Täällä on tilaa ja aikaa isommalle elämälle ja elämyksille

Tervetuloa Heinolaan! Päiväksi, pariksi tai vaikka asumaan. Heinola yllättää matkailijan runsaalla ja monipuolisella palvelutarjonnallaan. Uppoudu Heinolan tunnelmaan ja lähde rohkeasti päiväretkelle tai pidemmäksikin aikaa.

Heinola ilmasta, drone


Levollisena kumpuileva maisema kätkee syliinsä monta kiinnostavaa vierailukohdetta. Heinolassa onnistuu rentoutuminen tai aktiiviloma, herkuttelu sekä shoppailu. Heinolassa voi hengähtää, harrastaa, herkutella, nauttia kulttuurista.

Miten saapua Heinolaan?

Heinola on vireä pikkukaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Heinola sijaitsee Päijät-Hämeessä valtatie 4:n varrella, noin puolivälissä Lahtea ja Jyväskylää vain noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta.

Heinolaan saavut vaivattomasti autolla, bussilla ja kesäisin myös vesitse. Maksuton pysäköinti tekee vierailusta mutkatonta, ja vierasvenesatama sekä matkaparkki palvelevat niin veneilijöitä kuin matkailuautoilijoitakin. Satamassa toimii matkaparkkipalvelu, ja kaupungista löytyy nähtävää ympäri vuoden koko perheelle.

Heinolan kartta, piirros
Heinolan viehätys syntyy elävästä kaupunkikulttuurista. Vireä pikkukaupunki sijaitsee Päijät-Hämeessä valtatie 4:n varrella, noin puolivälissä Lahtea ja Jyväskylää.

Kulttuuria ja elämyksiä

Heinolan viehätys syntyy elävästä kaupunkikulttuurista ja sopivan kokoisesta keskustasta, jossa palvelut, tapahtumat ja nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan. Kulttuurikadulta löytyvät kaupungin keskeiset kohteet puutalokortteleineen kätevästi saman reitin varrelta.

Heinolan kaupunginmuseoHeinolan taidemuseo ja Käkisalmi-museo tarjoavat vaihtuvia näyttelyitä, ja historialliset kohteet, kuten Lääninkivalteri Aschanin talo ja WPK-talo, tuovat menneen ajan lähelle nykypäivää. Heinolan museoissa kävi viime vuonna lähes 30 000 vierailijaa.

Kaupungissa toimii myös oma elokuvateatteri Elo, ja maankuulu Heinolan kesäteatteri kerää kesäisin runsaasti yleisöä nauttimaan viihteestä. Tulevalla kaudella, ”Kaikkien aikojen farssi” -produktio hersyttää takuu varmasti nauruhermoja. Katettu kesäteatteri varmistaa nautinnon säällä kuin säällä, viime vuonna kesäteatterin esityksiä seurasi yli 20 000 katselijaa.

Heinolan taidemuseo, ulkokuva
Heinolan taidemuseo sijaitsee vuonna 1830 valmistuneessa empiretalossa. Taidemuseo tarjoaa pysyvästi esillä olevan eurooppalaisen posliinin kokoelman ja ministeri P. J. Hynnisen Taidesäätiön 4 000-niteisen kirjaston lisäksi vaihtuvia näyttelyjä ympäri vuoden.

Vuoden mittaan Heinolassa järjestetään useita tapahtumia. Vuoden siivittää käyntiin helmikuussa historiallisessa Rantapuistossa järjestettävä Talven ja valon juhla ja toukokuussa Tänään kylään – huomenna asumaan -tapahtuma kutsuu tutustumaan Heinolan asumistarjontaan, kohteisiin ja palveluihin.

Syksy tuo tullessaan lisää tapahtumia kuten elokuussa 14.–16.8.2026 Unelmien Heinola -kaupunkifestivaalin ja lokakuussa Kammotusten Karnevaalin. Loppuvuotta värittävät monet joulunajan tapahtumat sekä uuden vuoden juhlinta näyttävine ilotulituksineen mitkä keräävät ihasteluja kauempaankin. Kaupungin verkkosivuilta löytyvä tapahtumakalenteri on oiva paikka tutustua ajankohtaisiin tapahtumiin, niin kaupungin kuin muidenkin toimijoiden järjestämiin.

Myös monet eri lajien huipputason urheilutapahtumat rikastuttavat Heinolan tapahtumakenttää pitkin vuotta. Tänä vuonna kisataan muun muassa Siluettiammunnan MM-kisoissa, Motocrossin EM-kisoissa ja Vierumäki Golf Challengen parissa.

Heinolassa viihtyvät myös hyvän ruoan ja tunnelman ystävät. Harjupaviljongin vohvelikahvilaBistro Tango & Matto ja lukuisat muut makuelämyksiä tarjoavat ravintolat ja kahvilat sekä torin ympäristön sympaattiset kivijalkaliikkeet ja vierasvenesatama muodostavat tiiviin ja viihtyisän kokonaisuuden palveluiden äärellä. Ostoksista nauttiville Tähtiniemen ja Vuohkallion liikekeskittymistä löydät lisää monipuolisia ostosmahdollisuuksia keskustan kivijalkaliikkeiden lisäksi.

