Terveysliikunnan suositukset
UUSI LIIKUNTASUOSITUS. Vuonna 2007 julkistettiin uudet liikuntasuositukset, joissa korostetaan liikkumisen lisäki lihaskuntoa, venyttelyä, terveellisiä elämäntapoja ja tasapainon harjoittamista.
Liikunnan tulee olla säännöllistä, riittävän monipuolista, viikoittain toistuvaa ja yksilölliset erot huomioon ottavaa.
Suosituksen mukaan tulee parantaa kestävyyskuntoa liikkumalla useana päivänä viikossa yhteensä ainakin 2,5 tuntia reippaasti tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavasti. Lisäksi tulee kohentaa lihaskuntoa ja liikehallintaa ainakin kaksi kertaa viikossa. Lapsilla liikuntaa tulisi olla vaihtelevalla kuormituksella noin kaksi tuntia päivässä.
Myös pihatöiden tekeminen, lumenluonti, koiran ulkoilutus, reipas siivoaminen käyvät hyvin liikunnasta.
Hyvä terveys koostuu monesta tekijästä (monipuolinen ravinto, vähäinen päihteiden käyttö sekä liikunta ja fyysinen aktiivisuus), joihin suurimpaan osaan voi itse vaikuttaa.

(Saat kuvan isommaksi painamalla hiirellä sen päällä)
UKK-Instituutin liikuntapiirakasta näkee, kuinka paljon olisi hyvä liikkua. Oman piirakan voi kasata yhdistelemällä eri lajeja ja liikuntamuotoja.