Päijät-Soten koronatilannekuva 26.7.2021 – Katso myös Heinolan mahdolliset altistumispaikat viime viikolla

Mahdolliset altistumispaikat ajankohtineen Heinolassa

Heinolassa on voinut altistua koronavirustartunnalle ravintola Iloisessa kulkijassa tiistaina 20.7. ja Jyrängön Sale-lähikaupassa sunnuntaista tiistaihin 18.–20.7.

Kyseisinä aikoina näissä paikoissa käyneiden on syytä seurata vointiaan ja varata herkästi aika koronatestiin, jos vähäisiäkään oireita ilmenee.

Päijät-Soten tilannekuva

Uusien koronatapausten määrä kasvoi viime viikolla verrattuna edeltävään viikkoon. Viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin 164, kun lukema oli edellisellä viikolla 134.

Sairaalahoitoon joutui viime viikolla kolme koronapotilasta, kun edeltäneellä viikolla heitä oli yhdeksän.

Koronavirustestejä vastattiin viime viikolla keskimäärin 464 päivässä, kun määrä oli edellisellä viikolla 383. Tartunnanlähde oli selvillä 86 prosentilla viime viikon koronatapauksista. Näistä 41 prosenttia todettiin jo karanteenissa olevilla ihmisillä. Päijät-Hämeen alueen tartunnoista 10 prosenttia oli peräisin ravintola-altistuksista ja 38 prosenttia ystävien ja sukulaisten tapaamisista tai yksityisistä juhlista. Karanteeniin asetettiin 379 henkilöä koronalle altistumisen vuoksi. 

Lue lisää

Taklaa korona -banneri
Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu