Lannan patterointi ja luovutus
Karjanlannan ja virtsan varastointitilan tulee olla niin suuri, että siihen voidaan varastoida 12 kuukauden aikana kertynyt lanta ja virtsa (Valtioneuvoston päätös maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta 931/2000).
Poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta tai muusta lannan kaukovarastoinnista patterissa tulee antaa valvontailmoitus ympäristötoimistoon vähintään kuukautta ennen kuin toimenpiteisiin on tarkoitus ryhtyä. Lomakkeita, joilla tehdään ilmoitus patteroinnista ja lannan luovutuksesta saa ympäristötoimistosta.
Ilmoitus lannan luovutuksesta varastoitavaksi (doc-tiedosto)
Ilmoitus lannan varastoimisesta lantapatterissa (doc-tiedosto)
Ilmoitus tulee uusia aina silloin, kun suunnitellut toimenpiteet poikkeaisivat aiemmin tehdyssä ilmoituksessa esitetyistä toimenpiteistä.
Ilmoituksen tekee se maataloustoiminnan harjoittaja, jonka on tarkoitus poiketa nitraattiasetuksessa edellytetystä lannan varastointitilavuudesta tai jonka on tarkoitus ryhtyä muuhun lannan varastoimiseen patterissa.
Lantapatteri sijoitetaan tasaisen peltolohkon keskelle tai loivasti kaltevalle pellolle lähelle pellon yläreunaa. Lantapatteria ei saa sijoittaa 100 metriä lähemmäksi vesistöä tai valtaojaa, 5 metriä lähemmäksi ojia eikä 100 metriä lähemmäksi talousvesikaivoa. Patteria ei saa perustaa pohjavesialueelle.