Ennaltaehkäisevä perhetyö
Ennaltaehkäisevä perhetyö on
- Tavoitteellista ja suunnitelmallista, perhepalvelusuunnitelmaan perustuvaa lapsiperheiden palvelua.
- Perheen kanssa tehtävää työtä arjessa, perheen kotona.
- Määräaikaista, myönnetään 3 kk:ksi, tarvittaessa voidaan jatkaa pidempään.
- Käyntien pituus sovitaan perheen kanssa.
Ohjautuminen
neuvolan terveydenhoitajien kautta.
Työn sisältö
rakentuu vanhemmuuden tukemisesta, arjessa selviytymisen tukemisesta, perheen omien voimavarojen vahvistamisesta sekä opastamisesta arjen asioiden hoitamisessa.
Palvelu on kohdennettu
lapsiperheille, joissa on 0 - 12 - vuotias lapsi
Lähtökohtana esim.
lapsen syntymä, vanhemman uupumus tai masennus, perheen ongelmatilanne tai kriisi, yksinhuoltajuus, monilapsisuus, lapsen pitkäaikaissairaus tai riittämättömät sosiaaliset verkostot.
Kustannukset
Palvelu on perheelle maksutonta.
Lisätietoja
Neuvolan terveydenhoitajilta. Puhelinaika arkisin klo 9 - 10.
Kuntouttava perhetyö
Palvelu on tarkoitettu
Heinolalaisille lapsiperheille, jotka tarvitsevat säännöllistä tukea ja ohjausta arkeen. Perhetyö on perheen oman elämänhallinnan tukemista ja ohjaamista, jonka tavoitteena on perheen voimavarojen vahvistuminen.
Tukea voidaan tarjota esim. vanhemmuuteen kasvamisessa, lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa, perheen päihde- ja mielenterveysongelmissa sekä perheen sosiaalisen verkoston laajentamisessa.
Ohjautuminen
Kuntouttava perhetyö on yksi avohuollon tukitoimista. Palvelu on perheelle maksutonta. Perhetyö aloitetaan ottamalla yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijään.
Kuntouttavan perhetyön sisältö ja tavoite
Kuntouttavaa perhetyötä tehdään pääsääntöisesti asiakasperheen kotona, perheen arjessa. Perhetyön menetelminä käytetään muun muassa ohjaamista, mallintamista, keskustelua, pelejä ja kortteja.
Perhetyötä tehdään yhteistyössä perheen, sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän kesken. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään muiden tahojen, kuten neuvolan, päivähoidon ja koulun kanssa.
Tuen pohjana on yhdessä perheen kanssa laadittu suunnitelma, johon kirjataan työn tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Olennaista on perheen oma sitoutuminen työskentelyyn. Säännöllisissä asiakaspalavereissa arvioidaan perheen tilannetta, perhetyön toteutusta ja vaikutusta sekä suunnitellaan jatkotyöskentelyä.