Visit Heinola
Visit Heinola
06.04.2017

Paikalliset nuorten palvelut yhteen kokoava Nuortentalo tarjoaa apua nuorten huolenaiheisiin

Nuorten talo -verkkosivu. Kuva: Heinolan kaupungin nuorisopalvelut.

Heinolan kaupungin nuorisopalveluissa on koottu nuorille suunnattuja palveluita yhteen paikkaan, nuorten taloon.

- Nuorten parissa työskentelevien työryhmien kesken heräsi ajatus, että nuorille suunnatut heinolalaiset palvelut olisi syytä saada koottua johonkin. Idean pohjalta syntyi Nuortentalo, joka sisältää fyysiset tilat Lampikatu 16:ssa, Nuortentalo –verkkosivun sekä nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille suunnatun varhaisen puuttumisen toimintamallin, kertoo nuorisopalvelujohtaja Anne Pänkäläinen.

Nuortentalo -verkkosivulle on koottu yhteen olemassa olevat nuorille suunnatut palvelut. Verkkosivun tehtävänä on helpottaa tiedon etsintää ja sitä kautta tarjota tukea erilaisiin teemoihin, kuten esimerkiksi opiskelupaikkoihin, työelämän asioihin, ihmissuhteisiin, ahdistukseen, riippuvuuteen tai raha-asioihin. Verkkosivu on tarkoitettu niin nuorille kuin heidän läheisilleen ja muille heitä auttaville ja heistä huolissaan oleville ihmisille. Nuortentalo -verkkosivu toimii myös mobiililaitteilla.

Nuortentalon fyysisissä tiloissa työskentelevät etsivät nuorisotyöntekijät miettivät nuorten kanssa vastauksia heitä askarruttaviin kysymyksiin ja auttavat nuorta tarvitsemiensa palveluiden piiriin. 16–29 -vuotiaat nuoret voivat keskustella heidän kanssaan henkilökohtaisissa tapaamisissa tai tulla juttusille Etsivä cafe –tapaamisiin keskiviikkoisin (klo 14–18) ja perjantaisin (klo 12–15). Etsivät nuorisotyöntekijät järjestävät tiloissa myös Skeletors-pelikerhoa torstai-iltaisin (klo 17–20.30).

Nuortentalon tilojen toisella puolella sijaitsee puolestaan nuorisotila Pleissi, joka on avoinna jokaisena arkipäivänä 10–18 -vuotiaille nuorille.


Lisätietoja
Nuorisopalvelujohtaja
Anne Pänkäläinen
puh. 050 595 1427
anne.pankalainen@heinola.fi

Nuortentalo -verkkosivu

Tietoa etsivästä nuorisotyöstä

Kategoria: Sosiaali- ja terveyspalvelut Nuoriso