemaan ja maailmaan käymällä tutustumassa paikkoihin eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.
Lofootit kesäkuu 1989
Ensimmäisen matkan liikkeelle paneva voima oli Ritva Huovinen. Ritvasta innostus tarttui muihinkin eikä käytännön ongelmia tuntunut olevan. Maalaustarvikkeiden kuljetus onnistui, kun Jorma Raippo otti pakettiauton ja toi sillä kaikkien matkalaisten tarvikkeet. Jo menomatka kahdella autolla oli hauska. Pientä jännityksentapaista oli siitä, saisiko sitä mitään aikaan, kun niin kauas lähdettiin. Hotellimajoitus oli varattu Svolvaeristä, mutta perillä se osoittautui sopimattomaksi. Matkalaiset menivät kysymään majapaikkaa Folkhögskola Vågenista, jonka oli tarkoitus muuttua turistikauden alettua retkeilymajaksi. Koulun opettaja katseli matkalaisia pää kallellaan ja sanoi, että miksei retkeilymaja voisi avautua saman tien. Majoitus oli kuin matkalaisia varten suunniteltu: he saivat vapaasti kokkailla pussikeittojaan oman aikataulun mukaan ja maisemia riitti maalattavaksi. Kun jonakin viimeisistä päivistä tuli sade, koulun väki tuli kysymään, haluaisivatko matkalaiset käyttää koulun maalausluokkaa.
Ensimmäisinä päivinä oli tyrmistyttävä helle, johon matkalaiset eivät olleet varautuneet. He tekivät ryntäyksen seudun ainoaan tavarataloon ja tyhjensivät sen hellevaatteista. Kaikkiin teki heti ensiksi vaikutuksen ihmeellinen valo. Oli yöttömän yön aika. Valo oli yölläkin vaaleanpunertavaa ja sai kaiken, jopa lehdet puussa, näkymään aivan terävänä. Toiseksi vaikutuksen tekivät maisemat, korkeat vuoret, jotka kuvastuivat veteen, ja pilvet purjehtimassa huippujen alapuolella. Jyrkänteen reunalle oli liimautunut punaisia ja sinisiä taloja. Kaiken yllä vallitsi suuri, avara luonnon rauha. Ajantaju hämärtyi, ja Raijakin maalasi kirkkoa kello kolme yöllä. Meri oli vaikea maalattava, kun se muuttui kaiken aikaa. Vuoroveden vaihtelu oli myös uusi kokemus, ja oli hauska katsella, millaisia simpukoita se milloinkin toi mukanaan.
Hän, joka ei maalannut öisin, maalasi ainakin päivät, ja iltaisin matkalaiset kokoontuivat katsomaan, mitä olivat saaneet aikaiseksi. Kaikista matkoista tämä ensimmäinen tuotti eniten maalauksia. Niitä opettaja Antti Ukkonen sitten syksymmällä arvioi, ja matkalaiset pitivät näyttelyn Valtuustotalon alakerrassa huhtikuussa 1991.
Matkalle osallistuivat Ritva Huovinen, Tytti Haapasaari, Helena Kontturi, Raija Nieminen, Raili Vienola, Sirkka Vepsäläinen, Marjatta Läspä, Anneli ja Teuvo Savolainen sekä Jorma Raippo.
Testico pääsiäisen aikaan 1993
Lofoottien maalausleiristä jäi niin hyvä muisto, että yhdistyksen jäsenet päättivät lähteä uudelle matkalle. Nyt matka suunnattiin etelään. Kohteena oli pieni Testico-niminen kylä Pohjois-Italiassa, josta saatiin pariksi viikoksi haltuun norjalaisten arkkitehtien talo. Kylä oli aika ”turmeltumaton”, ei mikään turistipaikka. Kylässä oli kuitenkin kaksi ravintolaa ja sekatavarakauppakin. Kylä sijaitsi vuoristoseudulla, vuoret olivat milloin sumuvuoria, milloin vasten aurinkoa teräväpiirteisiä. Rinteet olivat vielä edellisen kesän auringon polttamat ja alempana kasvoi tammimetsikköä ja takkuista karhunvatukkaa. Sieltä täältä löytyi vaivaisnarsisseja.
