Pöytähonganmäki

 

Kalliosinisiipi

Pöytähonganmäki - Kuikkavuori


Heinolan keskustan lähituntumassa alkavat moni-ilmeiset metsät, joihin kaupunkilaiset pääsevät keskustasta lähteviä puistovyöhykkeitä myöten vaikkapa kävellen tai pyöräillen. Kaupunki omistaa suuren yhtenäisen metsäalueen taajaman pohjois- ja itäpuolella. Tälle metsäalueelle on katkeamaton yhteys Urheilupuiston pohjoispuolitse sekä Reumasairaalan ja Maitiaislahden puistojen kautta. Kaupungin metsäomaisuuteen kuuluu myös Niemelän kartanoon aiemmin kuuluneet metsät Hotelli Kumpelista aina Tähtisillan pohjoispuolitse. Myös tälle virkistyskäytössä olevalle metsävyöhykkeelle pääsee luontevasti Kumpelista lähtevää liikuntareittiä myöten.

Koskensaaren metsäpolku, Sataojan luontopolku, Tähtiniemen ja Vierumäen metsäpolut ovat ahkerassa käytössä ja polkujen opastaulut valaisevat Heinolan metsäluonnon monimuotoisuutta ja metsien käyttö- ja hoitokysymyksiä. Urheilupuiston ja Kirkonkylän välillä olevat liikuntareitit kulkevat metsäluonnon keskellä niistä saa virkistystä moni liikkuja. Äskettäin kunnostettu Ilvesreitti Vierumäen Urheiluopistolta Heinolaan kulkee pitkin etelä-pohjoissuuntaista harjumuodostelmaa ja metsät avautuvat paikoin hiihtäjälle tai lenkkeilijälle myös maisemallisesti kauniina näkymänä. Heinolan kaupungin suunnitelmallisella metsien hoidolla on pitkät perinteet. Ensimmäinen metsänhoitosuunnitelma tehtiin kaupungin metsille vuonna 1895.

Heinolan kaupungin toisen metsänhoitosuunnitelman laatijan, A.K. Cajanderin vuonna 1912 lausuma Heinolan metsistä pitää edelleen paikkansa:

Heinolan kaupunki sijaitsee kieltämättä sangen luonnonihanalla paikalla ja ovat sen kauniit metsät epäilemättä omiaan tuntuvasti kohottamaan tätä luonnonkauneutta.