Varhaiserityskasvatus
Päivähoidon varhaiskasvatuksen tavoitteena on lasten tasapainoisen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistäminen. Tasapainoisen kehityksensä turvaamiseksi lapsi voi tarvita tavanomaista enemmän tukea. Lapsen erityisen tuen tarve arvioidaan yhdessä vanhempien, kasvatushenkilöstön ja muiden asiantuntijoiden havaintojen pohjalta. Tuki aloitetaan mahdollisimman varhain.
Heinolan varhaiskasvatuksessa erityinen tuki toteutetaan pääsääntöisesti lapsen lähipäiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Tarvittaessa lapsiryhmän kokoa voidaan pienentää tai ryhmän avuksi voidaan palkata lisähenkilökuntaa. Tommola-Talossa toimii pienryhmä ns. integroitu erityisryhmä, jossa osa hoitopaikoista on varattu erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Kiertävä erityislastentarhanopettaja (kelto)
Kiertävä erityislastentarhanopettaja eli kelto on päivähoidon työntekijä, joka tukee lapsia ja henkilökuntaa toimimalla lapsiryhmän arjessa antaen varhaiserityiskasvatukseen liittyvää ohjausta, konsultoimalla henkilöstöä sekä tekemällä yhteistyötä lasten vanhempien kanssa.
Jos lapsen erityisen tuen tarve on tiedossa päivähoitopaikkaa haettaessa, toivotaan vanhempien olevan yhteydessä oman alueen kiertävään erityislastentarhanopettajaan, yhteystiedot alla.
Kiertävien erityislastentarhanopettajien(keltojen) aluejako 2011 - 2012
|
Riitta Hellstén Puh. 044 797 6860
|
- Rullan vuoropäiväkoti ja Rainion päiväkoti
- Jyrängön päiväkoti, Elämänkaaritalo ja Jyrängön alueen perhepäivähoito
|
|
Hanna Salonen Puh. 044 797 6863
|
-Kettukallion päiväkoti (Kirkonkylän koulun eskarit myös päiväkodin ryhmä) lukuun ottamatta Lusissa toimivia ryhmiä
- Kirkonkylän alueen perhepäivähoito
- Mustikkahaan päiväkoti ja alueen perhepäivähoito
- Tommola-Talo ja alueen perhepäivähoito |
Satu Järvinen Puh. 050 595 8880 |
- Maaherrankadun päiväkoti ja taidepainotteinen kerho
- Keskustan alueen perhepäivähoito
- Kurpanharjun päiväkoti (My-koulun eskarit myös päiväkodin ryhmä)
- Myllyojan ryhmäperhepäiväkoti ja Myllyoja-Sinilähteen alueen kotiperhepäivähoitajat
- Vierumäen koulun esiopetusryhmä ja alueen perhepäivähoito
- Kettukallion päiväkodin Lusin esiopetus- ja Satulinnan ryhmät
|