Heinola on hyvä edelläkävijä keppihevosurheilussa

Keppihevoset yhdessä rivissä

Perhepuisto Bongarissa vietettiin Kepparipäiviä 17.–18.6.2025. Kepparipäivät muodostuivat lyhyistä päiväleireistä, joissa pääsi harjoittelemaan muun muassa koulu- ja esteratsastusta keppihevosilla eli keppareilla. Koleasta säästä huolimatta leirit olivat erittäin suosittuja ja vetivät puoleensa eri-ikäisiä keppihevosista kiinnostuneita harrastajia.

Kepparipuisto valmistui Perhepuisto Bongariin toukokuussa ja puisto on ollut hyvin aktiivisessa käytössä siitä lähtien. Kepparipuistossa on sekä kiinteitä esteitä että mahdollisuus rakentaa omia ratoja esimerkiksi kouluratsastukseen. Välineet ja esteet ovat käytössä puiston aukioloaikoina. Perhepuisto Bongarin kepparipuisto on ensimmäinen keppihevospuisto Päijät-Hämeessä.

Ei pelkkää urheilua

Kepparipäivillä ohjaajana oli keppihevosurheilijana, -valmentajana ja -vaikuttajana tunnettu Ada Filppa. Keppihevoset ovat kuuluneet Filpan elämään yli puolet hänen elämästään. Kahdeksanvuotiaana alkanut harrastus on vuosien aikana muodostunut ammatiksi, joka on lähellä sydäntä. Filppa jakaa keppihevosteemaisia kuvia ja videoita muun muassa Instagramiin ja TikTokiin. Hän myös kisaa keppihevosilla sekä Suomessa että ulkomailla.

Keppihevosharrastuksen pariin voi päästä myös muilla kuin liikunnallisilla taidoilla. Esimerkiksi keppihevosten ompeleminen on monelle rakas harrastus. Myös Ada Filppa on saanut keppihevosiin liittyvistä käsitöistä uuden harrastuksen. ”Keppihevosissa yhdistyy kaikki. Pääsen itse urheilemisen lisäksi järjestämään kilpailuja ja leirejä, valo- ja videokuvaamaan sekä tekemään sisällöntuotantoa sosiaaliseen mediaan. Lisäksi ohjaan lasten ja nuorten keppihevosryhmiä”, Filppa kertoo.

Ada Filppa toteaa, että Heinola on hyvä edelläkävijä keppihevosurheilussa. Perhepuisto Bongarin kepparipuistossa on hyvät puitteet tutustua lajiin ja päästä harrastamaan ilman paineita kalliista harrastuksesta. ”Kepparit antavat vapautta nykymaailman kulttuurin keskellä. Lapset alkavat kisaamaan urheilulajeissa hyvin nuorina ja harrastamisesta on tullut suorituskeskeisempää. Myös raha ja aikataulut sitovat urheilulajeihin entistä enemmän. Keppihevosharrastuksen parissa lapsella on mahdollisuus olla lapsi hieman pidempään. Keppihevosurheilu on yhtä lailla urheilua, mutta leikki ja mielikuvituksellisuus kulkevat urheilun kanssa rinnakkain”, Filppa pohtii. Keppihevoset yhdistävät harrastajia myös yli lajirajojen. Vaikka urheilu ei kiinnostaisi, voi keppihevosten parissa harrastaa muutakin, esimerkiksi käsitöitä tai valokuvaamista.

Keppihevosharrastus yhdistää monen ikäisiä harrastajia ja on hyvin monipuolinen harrastus. Keppihevosharrastus on myös loistava mahdollisuus saada uusia ystäviä saman lajin parista. Keppihevoset eivät ole myöskään paikkaan tai aikaan sidottuja, joten harrastamisen tahdin voi määritellä pitkälti itse. ”Keppihevosten parissa voi harrastaa silloin tällöin tai todella tavoitteellisesti. Harrastamisen suhteen täytyy olla itse aktiivinen, sillä ohjattuja ryhmiä on Suomessa vielä vähän. Kisoja järjestetään kuitenkin aktiivisesti ja kisaamaan on helppo päästä. Suomen mestaruuskilpailut ovat tällä hetkellä koko maailman isoin keppihevostapahtuma”, Filppa kertoo. Lajin suosio kuitenkin kasvaa jatkuvasti ja viime vuonna keppihevosurheilijoille perustettiin oma kansainvälinen lajiliitto.

Onko lajin pariin helppo hakeutua? ”On! Ole aktiivinen, mene mukaan ja avaa suusi. Eikä välttämättä tarvitse avata omaa suutaan. Pelkästään se voi riittää, että nostat toisen harrastajan pudonneen puomin paikoilleen ja hymyilet. Se saattaa olla uuden ystävyyden ja harrastuksen alku”, Filppa toteaa.

Kepparipuiston tapahtumia

24.–25.6.2025 Kepparintekoleiri (4.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat)
Kahden päivän leirillä lapset ja nuoret saavat valmistaa itselleen oman keppihevosen.
Leiripäivät ovat klo 10–14 ja päivän aikana pidetään pieni evästauko, omat eväät mukaan!
Ohjaajana toimii Piritta Peltola.

Ilmoittaudu mukaan: https://link.webropol.com/s/kepparintekoleiri4lk

Keppihevosia.

Aukioloajat

la 31.5.2025 alkaen
ma, ti, ke ja to klo 10-18
pe, la ja su klo 10-16

Suljettu pe 20.6.2025

Perhepuisto Bongarin osoite:

A. F. Airon katu 5, 18100 Heinola