Päijät-Sote: Korona-viikkokatsaus 21.6.2022

Koronabanner

Sairaalassa on 17 potilasta, joilla on myös tuore koronatartunta. Yksi heistä on tehohoidossa. Sairaalaan joutui viime viikolla 6 koronapotilasta. Sairaalassa hoidettavien määrä on noussut viime viikosta, mutta sairaalaan joutuneiden koronapotilaiden määrä on pysynyt vähäisenä. 

Koronainfektioon liittyen Päijät-Soten alueella on menehtynyt yhteensä 146 ihmistä epidemian aikana. Näistä kuolemista 6 on tapahtunut viimeisen 30 vuorokauden aikana. Kuoleman katsotaan liittyneen koronainfektioon, kun koronaan sairastunut kuolee 30 päivän kuluessa positiivisesta näytteestä.  

Jos koronaan sopivia oireita ilmaantuu, voi tehdä kotitestin. Suosittelemme omaehtoista kotieristystä, jos testin tulos on positiivinen. Altistuneelle suosittelemme kontaktien välttämistä, jos se on mahdollista.  

Vakavaa koronatautia vastaan voi suojautua parhaiten ottamalla rokotuksen. Alueemme vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotteen on saanut 88 prosenttia ja toisen 86 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotteen on saanut 66 prosenttia. Neljättä rokotetta suositellaan 70 vuotta täyttäneille, joilla on vakavalle tautimuodolle altistavia riskitekijöitä, kaikille 80 vuotta täyttäneille sekä iäkkäille kotihoidon tai muiden palveluasumiseen rinnastettavien yksiköiden asiakkaille ja omaishoidon piirissä oleville. Neljännen rokotteen he voivat ottaa, kun kolmannesta rokotteesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Viidettä koronarokoteannosta suositellaan niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Tehosteannoksen voi ottaa, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta. 

Korona-viikkokatsaus julkaistaan nyt toistaiseksi viimeisen kerran, ja juhannuksen jälkeen tiedotamme epidemiatilanteesta tarpeen mukaan. Koronatilastot päivitetään kerran viikossa tiistaisin verkkosivulle paijat-sote.fi/koronavirus/tilannekuva. Rokotustilastot päivittyvät samalle sivulle keskiviikkoisin. Päijät-Soten alueen koronayhteistyöryhmä arvioi epidemiatilannetta tarvittaessa. 

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu