Päijät-Soten koronatilannekuva 2.8.2021

Covid-19-rokotus

Uusien koronatapausten määrä väheni viime viikolla hieman edeltävään viikkoon verrattuna. Viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin 126, kun lukema oli edellisellä viikolla 164.

Sairaalahoitoon joutui viime viikolla seitsemän koronapotilasta, kun edeltäneellä viikolla heitä oli kolme.

Koronavirustestejä otettiin viime viikolla keskimäärin 434 päivässä, kun määrä oli edellisellä viikolla 464. Tartunnanlähde oli selvillä 79 prosentilla viime viikon koronatapauksista. Näistä 20 prosenttia todettiin jo karanteenissa olevilla ihmisillä, ja 12 prosenttia oli peräisin ulkomailta. Päijät-Hämeen alueen tartunnoista 9 prosenttia oli peräisin ravintola-altistuksista ja 36 prosenttia ystävien ja sukulaisten tapaamisista tai yksityisistä juhlista. Karanteeniin asetettiin 341 henkilöä koronalle altistumisen vuoksi.

Mahdolliset altistumispaikat ajankohtineen Heinolassa

Altistumispaikkojen ja -ajankohtien tiedottaminen on keskitetty alueellamme Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään. Ilmoitamme Heinolan altistumisista omissa kanavissamme sitä mukaan, kun saamme tiedon hyvinvointiyhtymästä. Lisätietoja koronasta ja altistumispaikoista löydät Ajankohtaista koronaviruksesta -sivultamme.

Heinolassa on voinut altistua koronavirustartunnalle liikuntakeskus Kunto-Pantterissa keskiviikkona 28.7. klo 10.30–12

Kyseisenä aikana liikuntakeskuksessa käyneiden on syytä seurata vointiaan ja varata herkästi aika koronatestiin, jos vähäisiäkään oireita ilmenee.

Lisätietoja

Päijät-Soten tilannekuva
Päijät-Soten koronasivusto (ajankohtaistiedotteet, ohjeet ym.)

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu