Liikuntapöllö

Elokuussa jokaiseen Heinolan päiväkotiin muutti uusi asukas, Heinolan oma liikuntapöllö. Tämä pörröinen pehmolelu on mukana erilaisissa päiväkodin liikuntahetkissä ja vierailee vuoroin lasten kotona. Pöllön mukana matkassa on reissuvihko, johon lapset vanhempiensa avustuksella kirjaavat, mitä liikuntaa pöllö on päässyt harrastamaan. Kun pöllö palaa päiväkotiin, pääsee kukin lapsi vuorollaan kertomaan, mitä pöllön kanssa on puuhattu. Pöllön reissuvihkoon päiväkodin henkilöstö ja liikuntatoimiston väki voivat laittaa erilaisia vinkkejä tulevista liikuntatapahtumista tai liikuntatiloista/-ryhmistä.
Liikuntapöllöt saivat päiväkodeissa erittäin hyvän vastaanoton. Osa päiväkodeista suunnitteli pöllölle omaa pesää sekä liikuntavälineitä, toiset taas miettivät nimikilpailua, jotta päiväkodin pöllö saisi oman nimen. Kukin päiväkoti on saanut miettiä pöllölle omia sääntöjä sekä kuinka pöllöä kierrätetään lasten kotona. Liikuntapöllön ideana on innostaa perheitä liikkumaan.
Mitä sitten tulisi tehdä liikuntapöllön kanssa, kun se saapuu kotiin? Pöllö on tunnetusti viisas eläin, se tahtoo pitää huolen kunnostaan. Heinolan liikuntapöllö haluaa liikuttaa perheitä. Tekemisen ei aina tarvitse olla suurta ja ihmeellistä, liikunnasta käy myös päivittäiset liikkumiset polkupyörällä tai kävellen, erilaiset metsä- ja luontoretket sekä touhuhetket takapihalla. Tärkeintä on, että liikutaan yhdessä.
Pöllöä voi bongailla ympäri Heinolaa. Yksi pöllöistä viihtyy kaupungin kirjastossa, josta voi nykyään lainata erilaisia liikuntavälineitä. Kirjastokortilla perheet voivat lainata ulkopelejä, kuntoilu- ja tasapainovälineitä tai vaikka hyppykeppejä. Lainausperiaate on sama kuin kirjaston muussa lainausmateriaalissa.
Myös uimahallilla asustelee pöllö. Uimaopettajan huoneesta pöllö tarkkailee uimareita ja antaa viikoittain erilaisia vinkkejä, mitä vedessä voi tehdä sekä tiedottaa erilaisista tapahtumista uimahallilla. Lisäksi liikuntapöllö vierailee eri urheiluseurojen ja -järjestöjen tapahtumissa, kuten Voimisteluseuran järjestämässä perheiden omassa Perhis Ulkoliikkarissa.
Laitetaan liikuntapöllöt liikkeelle…