Testicon retkiporukka koolla. Kuva: Helena Kontturi
Kylällä matkalaisiin suhtauduttiin suopeasti. Ravintolasta lainattiin lusikat, jotta he saivat omatekoiset soppansa syötyä. Pääsiäisen aikaan kylään tuli paljon kaupunkilaisia ravintolapäivällisille ja -illallisille. Matkalaiset sopivat jo etukäteen, että he tulisivat arki-iltaisin. Kyläläiset kutsuivat heidät myös pääsiäisen ristisaattoon. Tytti Haapasaari muistelee:
Ja sitten kun tuli pääsiäinen, niin meidät haettiin siihen pääsiäiskulkueeseen. Se oli aivan mieletön kokemus, missä ne kantoi sitä Kristusta. Ja joka ovilla käytiin kolkuttelemassa ja ne lauloi. Se oli siis aivan hulppeeta osallistua semmoseen pääsiäisyön kulkueeseen, kun tuli pimeätä ja kaikkea. Todella juhlava. Noin siinä saattaa vain kun lähtee, niin saattaa tulla yhtäkkiä ihan ihmeellisiä kokemuksia.
Ensimmäiseksi viikoksi matkalaiset vuokrasivat auton Alassiosta ja pääsivät näkemään paikkoja. Toiranon tipukiviluolat olivat vaikuttavia, niistä moni innostui tekemään maalauksia. Nizzan modernin taiteen museo oli myös hieno kokemus. Raili tapiseerasi matkojen tuottamilla akvarelleilla makuuhuoneensa. Hän kiteytti kokemuksensa niin, että erilaisen luonnon näkeminen toi syvyyttä näkemiseen ja kokemiseen, ja varmaan sitä kautta töihinkin. Anneli Savolainen muistelee:
Pohjois-Italian reissulla lähdin mieheni kanssa summamutikassa vaeltelemaan kaiken maailman risukoissa ja missä vaan oltiin. Sitten minulle tuli ihan hirveä jano, siellä näkyi ristorante tai joku. Tuntematon paikka ja tuntematon ristorante. Siellähän pannaan Italiassa siestaksi kiinni. Sanoin, että kyllä mun pitää nyt vettä saada kuitenkin ja menin sinne koputtelemaan. Sieltä yläkerrasta tuli yksi mies, paksu pätikkä, iso mies. Sillä oli vain verkkopaita päällä ja se oli ajanut partaansa, sillä oli puoli naamaa vaahdossa. Puoli naamaa oli ehtinyt raakata. Sitten mä kysyin kanssa sujuvalla italian kielellä, että voisko saada vähän vettä. Hän käveli keittiöön ja antoi mulle ison lasin vettä. Kysyin, että mitä se maksaa. Ei maksa mitään.
Matkalle osallistuivat Raili ja Veikko Vienola, Tytti Haapasaari, Helena Kontturi, Marita Jäväjä, Anneli ja Teuvo Savolainen, Marjatta Läspä ja Sirkka Vepsäläinen.
Sirkka Vepsäläinen ja Helena Kontturi tutkimassa italialaista maisemaa. Kuva: Helena Kontturi
Grassina 1997
Koska matkalaiset olivat päässeet Italian makuun, mentiin sinne uudelleen. Tällä kertaa matka suuntautui erilaisiin maisemiin, hieman etelämmäksi, Toscanaan. Matkalaiset majoittuivat pieneen kylään Firenzen eteläpuolelle. He saivat nähdä luonnossa renessanssitaulujen smufaton. Kukkuloita vaatettivat pinjat, sypressit ja viiniköynnökset.
Kylä oli pieni ja hiljainen. Talossa, jossa matkalaiset yöpyivät, oli vuosisataiset, metrin paksuiset kiviseinät. Pieni soliseva puro piti seuraa, kun he muutamana iltapäivän lämpimänä tuntina lueskelivat ja piirsivät ulkoterassilla. Kirkot ja museot, joissa he kävivät, olivat hiljaisia. Ehkä hiljaisuuteen vaikuttivat paastonaika ja pääsiäinen. Ihmiset maalla tervehtivät toisiaan roomalaiseen tapaan sanomalla ”Salve”. Muutenkin sallittiin kaiken vanhan olla, niin ihmisten kuin rakennustenkin. Taloja ei raastettu pois uusien tieltä, vaan niitä jatkettiin ja korotettiin. Italialaisia tuntui suojelevan vuosisatojen aikana kehittynyt hyvä maku.
