Päijät-Sote: Korona-viikkokatsaus

koronarokotus

Koronaviruksen omikronmuunnos leviää alueellamme nopeasti, ja sairaalahoidon tarve voi kasvaa selvästi nykyisestä. 

Alueemme vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 88 prosenttia, toisen 84 prosenttia ja kolmannen 43 prosenttia. Walk-in-rokotuspisteillä rokotuksen saa helposti ja usein ilman jonotusta. 

Suurin osa tartunnoista jää virallisten testien ulkopuolelle, joten luotettavaa tietoa tartuntojen määrästä ei ole. Päijät-Soten toteamien tartuntojen määrä on edelleen noussut. Testissä käytiin viime viikolla keskimäärin 807 kertaa päivässä, mikä on koko epidemia-ajan korkein määrä. 

Sairaalassa on 20 koronapotilasta, ja heistä yksi on tehohoidossa. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla 24 koronapotilasta. Uudellamaalla epidemian nykyinen aalto on vaikuttanut pidempään, ja siellä sairaalahoidon tarve on yli kaksinkertainen verrattuna alueemme tilanteeseen. Tämä antaa viitettä siitä, että sairaanhoidon tarve voi kohota merkittävästi myös meidän alueellamme. 

Testaus-, karanteeni- ja eristyskäytännöt ovat muuttuneet, eikä lievien oireiden vuoksi tarvitse tavallisesti mennä terveydenhuollossa otettavaan koronatestiin. Testiä suositellaan, jos työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakas- ja potilastyössä tai missä tahansa tehtävässä ympärivuorokautisessa hoiva- tai vammaispalveluissa, kuuluu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään tai on raskaana. Koronaan sairastuneiden eristysaika ja koronalle altistuneiden karanteeniaika on 5 tai 10 vuorokauden mittainen riippuen rokotussuojasta. Vähintään kahdesti rokotettujen tai koronan sairastaneiden ja vähintään yhden rokotuksen saaneiden eristys- tai karanteeniaika on lyhyempi kuin heillä, joilla rokotussuoja on puutteellinen. 

Suosittelemme kotitestien tekemistä, jos koronavirukseen sopivia oireita ilmenee. Jos testi on positiivinen, suosittelemme tartunnan saaneen omaehtoista kotieristystä ja altistuneen omaehtoista karanteenia. Tarkemmat ohjeet ovat sivuillamme paijat-sote.fi/karanteeni.

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu keskiviikkona 19. tammikuuta arvioimaan epidemiatilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä. 

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu