Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Palliatiivinen päivystys käynnistyy osana ikääntyneiden palvelujen järjestämissuunnitelmaa

Vanhuksen kädet

Palliatiivinen päivystyspalvelu alkaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueella 7. syyskuuta 2025.

Jatkossa erikoislääkärit päivystävät sunnuntaisin Jalmarin osaston J12 ja kotisairaalan henkilöstön tukena.

– Palliatiivinen päivystys on valtakunnallinen tahtotila ja vastaa sosiaali- ja terveysministeriön suosituksiin. Vaikka toimintamme on vielä pientä ja kehitysvaiheessa, tämä askel on tärkeä. Näin saamme hoidettua potilaiden asioita päivystysaikana paremmin kuin tähän asti. Jalmarin sairaalassa päivystää myös hyvä yleislääkäri, ylilääkäri Kristiina Tyynelä-Korhonen kertoo.

Päivystysrinkiin kuuluu viisi lääkäriä, joilla on palliatiivinen erityispätevyys.

– Heihin voivat olla etäyhteydessä potilaiden hoitajat tai Akuutin ja päivystysosaston lääkärit.

Palliatiivinen hoito tarkoittaa kuolemaan johtavaa tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan potilaan aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa. Sen tavoitteena on ehkäistä ja lievittää kärsimystä sekä vaalia elämänlaatua.

Työvoiman saatavuus kohentunut

Aluehallitus sai maanantain kokouksessaan tilannekatsauksen järjestämissuunnitelmasta, jolla hyvinvointialue pyrkii turvaamaan ikääntyneiden palvelut.

– Taustalla on se, että ikääntyneiden määrä ja palvelutarve kasvavat samalla kun henkilöstön määrä pienenee, toimialajohtaja Anu Olkkonen-Nikula kuvaa.

Hyvää kehitystä on tapahtunut esimerkiksi työvoiman saatavuudessa.

– Avoinna oleviin lähihoitajan, hoiva-avustajan ja sairaanhoitajan paikkoihin tulee saman tien kymmeniä hakemuksia. On tietysti vaikea sanoa, mistä se johtuu, mutta uskoakseni se kertoo myös hyvinvointialueemme vetovoimasta.

Ikääntyneiden palveluita on esitelty tiiviisti erilaisissa tapahtumissa.

– Käymme kertomassa palveluistamme ja neuvomme muun muassa, mitä asiakasohjaus ja kuntoutus tekevät ja millaisia apuvälineitä voi käyttää kotona. Se on näkynyt suurelle yleisölle, ja etenkin Lahden markkinoiden aikaan järjestetty Mummotori on saanut kiitosta.

Uutta on myös Arjen avuksi -apuvälinenäyttely Lahden Triossa.

Yhteisöllisestä asumisesta kumppanuusmalli

Ikääntyneiden palveluissa on otettu käyttöön asiakasohjauksen chatti ja kehitetty geronomien yhteistyötä, etsivää vanhustyötä ja sosiaalista kuntoutusta. Sosiaalisessa kuntoutuksessa asiakas saa tukea sosiaalisen toimintakyvyn ja elämänhallinnan parantamiseksi.

Tulossa on vielä tärkeää tietoa verkkosivuille kokoava Seniorineuvola.

Yhteisöllistä asumista on kehitetty vireästi. Yhteisöllinen asuminen tarkoittaa asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa jokaisella asukkaalla on oma asunto.

Asumispalveluiden uudistus mahdollistaa sen, että iäkkäille voidaan tarjota kotona-asumisen ja nykyisen ympärivuorokautisen palveluasumisen väliin joustavia, yhteisöllisiä ja toimintakyvyn säilymistä tukevia asumis- ja palveluratkaisuja.

Nuorille tukea mielen hyvinvointiin

Aluehallitus sai katsauksen myös nuorten terapiatakuun etenemisestä. Toukokuussa voimaan tullut nuorten terapiatakuu tuo uusia toimintamuotoja lasten ja alle 23-vuotiaiden mielen hyvinvoinnin tueksi. Tällä hetkellä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella käytössä ovat jo esimerkiksi alaikäisten lyhytpsykoterapia ja ryhmätoiminta.

Terapiatakuun toimintamallin kehittäminen jatkuu, jotta nuorten käytettävissä on jatkossa mahdollisimman selkeät ja toimivat palvelut. Henkilökunta saa parhaillaan koulutusta uusien menetelmien käytöstä. Hyvinvointialueen monialainen työryhmä seuraa tiiviisti nuorten palvelujen kehittämistä.

Lisätiedot:

Anu Olkkonen-Nikula
toimialajohtaja, ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus
+358 44 440 6523
anu.olkkonen-nikula@paijatha.fi

Mika Forsberg
Perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja
+358 44 719 5630
mika.forsberg@paijatha.fi

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.