Koronarokotusten ajanvarauksessa toukokuussa viivettä

Runsaan kysynnän vuoksi koronarokotusten puhelinajanvarauksen takaisinsoitossa on tällä hetkellä jopa 2 viikon viive, koska kaikki varattavissa olevat rokotusajat on jo annettu. Tämä tarkoittaa sitä, että myöskään sähköisessä ajanvarauksessa ei ole tällä hetkellä koronarokotusaikoja varattavissa. Heinolaan saatavat rokotemäärät varmistuvat viikko kerrallaan, joten voimme avata uusia rokotusaikoja vasta saapuvan rokotemäärän vahvistuksen jälkeen.

Rokoteannosten rajallisesta määrästä johtuen ensimmäisten rokoteannosten antamistahti hidastuu toukokuussa, koska helmikuussa ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden tehosteannoksia annetaan nyt samanaikaisesti. Saamamme ennakkotiedon perusteella odotamme tilanteen parantuvan kesäkuussa, kun Suomeen saapuvien rokotteiden määrä kasvaa nykyisestä.

Heinolan ikärakenne poikkeaa maakunnan muiden kuntien ikärakenteesta. Tästä syystä ajanvarauksen aukeaminen uusille ikäryhmille saattaa jatkossa tapahtua hiukan eri tahdissa kuin muissa Päijät-Hämeen kunnissa.

Muistutamme myös, että rokotteet jaetaan eri alueille väestömäärän perusteella. Näin ollen jos esimerkiksi ulkopaikkakuntalainen mökkiläinen on saanut ensimmäisen rokoteannoksen kotipaikkakunnallaan, tulee myös tehosteannos hakea samasta paikasta kotipaikkakunnalta.

Ajankohtaisin tieto ja ohjeet Heinolan koronarokotusten ajanvarauksesta löytyy ajanvarauksen sivulta (Heinolan kaupunki)

Koronarokotus
Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu