Heinolan kesä avattiin lauantaina 24.5.

Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen pitää avajaispuheenvuoroa torin lavalla. Yleisö kuuntelee puhetta.

Toista kertaa järjestetty Tänään kylään – huomenna asumaan -tapahtuma avasi Heinolan kesäkauden lauantaina 24.5. Viileästä säästä huolimatta tunnelma oli lämmin ja aurinkoinen. Tapahtuma alkoi klo 10 torilla, kun Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen toivotti kesän tervetulleeksi Heinolaan. Torilla jaettiin myös Yhteisöllisyyden kauha -palkinto, jonka sai tänä vuonna Heinolan Eläkkeensaajat ry. Valintaperusteina olivat muun muassa yhdistysten välisen yhteistyön kehittäminen sekä kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen. Palkinnon luovutti Henna Paasonen, joka toimii viime vuonna voittaneen Heinolan Hengitysyhdistyksen puheenjohtajana.

Torilla pystyi myös tutustumaan poliisin, pelastuslaitoksen ja meripelastusseuran toimintaan ja kalustoon sekä pelastuskoiriin. Torilla laulettiin myös yhdessä ikivihreitä iskelmiä ja uudempaakin tuotantoa pianisti Jari Puhakan johdolla.

Tekemistä ja tapahtumia riitti ympäri kaupunkia. Muun muassa Sinilähde-talolla perheet pääsivät tutustumaan avoimen varhaiskasvatuksen toimintaan sekä päiväkodin ja koulun tiloihin. Pöllö-maskotin vierailu ilahdutti sekä lapsia että aikuisia. Pöllö pelasi lasten kanssa jalkapalloa, ja olikin mainio maalivahti, koska peitti koko maalin pörheällä olemuksellaan.

Perhepuisto Bongarissa päästiin kokeilemaan juuri valmistunutta keppihevospuistoa. Bongariin saatiin vieraaksi keppihevosurheilija ja sisällöntuottaja Ada Filppa, joka kisaa lajissa sekä SM-tasolla että kansainvälisissä kisoissa.

Tänä vuonna tapahtumaan osallistuivat myös monet paikalliset yritykset ja toimijat, jotka tarjosivat asiakkaille esimerkiksi erikoistarjouksia ja arvontoja.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja tapahtuman toteutuksessa mukana olleille!

Yhteisöllisyyden kauha -palkintoa pitää kädessään Heinolan Eläkkeensaajat ry:n edustaja. Kuvassa toisena vasemmalta katsottuna seisoo Henna Paasonen, joka on juuri ojentanut palkinnon voittajalle. Heinolan kaupungin hyvinvointijohtaja Pirjo Hepo-oja seisoo kuvassa vasemmalla reunalla ja juontaa palkinnonjakoa.
Yhteisöllisyyden kauha -palkinnon sai tänä vuonna Heinolan Eläkkeensaajat ry.
Yhteiskuvassa ovat Heinolan Pöllö-maskotti ja Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki.
Yhteiskuvassa ovat Heinolan Pöllö-maskotti ja Heinolan kaupungin hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi.

Pöllön kanssa kaverikuvaan pääsivät muun muassa Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki sekä Heinolan kaupungin hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi.

Pianisti Jari Puhakka soittaa lavalla pianoa. Yleisö laulaa yhdessä lauluja yhteislauluvihkoista.
Televisiostakin tuttu pianisti Jari Puhakka laulatti yleisöä Laula kanssain -yhteislaulutilaisuudessa torilla.
Lapset ajavat polkuautoilla ja potkulaudoilla liikennepuistossa.
Liikennepuiston vilskeen hiljensi vain hetkeksi paikallinen sadekuuro.
Kuvassa ovat Muska-koira ja kaksi pelastuskoiraohjaajaa.
Muska-koirasta tulee koulutuksen päätyttyä virallinen pelastuskoira.
Kuvassa on etualalla poliisiauto. Taaempana näkyy paloauton takaosa.
Poliisin, pelastuslaitoksen ja meripelastusseuran kalusto veti puoleensa kaikenikäisiä.
Heinolan oma Pöllö laittoi jalalla koreasti (videossa ei ole ääntä).