Visit Heinola

Bioinvest – elinvoimaa teollisista symbiooseista

Bioinvest - elinvoimaa teollisista symbiooseista -hankkeen tavoitteena on kehittää Heinolan Sahanniemen alueelle maakunnallisena pilottina kansallisesti merkittävä biotalouden ekosysteemi ja tuotantoalue. Alueen nykyisten yritysten kanssa etsitään uusia liiketoimintamahdollisuuksia, ja mukaan toivotaan myös uusia toimijoita ja sijoittujia.

Tarkoituksena on etsiä yhdessä yritysten, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden sekä muiden ekosysteemin avaintoimijoiden kanssa teollisuuden sivuvirtoihin sekä uusiutuvaan energiaan sekä energia- ja materiatehokkuuteen perustuvia uusia ratkaisuja.

Heinolan kaupungin asiantuntijakumppaneina hankkeessa ovat monialainen suunnittelutoimisto FCG ja Solved – The Cleantech Company. FCG:n ja Solved.fi-verkoston kautta toteutukseen saadaan paras mahdollinen osaaminen laajasta asiantuntijajoukosta kotimaassa ja kansainvälisesti.

Kehittämistyö on osa vuosina 2015-2017 toteutettavaa Heinolan kaupungin Bioinvest – elinvoimaa teollisista symbiooseista –hanketta, jota rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Päijät-Hämeen liitto. Kehitettävä kokonaisuus hyödyntää alueen raaka-aineita, käyttöhyödykkeitä ja infraa tehokkaasti sekä parantaa myös alueen nykyisten palvelujen käyttöastetta ja synnyttää uusia palvelumuotoja, ratkaisuja ja liiketoimintamahdollisuuksia.