7.2.2023 klo 10:00 - 12:00

72 tuntia – varautuminen kotona

Heinolan kirjasto

Juliste varatumispäivä 7.2. varaudu edes vähän.

Tutustu kotivaraan ja pärjäämiseen häiriötilanteissa. Asiantuntija paikalla.

72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille
Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.

Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.

Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Järjestää SPEK Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.

Kartalla

Tapahtuman tiedot

Asiantuntija paikalla kirjaston keskiympyrässä klo 10 – 12.

Tapahtuman hinta

maksuton

Tapahtuman järjestäjä

Heinolan kirjasto

Etusivu