Muuta

 

LUPA POISSAOLOON

Mikäli oppilas matkan tai muun ennalta tiedossa olevan syyn vuoksi tarvitsee vapautuksen koulunkäynnistä, tulee sitä hakea koululta satavissa olevalla lomakkeella viimeistään kahta viikkoa ennen pidettävää lomaa. Lomamatkoja suunniteltaessa vanhempia kehotetaan harkitsemaan, mikä vaikutus ylimääräisellä lomalla on lapsen koulunkäyntiin.

Luokanopettaja voi myöntää oppilaalle hyväksyttävästä syystä luvan poissaoloon koulusta enintään kolmen päivän ajaksi, rehtori 4-14 pv ja tätä pidemmäksi ajaksi koulutusjohtaja.

 

LAPSEN SAIRASTUMINEN

Lapsen sairastumisesta johtuvasta poissaolosta tulee ilmoittaa koululle
saman päivän aamuna!

 

LAPSEN KOULUMATKAT

Koulukuljetukseen ovat oikeutettuja ne oppilaat, joiden koulumatka on yli 5 km.
Myös ne 1. luokkien oppilaat, joiden koulumatka on yli 3 km, saavat koulukuljetuksen marras-maaliskuun ajaksi aamuisin. Lisäksi koulutusjohtaja voi viranomaislausunnon nojalla myöntää oikeuden maksuttomaan koulukuljetukseen esim. koulutien vaarallisuuden tai oppilaan terveydentilan perusteella.

Toivomme vanhempien yhdessä lastensa kanssa selvittävän, mitkä ovat vaarallisimmat paikat ja miten niistä pitää kulkea. Linja-autossa kulkevilla on käytössä ”älykortti”. Kortin käyttöohjeet on jaettu kortin mukana.

Heijastimet vaatteissa ja pyöräilykypärät lisäävät turvallisuutta!

 

VAKUUTUKSET

Oppilaat on Heinolan kaupungin toimesta vakuutettu tapaturman varalta kouluaikana koulumatkat mukaan lukien. Mikäli koulussa tai koulumatkalla sattuu tapaturma, joka vaatii lääkärissä käynnin, ilmoittakaa asiasta aina heti opettajalle. Koulun toimesta asiasta tehdään vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle. Mikäli vamma aiheuttaa myöhemmin toimenpiteitä, löytyy vakuutusyhtiöstä tarvittava vahinkoilmoitus. Hammastapaturmasta tehdään ilmoitus sekä hammashoitolaan että vakuutusyhtiöön.

 

VAATTEIDEN NIMIKOINTI

Oppilaiden laukut, jalkineet ja muut varusteet pyydetään varustamaan nimellä sekaantumisten välttämiseksi. 

 

REKISTEREIDEN YLLÄPITO

Heinolan koulutuslautakunta ylläpitää henkilörekisteriä. Star Soft -kouluhallinto-ohjelmassa on opettajarekisteri ja oppivelvollisuusrekisteri. Lisäksi koulullamme on oppilashuollon rekisteri.      

 

KRIISIVALMIUS

Koulullamme on kriisisuunnitelma, joka sisältää erilaisia toimintamalleja ongelma- ja kriisitilanteita varten.  Tarkoituksena on tukea kriisissä olevan henkilön selviytymistä ja nopeuttaa sitä. Toiminta tapahtuu eri yhteistyötahojen ja vanhempien kanssa yhteistyössä.

 

PELASTUSSUUNNITELMA

Koulullamme on myös päivitetty pelastussuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on määritellä koulun onnettomuusriskit, vaarat ja uhkatekijät sekä selvittää, miten henkilökunnan tulee eri vaaratilanteissa toimia. Lisäksi pelastussuunnitelmaan on merkitty poistumistiet tulipalon sattuessa. Poistumistiekartat ovat myös luokkien ovien vieressä. Poistumisharjoitus pidetään joka syksy!

 

LÖYTÖTAVARAT

Lapsilta jää koululle usein sukkia, lapasia, puseroita, kenkiä yms. joita lapset eivät tunnista omikseen. Mikäli teiltä on kateissa lastenne tavaroita, niin pyydämme vanhempia tarkistamaan koululla käydessään löytötavarat.