HEINOLAN VAHVUUDET KANSALLISEKSI KAUPUNKIPUISTOKSI
Kaupunkirakenne ja puistot virkistysalueena
Heinola edustaa hyvin Suomen kustavilaisen ajan ruutukaavakaupunkirakennetta, joka on hyvin säilynyt nykypäiviin. Keskustan rakenne perustuu vuonna 1779 laadittuun suunnitelmaan, jota maaherra de Geer paransi lisäämällä siihen vuonna 1785 arkkitehtoniseksi elementiksi leveän puistokadun Perspektiivin, jonka ympärille ryhmittyivät lääninhallinnon virkemiesten asuintalot. Siitä lähtien puistot ovat olleet aina oleellinen osa Heinolan kaupunkikuvaa. Kirkon ympärille istutettiin jo 1850-luvulla pieni puistikko, johon liittyen aloitettiin Harjupuiston istuttaminen 1860-luvulla Kymenvirralle päin ja sitä jatkettiin pohjoiseen 1890-luvulla. Rantapuiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1892. Heinolassa puistoihin liittyy oleellisena osana rakennukset, jotka edustavat eri aikakausia sekä liittyvät kaupungin historiaan. Lääninkivalterin talo pihapiireineen ja interiööreineen 1700-luvun lopusta, seminaarin rakennukset eri aikakausilta olevine harjoituskouluineen, kylpyläaikaan liittyvät kylpylärakennukset ja uimaranta sekä Harjupaviljonki, WPK-talo, kaupunkiasuintalot (nykyisin taidemuseo ja kaupunginmuseo), kirkko pappiloineen ja hautausmaineen. Liikennehistoriaan liittyvät puolestaan rautatien asemapuistikko asuinrakennuksineen ja vesitorneineen sekä Heinolan tavaramerkiksi muodostuneet sillat mukaanlukien uusi vuonna 1993 valmistunut Tähtisilta. Vanha Savontie on kulkenut aikoinaan Heinolan kautta. Kaupungin sosiaalisen kehittymisen historiaan voidaan liittää esimerkiksi työväestön virkistäytymiseen osoitetut mökkipalstat kaupungin omistamilla alueilla. Kaupungin ylläpitämät lintutarhat ja luonnonvaraisten lintujen hoitopaikka kertovat osaltaan kaupungin luonnonarvojen kunnioittamisesta. Kaavoituksessa on Heinolassa perinteisesti otettu huomioon ympäristön arvokkaimpien osien kuten rantojen ja harjualueiden säilyttäminen puistoina ja virkistysalueina.
Heinolan vahvuutena on ollut kaupungin laaja ja yhtenäinen maanomistus. Varsinaiset puistoalueet liittyvät Jyrängönvirran pohjoispuolella kaupungin metsäalueisiin, joita on hoidettu jo pitkään moninaiskäytön periaatteella alueitten virkistyskäyttö huomioiden. Viherrakenteen eheys ja monipuolisuus ovat Heinolan erityisominaisuuksia.
Aluerajaus
Heinolan merkittävyys valtakunnallisena kohteena
Valtakunnallisesti arvokkaiksi kulttuurihistoriallisiksi kohteiksi on jo aiemmin Heinolassa luetteloitu seuraavat kohteet (Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisu 16, ympäristöministeriö, museovirasto, 1993):
1. Maaherranpuisto ja seminaarinalue
Kymenkartanon läänin hallinto siirrettiin Heinolaan 1776 ja ensimmäinen asemakaava laadittiin 1779. Maaherra de Geer laaditutti 1785 uuden ruutuasemakaavan, jonka merkittävänä osana oli puistokatu, Perspektiivi, nykyinen Maaherranpuisto. Tämä alkuaan kuuden puurivin levyinen puistokatu on lajissaan vanhimpia maassamme. Perspektiiviä rajaavat tontit oli varattu lääninhallinnon virkamiehille. Näistä rakennuksista on ainoana säilynyt meidän päiviimme 1780-luvulla rakennettu Kivalterintalo. Korttelissa 2 on säilynyt puinen palokunnantalo vuodelta 1890 (L. Pettersson). Maaherrankatu 1:ssä on Heinolan kylpylaitoksen kylpylärakennus vuodelta 1930 (W. G. Palmqvist). Maaherranpuiston pohjoispäässä sijaitseva Heinolan seminaari perustettiin 1899 ja seminaarirakennukset valmistuivat 1901 (S. Gripenberg, J. Ahrenberg). Uudempi, funktionalistinen seminaarirakennus on vuodelta 1939 (S. Savonius). Seminaarialueeseen liittyy entisen harjoituskoulun kortteli, jossa on kaksi vanhaa kansakoulua vuosilta 1884 ja 1898.
