Maila Pakarinen (s. 1936) suhtautuu taiteen tekemiseen ammattimaisesti. Hän ei pidä itseään taiteen harrastajana, sillä hänen asenteensa maalaamiseen on läpikotaisin ammattimainen. Jos hän olisi nuorena ollut rohkeampi, hän olisi ryhtynyt täysipäiväiseksi taiteentekijäksi. Häntä pidätteli kuitenkin opettajan työ, josta hän todella piti, ja halu säännölliseen toimeentuloon. Pakarisen ammattimaisesta asenteesta kertoo muun muassa hänen jatkuva halunsa opiskella taidehistoriaa.
Pakarinen innostui maalaamisesta 60 vuotta sitten, kun aloitti opinnot Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa, joka on nykyään Jyväskylän yliopisto. Sen jälkeen hän on tehnyt maalauksia koko ajan. Jyväskylässä oli todella hyvät opettajat, ja Pakarisen tauluja lähetettiin aina opettajavalmistuslaitosten kevätkisoihin. Pakarinen on elämänsä aikana käynyt valtavan määrän kuvataidekursseja. Vuosina 1969–1970 hän opiskeli Helsingin yliopiston kuvaamataidon erikoistumiskurssilla, mistä oli hyötyä opettajana työllistymisessä. Pakarinen kertoo lasten opettamisestaan:
Kuva oli erittäin tärkeä. Esimerkiksi viikko aloitettiin aina, joka viikko käytiin läpi yksi Suomen taiteen kuva. Maanantai-aamuna kaikki toi tuolinsa siihen opettajan pöydän ympärille tai siihen lähelle. Tehtiin sellainen rinki, ja sitten oli joku kuva Suomen taiteesta, kaikkein tärkeimmät kuvat ja aiheet. Siitä minä kerroin, ja he kuuntelivat ja kyselivät. Ja sitten se viikon taidekuva seinällä. Tällä tavalla käytiin ekaluokasta lähtien taidehistoriaa läpi.
Pakarinen jäi eläkkeelle vuonna 1997. Samana keväänä Heinolassa sijainneen opetusalan koulutuskeskus Opekon kursseista vastaava Kalevi Peltola pyysi Pakarista vetämään kuviksen kursseja. Pakarinen nimitti kurssit Kuviksen kuntokouluksi, ja ne olivat erittäin suosittuja. Pakarinen vei kurssilaiset myös neljä kertaa taidematkalle Pariisiin. Heinolan Taidemuseon Ystävät ry:n puheenjohtajana hän toimi 16 vuotta.
Pakarisen teosten aiheet liittyvät yleensä aina luontoon. Suurena luonnon ystävänä Pakarinen haluaa vangita kankaalle luonnon kauneuden. Luonto on hänelle tärkeä, se on hänestä ihana ja kaunis. Hän haluaa tuoda luontoa esille estetiikan kautta. Pakarinen maalaa tarkkoja yksityiskohtia, ei niinkään suuria kokonaisuuksia. Omenapuusta Pakarinen on maalannut oksia, ei kokonaista puuta.
Sille, miksi Pakarinen maalaa kukka-aiheisia tauluja, löytyy häneltä yksinkertainen selitys.
Pakarinen iloitsee kauneudesta ja harmoniasta taiteessa. Monet´n Lummelampi-taulut ovat teoksia, jollaisia Pakarinen olisi itsekin mielellään maalannut. Jos hän olisi rakennus, hän olisi jokin impressionismiin keskittyvä taidemuseo, kuten Musée d’Orsay tai Musée d’Orangerie Pariisissa.
Ja mä oon kyllä niin vanhanaikainen ihminen, että minun mielestäni siinä pitää olla jotain esteettistä, joka antaa hyvän olon. Sitten on sellaisia, jotka ovat sen taiteilijan tuskan ilmauksia. Onko se katsojan tehtävä mennä siihen samaan tuskaan? Se on aina vanha sanonta, että vanhat rouvat maalaa kukkatauluja ja mä olen monelle sanonut, että joo mä olen juuri siitä esimerkki. Minä olen vanha akka ja minä maalaan kukkatauluja.
Pakarinen näki tyttärensä luona Kaliforniassa nimenomaan nuorten miestaiteilijoiden maalaamia ikkunankokoisia kukkamaalauksia:
Mä taputin käsiä. Ai kun ihanaa! Nuoria, komeita miehiä ja ne maalaa kukkatauluja. Ai hyvä! Huomasin että tää on ihan hyvä juttu.
Pakarisen mielestä taide laajentaa ihmisen näkökulmaa. Maalauksista oppii sympatiaa toista ihmistä, toista elämää kohtaan. Niistä löytää niin monia kauniita asioita, joita ei ole itse huomannut. Taiteilijan rooli on hänen mielestään silmiä avaava, taiteilija näyttää, mitä kaikkea hyvyyttä ja kauneutta ympärillämme on. Pakarinen toivoo tuovansa hyvää oloa omalla taiteellaan. Heinolan kuvataiteilijat ry puolestaan kerää yhteen ihmiset, joilla on sama harrastus. Pakarisen mielestä aina voi oppia jotain. Toinen voi auttaa näkemään jotain, mitä ei ole itse nähnyt. Se on Pakarisen mielestä erittäin tärkeää. Hänen mielestään kaupunki, jossa ei ole kulttuuria, ei ole mikään kaupunki. Monipuolinen kulttuurielämä lisää kaupungin vetovoimaa.
LÄHTEET
Haastattelu 27.6.2022
Hiltunen; Heini: Kulttuuria koko elämä. Itä-Häme 30.7.2011
Luonnon ystävä maalaa ammattimaisesti intohimolla. Luoteis-Uusimaa 3.2.2006