Visit Heinola
Visit Heinola

Palkkatuettu työ

TE-toimisto voi myöntää työnantajalle rahallista tukea työttömänä olevan työnhakijan palkkauskustannuksiin. Palkkatukea myönnetään erityisesti pitkään työttöminä olleiden, osatyökykyisten ja nuorisotakuun piirissä olevien työnhakijoiden työllistämiseen.

Palkkatuki on aina harkinnanvarainen tuki. Työnantajan ja työnhakijan tulee täyttää palkkatuen myöntämisen kriteerit. Lisätietoa TE-toimiston myöntämästä palkkatuesta mol.fi -sivustolta.

Heinolan kaupunki työllistää palkkatuella ensisijaisesti yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneita pitkäaikaistyöttömiä ja nuorisotakuun piirissä olevia työnhakijoita.

Työsuhteet pyritään mitoittamaan kestoltaan työllistyvän työssäoloehdon täyttäväksi. Työsuhteen kesto sovitaan yleensä puoleksi vuodeksi päivittäisen työajan ollessa 85 % kokonaistyöajasta. Palkkatyösuhdetta edeltää yleensä TE-toimiston kanssa sovittava työkokeilu, jolla varmistetaan työn soveltuvuus työllistyvälle.

Pääsääntönä on, että Heinolan kaupungille voi työllistyä vain yhdeksi puolivuotiskaudeksi. Tavoitteena on tarjota työllistymismahdollisuus mahdollisimman monelle vaikeuksia työllistymisessään kohtaavalle heinolalaiselle työnhakijalle.

  • Jos olet kiinnostunut heinolan kaupungin mahdollisuudesta työllistää sinut palkkatuella, toimi seuraavasti:
  • Selvitä TE-toimistosta, että työllistämisesi tueksi kaupungille on myönnettävissä palkkatukea
  • Selvitä työttömyysetuutesi maksajalta (KELA) maksettujen työmarkkinatukipäivien määrä. Etusijalla ovat yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneet työnhakijat.
  • Kysy kaupungin palkkatukitilanteesta tämän sivun yhteystietoihin nimetyiltä henkilöiltä.