Heinola - Suomen Joulupuukaupunki

Heinola julistautui 14.11.2011 Suomen Joulupuukaupungiksi. Heinolan kaupungin ja Kaupunkisydän ry:n tavoitteena on muutaman seuraavan vuoden aikana valaista sata joulupuuta Heinolan keskustassa ja Rantapuistossa. Puiden valaisemiseen osallistuvat kaupungin lisäksi myös heinolalaiset yritykset, yhteisöt ja taloyhtiöt.
Heinolassa on pitkät perinteet joulupuiden valaisusta Kymenvirran rannalla ja ympäri kaupunkia. Heinolan kaupungin sisääntulo etelästä on vaikuttavan kaunis sekä kesällä että talvella. Talvella kauneutta korostavat virran rannalla valaistut, veden heijastamat joulupuut.
Jouluvaloilla Heinolan keskustaan ja Rantapuistoon luodaan valaistujen joulupuiden miljöö korostamaan pikkukaupungin kauneutta ja luomaan lämmintä joulumieltä asukkaille ja kaupunkiin tuleville ihmisille. Rantapuistossa on jouluaikaan mm. kaksi valaistua Suomen suurinta puuta: Tsaarin poppeli ja Suomen suurin Albertan valkokuusi.
Valaistukseen käytetään LED-valotekniikka, jotta päästään pieneen energiankulutukseen ja kestävyyteen. Jouluvaloilla osittain korvataan katuvalaistusta. Heinolan tori muuttuu 11.12.2011 lähtien joulutoriksi. Torilla pidetään joulumarkkinat joulumökkeineen ja jouluvaloineen. Joulutunnelmaa luodaan myös liikkeisiin, julkisiin tiloihin ja ravintoloihin tuomalla sinne koristeltuja sisäkuusia. Yleisö saa äänestää mielestään kauneimman joulupuun.