Puhuttelevia olivat Bargello-museon veistokset ja Marino Marinin veistokset museoksi muutetussa San Pancrasion kirkossa. Hauska matka oli kukkuloille Vincin kylään, jossa oli Leonardon museo. Näkemistä pelkästään Firenzessä oli niin paljon, että välillä oli pidettävä lepopäivä, vaikutteita tuli niin valtavasti.
Matkaan peilautui myös Suomen historia, kun matkalaiset muistelivat, keitä oli ennen käynyt Firenzessä. He kävivät raitiovaunulla Aurora Karamzinin puiston portilla Pratolinossa. Puisto oli sinä päivänä suljettu, mutta läheltä löytyi hauska ravintola. Matkalaisten mielestä ei ollut kumma, että monet ovat hakeneet sieltä inspiraatiota, heistäkin tuntui, että kuvainnostus kasvoi. Marita sai tehtyä usean työn, muilta tuotos jäi muutamiin akvarelliluonnoksiin. Matkalla olivat mukana Marita Jäväjä, Helena Kontturi, Päivi Patrikainen ja Anneli Savolainen.
Cascina kesäkuu 2001
Kolmas Italian-matka suuntautui myös Toscanaan, mutta tällä kertaa maisema ei ollut kukkulainen, vaan tasainen. Majapaikka oli pienen Cascina-nimisen kaupungintapaisen liepeillä. Turismista ei ollut mitään merkkejä. Matkalaiset saivat haltuunsa vanhan maalaistalon, jonka pihassa oli edelleen pyöreä puintitanner, kiviseinät olivat paksut ja tuvassa oli valtava avoin takka, jossa he pitivät iltaisin valkeaa. Omaa valkeaansa pitivät tulikärpäset ja kiiltomadot ulkona. Isäntäväki oli kovin ystävällistä, talo oli rouvan kotitalo. Matkalaiset saivat käyttöönsä vanhan polkupyörän, jolla käytiin ruokaostoksilla pienessä oliivin- ja juustontuoksuisessa puodissa, jossa kylänväkikin kävi. Muita kauppoja ei lähistöllä ollutkaan, paitsi jonkin kenkätehtaan valtava myyntihalli, josta Eveliina osti punaiset korkokengät.
Ensimmäisenä päivänä matkalaiset eivät ruokakauppaan päässeet, koska oli pyhäpäivä. Se selvisi heille ollessaan syömässä tulopäivän iltana paikkakunnan ainoassa ravintolassa. He kysyivät tarjoilijalta, voisivatko saada leipää, kahvipaketti oli onneksi mukana matkalaukussa. Tarjoilija ei mitenkään osoittanut mieltään, vaan antoi pussillisen ja kysyi, onko varmasti tarpeeksi.
Cascinan sijainti oli sopiva seutuun perehtymistä varten. Paikkakuntalaiset ehtivät tottua näkemään kuusi tätiä taivaltamassa kohti rautatie- ja tai linja-autoasemaa aamuisin. Kun heitä sitten oli viisi Tuulan matkustettua kotiin hieman aikaisemmin, kyläläiset kysyivät, missä se yksi täti on. Iltaisin sitten sama joukkue laahusti takaisin. Matkalaiset kävivät tutustumassa Firenzen pohjattomiin aarrekammioihin sekä Pisaan, Luccaan ja Volterraan. Volterra pitkän linja-automatkan päässä oli ehkä vaikuttavin. Sen olivat etruskit sinne rakentaneet, ja heidän jälkiään matkalaiset tutkailivat. Museoita he kiersivät joka paikassa niin ahkerasti, että Tytti lopulta ilmoitti, ettei hän kestä nähdä enää yhtään Madonna col bambinoa. Itse he eivät juuri kuvia tuottaneet, Eveliina teki muutaman akvarellin.