2. Heinolan kirkko, tapuli ja entinen pappila
Heinolan puukirkko on rakennettu 1807-11 (M. Åkergren). Muodoltaan se on kahdeksankulmio, jota kattaa korkea aumakatto. Kirkkoa on korjattu 1925-26 (J. Stenbäck). Erillinen, hirsirakenteinen kellotapuli rakennettiin 1842 (C. L. Engel 1839). Kirkkoa ja tapulia ympäröivä puisto on perustettu 1852. Kirkkomiljööseen kuuluu Siltakadun varrella sijaitseva entinen pappila vuodelta 1899 (Arkkitehtitoimisto Wrede & Gripenberg).
3. Jyrängön kulttuurimaisema
Jyrängön eli Kymen virta muovaa voimakkaasti Heinolan kaupunkikuvaa. Maiseman osatekijöinä ovat kaupungin rantapuistot sekä rantojen puuistutukset. Siltasaaressa on kivipengerryksiä sekä pieni huvimaja venevalkamineen 1920-luvulta. Saaren ylittävä rautatiesilta on vuodelta 1931. Jyrängön virran etelärannalla sijaitsee Forskullan suuri huvilamainen päärakennus (uudistus) vuodelta 1900 (W. Thomé).
4. Harjupuisto
Heinolanharjun puisto on istutettu 1860-luvulta alkaen ja työt saatiin päätökseen 1890-luvulla. Puinen pagodimainen Harjupaviljonki rakennettiin vuonna 1901 (Arkkitehtitoimisto Jung & Bomansson).
5. Kirkonkylän kirkonseudun kulttuurimaisema
Heinolan maaseurakunnan puukirkko on rakennettu 1755 (A. Junkkarinen?). Muodoltaan se on tasavartinen ristikirkko, jonka ristinvarret kapenevat ulospäin. Sitä kattaa aumattu paanukatto. Erillinen hirsinen kellotapuli on vuodelta 1834 (IK/C. L. Engel). Kirkko ja tapuli sijaitsevat keskellä vanhaa, kivimuurin ympäröimää hautausmaata. Kirkon eteläpuolella koivukujan päässä on kirkkoherranpappilan puinen päärakennus vuodelta 1862. Ympärillä on vanha puisto ja puutarha. Kirkosta lounaaseen sijaitsee entinen edistysseurojen talo vuodelta 1925. Kirkonkylän lounaispäässä lähellä valtatietä on Ylä-Pessalan vanha, 1800-luvun rakennusryhmä.
6. Nynäsin kartano ja puisto
(Ei kuulu Heinolan kansalliseen kaupunkipuistoalueeseen.)
Nynäsin eli Nyynäisten kartano on vanha ratsuvelvollinen säteri, joka on kuulunut mm. Forbes-, von der Pahlen- ja Ramsey-suvuille. Kartanon puisen päärakennuksen ensimmäinen kerron on mahdollisesti 1600-luvulta. Rakennusta on myöhemmin korotettu kerroksella ja jatkettu milemmista päistä. Rakennus restauroitiin 1934 (A.W: Rancken) Päärakennuksen ympärillä on vanha puisto. Vanhoista talousrakennuksista on säilynyt tiilinen talli ja hirsinen vaunuvaja. Pehtorin rakennus on 1800-luvun alkupuolelta. Kartanoalueella on lisäksi kaksi vanhaa työväen asuinrakennusta sekä vanha navetta, joka on muutettu teollisuuskäyttöön.
