23.8.2021
Päijät-Soten koronatilannekuva 23.8.

Uusien koronatapausten määrä väheni viime viikolla hieman edeltävään viikkoon verrattuna. Viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin 100, kun lukema oli edellisellä viikolla 105.
Sairaalahoitoon joutui viime viikolla kuusi koronapotilasta kuten edeltäneellä viikollakin.
Koronavirustestejä vastattiin viime viikolla keskimäärin 487 päivässä, kun määrä oli edellisellä viikolla 472.
Tartunnanlähde oli selvillä 84 prosentilla viime viikon koronatapauksista. Näistä 34 prosenttia todettiin jo karanteenissa olevilla ihmisillä, ja 18 prosenttia oli peräisin ulkomailta. Päijät-Hämeen alueen tartunnoista 15 prosenttia oli peräisin ystävien ja sukulaisten tapaamisista tai yksityisistä juhlista. Ravintoloista tai kouluista tartuntoja ei varmistunut. Karanteeniin asetettiin viime viikolla 324 henkilöä koronalle altistumisen vuoksi.
Tuoreimmissa THL:n sekvensoimissa näytteissä alueellamme testatuista näytteistä (18 kpl) varmistui yksi beetamuunnos ja loput olivat deltamuunnosta. Näytteet oli otettu viikolla 29.
Alueemme vähintään 16-vuotiaista on kertaalleen rokotettu yli 80 prosenttia. Alueen koko väestöstä yhden rokoteannoksen on saanut noin 68 prosenttia ja kaksi rokoteannosta noin 44 prosenttia. Koronarokotteita on annettu yhteensä yli 236 000.
Lisätietoja
Päijät-Sote: Tilannekuva