Päijät-Sote: Korona-viikkokatsaus 14.2.2022

Sairaalahoidossa on ennätysmäärä koronapotilaita, mutta tehohoidon tarve on kuitenkin vähentynyt selvästi. Keskussairaalan normaalia toimintaa on vähennetty paljon. Yhteiskunnan avautuminen jatkuu. Epidemia ei kuitenkaan ole ohi, ja toivomme että se huomioitaisiin edelleen runsasväkisten kohtaamisten järjestämisessä. 

Alueemme vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 88 prosenttia ja toisen 85 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotuksen on saanut 62 prosenttia. Kolmas rokotus kannattaa hakea, kun edellisestä rokotteesta tai koronatartunnasta on kulunut ohjeiden mukainen aika. Kolme rokotusta antaa parhaan suojan vakavaa koronatautia vastaan.  

Sairaalassa on 39 koronapotilasta, eikä heistä yksikään ole tehohoidossa. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla ennätykselliset 37 koronapotilasta. 

Lievien oireiden vuoksi ei yleensä tarvitse mennä terveydenhuollossa otettavaan koronatestiin. Testiä suositellaan sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakas- ja potilastyössä työskenteleville ja vakavan koronataudin riskiryhmään kuuluville mukaan lukien raskaana olevat. Kotitestin voi tehdä, jos koronavirukseen sopivia oireita ilmenee. Jos testi on positiivinen, suosittelemme tartunnan saaneelle omaehtoista kotieristystä ja altistuneen omaehtoista karanteenia. Tarkemmat ohjeet ovat sivuillamme paijat-sote.fi/koronavirus

Aluehallintovirasto kevensi alueemme kokoontumisrajoituksia niin, että 14.2. alkaen yli 50 henkilön yleisötilaisuuksiin voi ottaa enintään puolet tilan enimmäishenkilömäärästä. Yksityistilaisuuksien osalta on suositus, että yli 50 hengen tapahtumia ei järjestetä. 

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 16. helmikuuta arvioimaan epidemiatilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä. 

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu