12.3.2021
Heinolan kaupungin vuodeosastoilla todettu yksi koronavirustartunta
Heinolan kaupungin vuodeosastoilla työskennelleellä työntekijällä on todettu koronavirustartunta. Olemme käynnistäneet omaehtoisen altistuneiden kartoittamisen. PHHYKY kartoittaa tartuntaketjun ja altistuneet myös. Sairastunut ja tähän mennessä kartoitetut altistuneet ovat jo karanteenissa.
Vuodeosastojen kaikki asiakkaat ja mahdollisesti altistuneet työntekijät testataan tänään. Vuodeosastoille on asetettu tänään vierailukielto saattohoitoasiakkaita lukuun ottamatta. Kaikki tarvittavat toimenpiteet tehdään tartuntojen leviämisen estämiseksi.
Koronaepidemia on osoittanut leviämisen merkkejä valtakunnantasoisesti ja nyt Heinolan pitkään jatkunut poikkeuksellisen hyvä tilanne lähentyy valtakunnallista keskiarvoa. Tästä johtuen yksittäisistä tartunnoista tiedotetaan jatkossa vain asianosaisia eli ao. henkilöstön lisäksi mahdollisesti altistuneita/sairastuneita asiakkaita ja heidän omaisiaan.
Tiedotamme ajantasaisista koronarajoituksista ja -suosituksista kaupungin Ajankohtaista koronasta -verkkosivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.
Lisätietoja
Pirjo Manninen
Sosiaali- ja terveysjohtaja
+358447694229 | pirjo.manninen@heinola.fi
Yleiset sairauteen liittyvät kysymykset:
Juha Saarenpää
Tartuntataudeista vastaava lääkäri
+358444694331 | juha.saarenpaa@heinola.fi