7. Suomen Urheiluopisto, Vierumäki
(Ei kuulu tällä hetkellä Heinolan kansalliseen kaupunkipuistoalueeseen.)
Suomen Urheiluopiston päärakennus on arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema. Bryggman voitti vuonna 1930 järjestetyn yleisen arkkitehtikilpailun. Rakennus valmistui 1936 ja vihittiin käyttöön 1937. Bryggmanin alkuperäisiin suunnitelmiin kuuluva voimistelusalisiipi rakennettiin myöhemmin ja hänen suunnitelmiensa mukaan osa tasakatoista muutettiin satulakatoiksi 1950-luvulla. Myös rakennuksen sisätiloissa on tapahtunut joitakin muutoksia. Erillinen rehtorin asuinrakennus valmistui jo ennen opistorakennusta. 1933 (E. Bryggman). Urheiluopiston ympäristö on Toiselle Salpausselälle tyypillistä männikkökangasta. Jyrkkä rinne laskeutuu rantaan, jossa on hirsinen saunarakennus vuodelta 1932 (E. Bryggman). Opistoalueella on huomattavasti myös uudempaa rakennuskantaa.
(Urheiluopiston päärakennus on suojeltu rakennussuojelulailla.)
Maakunnallisia, rakennetun ympäristön arvokkaita kohteita ovat lisäksi mm.: Forskulla, kaupungin hautausmaa, Sulkavankosken ympäristö, Vanha Tuusjärvi, Viikinäinen.
Luonnonarvoiltaan merkittäviä kohteita ovat mm. Natura 2000-ohjelmaan kuuluvat kohteet: Mataraniemi-Mäyrämäki, Rautvuori, Pyssyharju sekä harjujensuojeluohjelmaan kuuluva Musterinharju-Vierumäenkangas. Sataojan luonnonsuojelualue sekä kaupungin harjualueella esiintyvät ketonukin, kangasvuokon ja pikkusinisiiven esiintymisalueet kuuluvat kaupungin hoitamiin erityisalueisiin. Vesi jakaa kaupungin kahtia, luo kasvillisuudelle mahdollisuuksia olla näille leveysasteille hyvinkin poikkeuksellinen, täällä viihtyvät monet eteläisemmille alueille tyypillisemmät kasvit. Lisäksi Heinola voi ylpeillä useasta Suomen oloissa erittäin suurikokoisesta puuyksilöstä.
Maakunnallisia, rakennetun ympäristön arvokkaita kohteita ovat lisäksi mm.: Forskulla, kaupungin hautausmaa, Sulkavankosken ympäristö, Vanha Tuusjärvi, Viikinäinen.
Luonnonarvoiltaan merkittäviä kohteita ovat mm. Natura 2000-ohjelmaan kuuluvat kohteet: Mataraniemi-Mäyrämäki, Rautvuori, Pyssyharju sekä harjujensuojeluohjelmaan kuuluva Musterinharju-Vierumäenkangas. Sataojan luonnonsuojelualue sekä kaupungin harjualueella esiintyvät ketonukin, kangasvuokon ja pikkusinisiiven esiintymisalueet kuuluvat kaupungin hoitamiin erityisalueisiin. Vesi jakaa kaupungin kahtia, luo kasvillisuudelle mahdollisuuksia olla näille leveysasteille hyvinkin poikkeuksellinen, täällä viihtyvät monet eteläisemmille alueille tyypillisemmät kasvit. Lisäksi Heinola voi ylpeillä useasta Suomen oloissa erittäin suurikokoisesta puuyksilöstä.