Kouluterveyskysely kertoo – Me vaikutamme

Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia. Tänä vuonna nostamme somessa esiin heinolalaisten lasten ja nuorten hyvinvointia Kouluterveyskyselyn 2025 tulosten pohjalta ja avaamme keskustelua siitä, miten voimme yhdessä tukea arkea.

Hyvinvointi rakentuu monesta palasesta: riittävä uni, ravinto, liikunta, stressinhallinta sekä turvalliset ihmissuhteet ja kasvuympäristö. Nuori tarvitsee huolenpitoa, rajoja, luottamusta sekä kuulluksi tulemista, mutta myös tilaa kasvaa itsenäiseksi. 

Tässä kokonaisuudessa perheen hyvinvointi on keskeinen tekijä. Kun arjen voimavarat riittävät, lapsella on paremmat edellytykset kasvaa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Perheen jaksaminen, taloudelliset resurssit ja mielenterveyden tukeminen vaikuttavat siihen, millaisia mahdollisuuksia lapsella on oppia ja voida hyvin. Jos arki kuormittaa, se voi näkyä lapsen stressissä, unessa ja koulumotivaatiossa – siksi on tärkeää, että tukea on saatavilla ja että yhteisö, palvelut ja lähipiiri tukevat perheitä. 

Kouluterveyskyselykampanjan rinnalla kulkee varhaiskasvatusikäisten vanhemmille suunnattu Rajat turvaksi, sanat sillaksi -kampanja. Kun vanhemmat saavat tukea ja tietoa jo varhaiskasvatusvaiheessa, se näkyy lasten ja nuorten hyvinvoinnissa vuosien päästä. 

Tuoreimmat kouluterveyskyselyn tulokset kertovat sekä ilonaiheista, että huolista:

  • Kiusaaminen ja vanhempien taholta koettu väkivalta ovat vähentyneet alakouluikäisillä.
  • Yläkoululaiset kokevat terveytensä aiempaa paremmaksi ja nuuskan, sekä alkoholin käyttö on laskussa.
  • Ammattiin opiskelevilla kouluinnostus on lisääntynyt ja rahapelaaminen vähentynyt.
  • Yläkoulun tytöistä hieman alle puolet on tyytyväisiä elämäänsä ja koulunkäynnistä pitäminen on laskenut.
  • Lukiolaisilla ahdistuneisuus ja seksuaalinen häirintä ovat nousussa.
  • Unen määrä ja kouluruokailuun osallistuminen on usealla liian vähäistä.

Kouluterveyskyselyn tulokset ovat katsottavissa täältä: Kouluterveyskyselyn tulokset – THL

Kampanjan aikana jaamme vinkkejä arjen hyvinvointiin ja kerromme, mistä saa apua, jos huoli herää On rohkeutta pyytää ja ottaa apua vastaan. Yhdessä voimme vaikuttaa siihen, miten lapset ja nuoret voivat. 

Seuraa kampanjaa somessa ja osallistu keskusteluun – jokainen teko lasten ja nuorten hyväksi on askel kohti parempaa huomista!

#Heinolakaupunki #pienikaupunki_isoelämä #kouluterveyskysely #rajatturvaksisanatsillaksi #aikuisenvastuu