Toimenpiteet

Pilottitoiminta

Syksyllä 2003 Heinolassa käynnistettiin neljä pilottikohdetta, joissa toteutettiin ja samalla testattiin hankkeen tavoitteena olevaa mallia. Vuoden 2005 alussa kaikki kaupungin päiväkodit ja koulut liittyivät hankkeeseen mukaan.

Pilottikohteiden toimintasuunnitelmissa painotettiin liikunnan merkitystä elämän eri alueilla. Kohteiden toimintaympäristöistä tehtiin sellaisia, että ne innostivat lapsia ja nuoria luonnollisella tavalla liikuntaan. Kohteisiin hankittiin uusia liikuntavälineitä sekä koulujen ja päiväkotien piha-alueita kunnostettiin.

Pilottikohteissa rakennettiin toimivaa arkiympäristöä, jossa kohtaisivat kaikki lasten ja nuorten liikuntaan merkittävästi vaikuttavat taustavoimat (kodit, päiväkodit, koulut, järjestöt ja muut tahot).
Pilottikohde parit:

-Niemelän yhtenäiskoulu
-Mustikkahaan päiväkoti

-Myllyojan koulu
-Kurpanharjun päiväkoti

Tehostettu liikuntatoiminta ja yhteistyö

Vierumäen liikuntainstituutin opiskelijat ovat kaupungin päiväkodeissa ja kouluissa työssäoppimisjaksoilla. Kohteissa he suunnittelevat ja toteuttavat laajempaa ja monipuolisempaa liikuntaohjelmaa yhteistyössä henkilökunnan kanssa.

Tämän lisäksi kohteissa toteutetaan tehostettua liikuntaan liittyvää yhteistyötä eri järjestöjen ja muiden tahojen kanssa. Yhteistyötä tehdään mm. liikuntailtapäivien käynnistämiseksi sekä lajikohtaisena toimintana päiväkodeissa ja kouluissa.

Pilottikohteissa tapahtunutta (Word-tiedosto)

Tutkimustoiminta (yleistavoitteet)

-Aikaansaada ”näyttöä” järjestelmällisen KPP-toiminnan käynnistymisestä Heinolassa
-Luoda / tarkentaa lasten liikunnallisten valmiuksien pitkäaikaiseen seurantaan (esiopetusiästä lukioon) sopiva testistö -> seurantajärjestelmä
-Suorituskyvyn ja fyysisen kunnon lisäksi kiinnittää huomiota ja edistää lasten psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia

SEURANTATUTKIMUS HEINOLAN PERUSKOULULAISTEN JA PÄIVÄKOTILAISTEN LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ

KOHTI TERVEYSLIIKUNTAKOULUA-TEHOSTETUN KOULULIIKUNTAJAKSON VAIKUTUKSET 5.LUOKKALAISTEN LIIKUNTAVALMIUKSIIN JA LIIKUNTA-ASENTEISIIN

KUNNOSSA PIENESTÄ PITÄEN-SELVITYS HEINOLAN PERUSKOULULAISTEN FYYSISESTÄ KUNNOSTA VUONNA 2007

LIIKUNNALLISTEN VALMIUKSIEN KEHITTYMINEN JA MITTAAMINEN ESIOPETUSIKÄISILLÄ LAPSILLA

LIIKUNTAVALMIUKSIEN MITTAAMINEN PERUSKOULUN 1-4 LUOKKALAISILLA

TUTKIMUS NUPPOSEN TESTISTÖN POHJALTA JA ”HEINOLA-MALLI”

TUTKIMUS APM - TESTISTÖN POHJALTA JA ”HEINOLA MALLI”

YHTEENVETO TUTKIMUKSISTA III JA IV, ”HEINOLAN MALLI”

Lisätietoja tutkimustoiminnasta:
timo.vuorimaa@vierumaki.fi

Heinolan kaupungin KPP- hankkeen tutkimusraportti (word tiedosto)

Tapahtumat

Tapahtumia vuodelta 2007
Tapahtumia vuodelta 2006
Tapahtumia vuodelta 2005
Tapahtumia vuodelta 2004
Tapahtumia vuodelta 2003