Matkalla mukana olivat Liisa Vastamäki, Anneli Savolainen, Tytti Haapasaari, Tuula Susi, Helena Kontturi ja Eveliina Pirhonen.
Cevennes, Ranska
Orvokki Rosberg tunsi Helin, suomalaisen naisen, joka oli naimisissa ranskalaisen miehen kanssa. Heli oli ollut samalla kurssilla Orvokin kanssa. Heillä oli pienessä kylässä residenssi. He asuivat itse talon toisessa päässä, ja toisessa päässä oli uudempi rakennus, jossa matkalaiset voivat asua. Pariskunta toi heille ruuan, ja Heli piti heille kursseja ateljeessaan, lähinnä tussipiirustusta. Tytti Haapasaari muistelee:
Niin, että meillä on paljon ollut tämmöisiä erikoisia, tämmöisiä matkoja, mitkä eivät ole sillä tavalla järjestetty, että nämä ovat vapaamuotoisia. Ihan vaan omin nokkinemme lähdetty.
Retkiä
Yhdistyksen toimintaan ovat kuuluneet alusta alkaen retket taidenäyttelyihin ja taiteilijakoteihin.
Keväällä 1977 kuvataiteilijat tekivät retken Panu Patomäen taiteilijakotiin. Retken aikana keskusteltiin taiteesta ja piirrettiin. Toukokuussa 2009 jäsenet saivat tutustua jälleen Patomäkien kauniiseen taiteilijakotiin ja molempien taiteilijoiden työhön. Syksyllä 1977 käytiin tutustumassa itäisten läänien kuvataiteilijoiden yhteisnäyttelyyn Mikkelissä. Huhtikuussa 1981 tehtiin kuvataideretki Helsinkiin kohteena Pekka Halosen näyttely. Ryhmän vetäjänä ja Halosen tuotannon esittelijänä toimi Ritva Huovinen. Marraskuussa 1982 Huovinen vei kuvataiteilijat Helsinkiin katsomaan Ateneumin von Wright -näyttelyä sekä Taidehallin Veikko Vionojan ja Rafael Wardin näyttelyitä. Kesäkuussa 2004 ja 2006 tehtiin näyttelyretki Taidekeskus Salmelaan Mäntyharjulle. Kesäkuussa 2007 yhdistys kävi Taidekeskus Ihanan Amerikka! -näyttelyssä. Syyskuussa 2007 ajateltiin, että olisi hyödyllistä tutustua paikallisten taiteilijoiden teoksiin ja työskentelytapoihin. Taidemaalari Kaarina Karjalainen otti jäsenet vastaan ateljeessaan 27.9.2007. Kesällä 2008 tehtiin taideretki Heinolan taidemuseon Tero Laaksosen näyttelyyn Chine – lohikäärme, krysanteemi ja lasitettu puutarha. Kesällä 2014 käytiin tutustumassa taiteilija Marita Liulian ateljeehen Heinolan Hevossaaressa. Kesällä 2016 yhdistys kävi puolestaan taiteilija Marjatta Tapiolan vieraana Sysmässä. Huhtikuussa 2017 tutustuttiin Heinolan ortodoksiseen Juliana-yhteisöön ja Heinolan ortodoksisen kirkon ikoneihin.
Vuodesta 2016 yhdistyksen hallitus on tehnyt opintoretken taidekohteeseen. Syyskuussa 2016 hallitus vieraili taiteilija Soile Yli-Mäyryn taidekodissa Orimattilassa. Toukokuussa 2019 hallituksen kesäretki suuntautui Moision kartanoon, jossa heinolalaisella taidemaalari Susanna Eskolalla oli teoksiaan esillä. Vuonna 2020 retki jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi. Vuonna 2021 kohteena oli Laukon kartano. Hallitus on vieraillut myös Orimattilan taidemuseossa, Maila Talvion salongissa Hartolassa ja Vääksyn Päijänne-talossa sekä Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla
Lähteet
Haapasaari, Tytti haastattelu 22.6.2022
Savolainen, Anneli haastattelu 1.11.2023
Savolainen, Anneli (2005): Matkakertomuksia. Heinolan Taide 2005. Heinolan kuvataiteilijat ry 30 vuotta. S. 8–9.
Toimintakertomukset 1975–2025