Taustaa kehitystekokilpailusta
Vuonna 2023 Heinolan kaupunki lanseerasi Vuoden kehitysteko -kilpailun henkilöstölleen. Kilpailun tarkoituksena oli löytää vuoden innovatiivisimpia kehitystekoja, jotka tuottavat aitoa arvoa ratkaisemalla havaittuja ongelmia tai kehittämiskohteita. Tavoitteena oli kannustaa työyhteisöjä luomaan aktiivisesti uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka parantavat kaupungin toimintatapoja ja luovat vahvan yhdessä kehittämisen mallin. Tällöin ehdotuksia saatiin 23 kehitystekoehdotusta kaikilta kaupungin toimialoilta. Yhteistyötä tehtiin eri yksiköiden, palvelualueiden ja toimialojen välillä, mikä oli erityisen ilahduttavaa. Tämä yhteistyö vahvisti kaupungin sisäistä yhteisöllisyyttä ja loi perustan tuleville kehitystoimille.
Vuoden 2024 kehitysteko -kilpailu keräsi kaikkiaan 24 kehitystekoa. Kehitystekoehdotuksia jätettiin arvioitaviksi kaikilta toimialoilta ja osa teoista oli jopa toimialarajat ylittäviä. Heinolan osallistui ensimmäistä kertaa edellä mainituilla teoilla myös valtakunnalliseen Tärkeissä töissä -kampanjaan, joka on Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöjen yhteinen työelämän kehittämisen kokonaisuus, jonka tavoitteena on auttaa kunta-alan ja hyvinvointialueiden työpaikkoja uudistumaan ja kehittymään sekä tehdä hyvää julkista työtä näkyväksi. Ensikertalaisena Heinola kirjaimellisesti putsasi palkintopöydän tuoden kotiin 5 palkintoa.
Osallistujilta ja arvioijilta saatu palaute auttoi tunnistamaan kehityskohteita kilpailun toteuttamisessa ja arvioinnissa. Näiden kokemusten pohjalta kilpailua on kehitetty edelleen, jotta se olisi entistä sujuvampi ja tehokkaampi.
Vuoden 2025 kehitysteot
Vuoden 2025 kehitystekoja lähdetiin siis keräämään kevään aikana ja määräaikaan mennessä kehitystekoehdotuksia saapui 16 kappaletta. Nämä 16 kehitystekoehdotusta osallistuivat myös tänä vuonna Tärkeissä töissä -kilpailuun. Ja hienosti meni taas! Näistä kuudestatoista ehdokkaasta lihavoidut 6 palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa 2.12.2025 Kulttuurikasarmilla Helsingissä.
- Varhaiskasvatuksen pedagoginen perehdytys Introon
- Heinolan vesipuhvelit luonnon monimuotoisuuden edistäjinä
- Perhekoulukonsepti
- Osallisuuden lisääminen nuorisopalveluiden palveluissa
- Sujuvan arjen lainaamo
- Työpaja Torpan työllistymistä edistävä uusi palvelupaketti
- Luokkakokoustoiminta Heinolan kaupungin kaikissa peruskoulun luokissa
- Digiagenttitoiminta koulujen arjen digitukena
- Heinolan lintuhoitola: Toiminnan vakauttaminen ja nykyaikaistaminen vuosina 2024–2025
- Yhteistoimintasopimus ympäristönsuojeluviranomaisesta Hartolan ja Sysmän kuntien kanssa
- Taidemuseon kunnostaminen esteettömäksi ja saavutettavaksi yhteistyössä museon henkilökunnan ja tilapalveluiden kanssa
- Oppilaitosten lukuvuosikertomuspohjan uudelleenjäsentely
- Tekoälyagentti Heino henkilöstön apuna
- Kahviporinat tiimityön edistäjänä
- Terveisiä tietohallinnosta! -uutiskirje intraan
- Taksvärkkipäivä toisessa yksikössä

Kehitystekojen merkitys
Kilpailu tarjosi henkilöstölle mahdollisuuden tuoda esille omia kehitysideoitaan ja osallistua aktiivisesti kaupungin toiminnan parantamiseen. Innovatiiviset kehitysteot voivat tuoda merkittäviä parannuksia arjen työskentelyyn, palvelujen laatuun ja tehokkuuteen.
Tärkeissä töissä -kampanjan lisäksi kaupunginjohtajan johtoryhmä tekee edelleen päätöksen palkittavista ja mahdollisista kunniamaininnan saajista, palkitut julkaistaan 9.12.2025. Karsintaan vaikuttivat kehitysteon vaikuttavuus koko organisaation näkökulmasta, yhteisöllisyys sekä toteutus.
”On upeaa, että henkilöstö kehittää omaa toimintaansa ja hienoa nähdä, että Heinolan kehittämistoiminta saa huomiota jälleen valtakunnallisesti Tekojen torilla” sanoo hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi.
”Tästä on hyvä jatkaa ja edelleen kehittää kehitystoiminnasta palkitsemista Heinolassa ja ennen kaikkea edelleen innostaa henkilöstöä kehittämään toimintaa” jatkaa Hanna.
Lämpimät onnittelut palkituille ja lämmin kiitos kaikille vuoden 2025 kehittämistekokilpailuun osallistuneille.