Unelmien Heinola, tapahtuma ulkoa
Unelmien Heinola -kaupunkifestivaali täyttää keskustan erilaisilla kulttuuritapahtumilla tänä vuonna elokuussa 14.–16.8.2026.

Luontoa ja aktiviteetteja

Heinolalaisille luonto on lähellä kirjaimellisesti. Kaupungissa pääsee helposti niin vesille kuin metsiinkin. Kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluva ympäristö, Kymijoen rannat ja vehreät harjualueet tarjoavat monipuoliset puitteet liikkumiseen ja virkistäytymiseen. Ulkoilureitit kulkevat kauniissa järvi‑ ja jokimaisemissa, ja keskustasta pääsee nopeasti luontoon. Matkan varrella onkin helppo pysähtyä uimarannoille (joita Heinolassa on muuten yhdeksän kappaletta), laavuille, taukopaikoille, maisemapaikoille ja kahviloihin. Rantaviivaa Heinolasta löytyy noin 1 000 kilometriä.

Heinolasta löytyy muun muassa kansainvälisestikin tunnettu ja tunnustusta saanut frisbeegolfkeskus Kippis, joka houkuttelee harrastajia läheltä ja kaukaa. Kävijöitä Kippiksellä oli viime vuonna huikeat 35 000. Heinola tunnetaan myös monista kylpylöistään. Kylpylätarjontaa rikastuttaa Kumpeli Span ja Nowene kylpylän lisäksi Vierumäelle loppuvuodesta avautunut perheille suunnattu kylpylä.

Vierumäen liikunnan ja vapaa-ajan keskus on myös tutustumisen ja kokemisen arvoinen yli 140 eri laji- ja ulkoilumahdollisuuden kokonaisuudellaan. Vierumäellä vieraillessa, matka taittuu Heinolan keskustaan autolla alle 15 minuutissa. Vierumäeltä lähtevät myös ulkoilureitit, joita pitkin Heinolaan pääsee upeissa harjumaisemissa.

Lapsille ja perheille Heinola tarjoaa monenlaista tekemistä. Heinolan Lintuhoitolassa pääsee ihastelemaan lintuja ja tutustumaan moniin eri lajeihin sekä niiden hoitoon. Lintuhoitola on suosittu koko perheen kohde, jossa vierailijoita kävi yli 23 000 viime vuonna.

Perhepuisto Bongarin yksi vetonaula on sen liikennepuisto, lisäksi Bongarissa voi seikkailla parkour- ja pumptrackradalla sekä kepparipuistossa. Viime vuonna puiston vauhdikkaista aktiviteeteista nautti peräti 28 000 kävijää. Molempiin kohteisiin voi tutustua maksutta.

Pyöräilijät kalliolla
Heinolassa luonto on lähellä. Ulkoilureitit kulkevat kauniissa järvi‑ ja jokimaisemissa, rantaviivaa Heinolassa on noin 1 000 kilometriä.

Hyvä kasvaa Heinolassa – Arki helppoa ja palvelut laadukkaita

Heinolassa asuvan vuorokaudessa on 25 tuntia. Ruuhkattomassa Heinolassa asut samaan aikaan keskellä luontoa ja kaupunkia, koski- ja harjumaisemissa lähellä poikkeuksellisen hyviä liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Heinola on sopivan suuri palvellakseen laadukkaasti ja samalla sopivan pieni ollakseen aidosti yhteisöllinen. Heinolassa on tilaa ja aikaa elää enemmän.

Lapsiperheen arki on Heinolassa helppoa, uudet päiväkoti- ja koulurakennukset ovat muunneltavia, pedagogisesti ajanmukaisia, kuten Kailas- ja Sinilähde-talot sekä moderni lukio. Rakennukset ovat sijoitettu asuinalueiden ytimiin, joten koulu- ja päiväkotimatkat ovat lyhyet ja turvalliset. Luokkakoot ovat myös maltilliset; perusopetuksessa 15–25 oppilasta ja lukiossa 18–27 oppilasta. Lukiossa voi myös opiskella musiikin, urheilun ja media-alan linjoilla.

Harrastuksiin pääsee helposti ja välimatkat ovat lyhyitä. Heinolan harrastemalli on maksuton välipaloineen ja koulukuljetuksineen. Ikäihmisille on tarjolla monia aktiviteetteja, jotka tukevat heidän hyvinvointiaan ja aktiivisuuttaan.

Ison elämän voi löytää pienestä kaupungista – Heinolasta

Heinola tarjoaa elämyksiä matkailijalle ja sujuvaa arkea asukkaalle. Luonnonläheisyys, toimivat palvelut ja monipuolinen kulttuuri- ja liikuntapalvelutarjonta tekevät kaupungista viihtyisän paikan niin vierailla kuin asua. Tule ja koe itse, mitä Heinola voi tarjota!