15.9.2021
Heinolan koronarokotustilanne 15.9.

Heinolassa ensimmäisen koronarokotteen on saanut 77,0 % ja tehosterokotteen 66,2 %.
Rokotuskattavuus alueellamme on kohtuullinen
Valtioneuvoston tavoitteena on, että valtakunnallisista rajoituksista ja kattavista suosituksista luovutaan, kun vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on rokotettu kahteen kertaan tai heillä on ollut mahdollisuus ottaa molemmat rokoteannokset. Rokotuskattavuus on alueellamme kohtalainen, mutta edelleen selvästi alle tavoitellun tason: vähintään 12-vuotiaista on yhden rokoteannoksen saanut 81 prosenttia ja kaksi rokoteannosta 66 prosenttia. Edelleen on mahdollista päästä tavoitetasoon lokakuun puoliväliin mennessä, eli 80 prosentin kattavuus kahdesti rokotettuja. Erityisesti nuorten aikuisten toivotaan hakeutuvan aiempaa aktiivisemmin rokotettaviksi. Tehosterokotteen voi hakea walk-in-pisteiltä kuusi viikkoa ensimmäisen rokotteen jälkeen. Koronavirusrokotteita on annettu alueellamme yhteensä 274 000.
Päijät-Soten alueella epidemian hyvä kehityssuunta pysähtyi kaksi viikkoa sitten, jonka jälkeen tilanne on ollut melko vakaa. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla kolme koronapotilasta, kun edeltäneellä viikolla heitä oli neljä. Koronavirustestejä vastattiin viime viikolla keskimäärin 496 päivässä, mikä on vähemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana. Testauskriteereitä on muutettu siten, että lieväoireisia kahdesti rokotettuja ei tarvitse testata.
Uusia koronatartuntoja todettiin 103. Positiivisten vastausten osuus otetuista näytteistä oli 2,5 prosenttia. Nämä luvut ovat lievästi nousseet viime viikkoina.
Lisätietoja
- Päijät-Sote: Tilannekuva
- THL: Koronarokotuskattavuus alueittain ja ikäryhmittäin