Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
12.11.2018

#BeActive-voittajan tarina - miten Jyrängön koulusta tuli Euroopan liikkuvin?

Jyrängön koulun #BeActive-voitto

Lokakuun 17. päivästä 2018 tuli Jyrängön koululle erityinen. Suomen liikkuvimpana kouluna 2013 tunnettu koulu palkittiin voittajana #BeActive-Awardsin Education-luokassa. Suomen liikkuvimmasta tuli Euroopan liikkuvin. Loppusuoran kolmesta finalistista valinnan teki Euroopan Unionin komissio Bulgarian Sofiassa. Tämä on kertomus siitä, miten Jyrängön koulu on onnistunut ottamaan paikkansa liikkuvan koulun mallioppilaana.

Koulupäivien liikunnallistamisen kehittämistyö koululla aloitettiin jo vuonna 2005. Vuodesta 2010 Jyrängön koulu on ollut Liikkuva. Liikkuva koulu on opetus- ja kulttuuriministeriön hanke, jonka tavoitteena on lisätä liikettä ja vähentää istumista kouluissa. Aktiivisuuden lisäämisen ajatellaan helpottavan oppimista. Oppilaiden osallisuus kouluyhteisössä vahvistuu, kun oppilaat pääsevät mukaan koulupäivien suunnitteluun. Syntyy positiivinen kierre, jossa osallisuus lisää yhteisöllisyyttä ja tukee hyvää ilmapiiriä, mikä helpottaa keskittymistä oppimiseen.

Liikkuva koulu -ohjelma jättää osallistujakouluilleen mahdollisuuden toteuttaa aktiivisuuden lisäämistä mieleisellään tavalla.
- Meillä Jyrängössä tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle tunti liikettä koulupäivän aikana. Päivittäinen liikunta-annos koostuu monista tekijöistä: välitunneista, koulumatkoista, liikuntatunneista, muista toiminnallisista oppitunneista sekä kerhotoiminnasta, kertoo koulun rehtori Kimmo Nykänen.
Koulussa liikuntaa ei siis ole rajoitettu pelkästään liikunnan oppitunneille, vaan myös muissa oppiaineissa käytetään aktiivisuutta lisääviä oppimistapoja.

Välituntiaktiivisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Oppilaat pääsevät osallistumaan aktiiviseen koulupäivään muun muassa toimimalla välkkäreinä eli liikuntaan kannustavina vertaisohjaajina. Koulupäivän sisältämän liikunnan lisäksi koulu rohkaisee oppilaitaan liikkumaan lihasvoimin koulumatkat.

Liikunnan lisääminen Jyrängön koulussa on saanut aikaan lukuisia positiivisia muutoksia.
- Tutkimustenkin mukaan hyvinvointi kouluyhteisössä on lisääntynyt. Oppilaat tuntevat voivansa paremmin koulussa. Kiusaaminen on vähentynyt. Keskittyminen oppitunneilla on parantunut ja koulupäivän aikainen jaksaminen lisääntynyt, luettelee Kimmo Nykänen.
Jyrängön koulun toimintamallit koulupäivän aktiivisuuden lisäämiseen ovat levinneet muualle Suomeen. Myös Heinolan muut koulut ovat mukana Liikkuva koulu –ohjelmassa.
- On tärkeää muistaa, että kaikissa Heinolan kouluissa tehdään erinomaista työtä kouluyhteisön liikuttamisessa. Meidän koulumme saamat tunnustukset ovat kannustamassa kaikkia kouluja eteenpäin työssään, muistuttaa Nykänen.

Jyrängön koulun oppilaiden liikkumista tukeva malli on edelläkävijä Suomessa, mutta miten koulu onnistui vakuuttamaan Euroopan komission ja voittamaan oman kilpailuluokkansa.
- Pääsimme Etelä-Suomen aluehallintoviraston omaksi ehdokkaaksi, joista opetushallitus teki lopullisen valinnan eurooppalaiseen kilpailuun. Opetushallitus päätti valita meidät kahden muun koulun lisäksi edustamaan Suomea kilpailussa, muistelee Nykänen.
Opetushallitus perusteli Jyrängön koulun valitsemista mukaan sen tekemällä pitkäjänteisellä työllä, jolla on pyritty lisäämään aktiivisuutta koulupäivään.

Perjantaina 21. syyskuuta koululle tuli tieto, että se on valittu kolmen finalistin joukkoon. Samalla koulun edustajat saivat kutsun palkinnon julkistamistilaisuuteen Bulgarian Sofiaan 17. lokakuuta.
- Kun sain tiedon, että olemme kolmen finalistin joukossa, aloin heti pohtimaan, millä tavalla voisimme vahvistaa mahdollisuuksiamme palkinnon voittamiseksi. Tässä vaiheessa otin yhteyttä vs. liikuntapalvelujohtajaan ja tiedottajaan viestinnän suunnittelemiseksi, kertoo Nykänen.
Koululla ja opetushallituksessa ymmärrettiin, että hyvän viestinnän avulla voidaan lisätä mahdollisuuksia palkinnon saamiseksi Suomeen. Viestinnässä haluttiin käyttää monenlaisia kanavia. Rehtori ja koulun muu henkilökunta ottivat käyttöön omat verkostonsa, samoin kaupunginjohtajaa pyydettiin viestimään verkostolleen asiasta. Suurelle yleisölle haluttiin tuoda tietoa esiin sosiaalisen median kanavissa. Jyränkölän mediapaja toteutti videon ja ytimekkäät kuvat, jotka kertoivat niin Jyrängön koulun, Heinolan kaupungin kuin opetushallituksenkin liikuntaa tukevista toimista.

- Koen, että viestinnässä onnistuimme erinomaisesti. Saimme mukaan europarlamentaarikkoja Twitterissä ja sosiaalisen median näytöt olivat suuria. Ennen kaikkea minusta oli hienoa, miten viestinnän avulla saimme koko kaupungin ihmiset taaksemme. Nyt minulle aiemmin tuntemattomat ihmiset ovat tulleet onnittelemaan koulumme voitosta, hehkuttaa Nykänen.
Koulun voitto kilpailussa sai runsaasti huomiota mediassa. Koulun edustajat finaalissa havaitsivat myös, että kaiken kiireen keskellä viestintä saattaa helposti jäädä, jos siihen ei kiinnitä erityistä huomiota.
- Sofian reissu oli todella kiireinen ja aikataulu oli tiukka. Torstaiaamuna kirjoitimme lukuisia tiedotteita medialle ja yhteistyökumppaneille, kertaa Nykänen.

#BeActive-kilpailun voitto tuo samalla esiin Heinolan vahvuuksia aktiivisen elämän tukemiseksi. Vs. liikuntapalvelujohtaja Maria Kaikkonen muistuttaa, että kaupunki haluaa  tarjota asukkailleen erinomaiset mahdollisuudet liikkumiseen.
- Heinolassa tehdään erinomaista työtä liikuntapalvelujen eteen. Meillä on erinomaiset mahdollisuudet monen lajin harrastamiseen. Kaupunki tarjoaa alle 18-vuotiaiden ohjattuihin liikuntaharrastuksiin ilmaiseksi tilojaan käyttöön, työikäisille järjestetään Kunnossa kaiken ikää –liikuntaryhmiä ja 70 vuotta täyttäneet heinolalaiset pääsevät maksutta uimaan ja kaupungin kuntosaleille, luettelee Kaikkonen.
Vesistöistään tunnettu Heinola tarjoaa mahdollisuuksia myös luontoliikuntaan. Kaikkonen onkin tyytyväinen, että kilpailun yhteydessä tarjoutui tilaisuus nostaa esiin myös näitä unohdettuja helmiä.
- Meillä on kaupungin ylläpitämien laavujen ja ulkoilureittien lisäksi muun muassa Suomen kirkkaimpiin järviin lukeutuva Sonnanen, jossa harrastetaan jopa jään alla sukeltamista, Kaikkonen muistuttaa.

Jyrängön koulun voittoa #BeActive-kilpailussa juhlittiin yhteistyökumppaneiden kanssa perjantaina 19. lokakuuta.
- Juhlaan haluttiin kutsua laajalti kaupungin toimijoita. Meillä on ollut arvokas kaupunkilaisten tuki takanamme koko kilpailurupeaman ajan. Kiitos siitä koko kaupunkiorganisaatiolle, mutta erityisesti kaikille kaupungin asukkaille, kiittelee rehtori Kimmo Nykänen.
Onnistumista läpikäydessä asiat on kuitenkin asetettava mittakaavaansa. Vs. liikuntapalvelujohtaja Maria Kaikkonen muistuttaa:
- Erityinen kiitos kuuluu kuitenkin koko kouluyhteisölle, joka tekee erinomaista työtä jäsentensä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ilman sitä pitkäjänteistä työtä Jyrängön koulu ei olisi nyt paitsi Suomen myös Euroopan liikkuvin koulu.

Kategoria: