Oppilashuolto

 


OPPILASHUOLTO 


“Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa.” (Laki perusopetuslain muuttamisesta 31 a §, 1. mom.).

• “Oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja  sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.
• Oppilashuollolla edistetään oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä,  edistetään välittämisen ja myönteisen vuorovaikutuksen kulttuuria  kouluyhteisössä sekä varmistetaan kaikille tasavertaisen oppimisen  mahdollisuus.
• Oppilashuollon avulla pyritään ehkäisemään ja tunnistamaan oppimisen  esteitä, oppimisvaikeuksia sekä muita ongelmia riittävän ajoissa sekä  puuttumaan niihin.
• Tavoitteena on luoda turvallinen ja terve oppimis- ja työympäristö, suojata  mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää työ-yhteisön  hyvinvointia.” (Ops-perusteet 2002) 
Oppilashuolto on otettu entistä selkeämmin mukaan opetussuunnitelman
perusteisiin ja sitä kautta myös paikallisiin opetussuunnitelmiin. Se tarkoittaa, että perusopetuksessa oppilaalla on oikeus opetukseen osallistumisen edellyttämään tarpeelliseen, maksuttomaan oppilashuoltoon. Samalla oppilashuollon vastuuhenkilöiden piiri laajennetaan koskemaan kaikkia kouluyhteisössä työskenteleviä henkilöitä. Oppilashuoltoa voi myös olla laajasti katsoen kaikki toiminta, mikä tähtää koko kouluyhteisön kaikinpuoliseen hyvinvointiin.

Opetuksen järjestäjä valmistelee opetussuunnitelman mm. oppilashuollon
osalta yhteistyössä koulun sijaintikunnan sosiaali- ja terveydenhuolto-
viranomaisten kanssa. Samalla määrätään myös oppilashuollon järjestämistavasta. Lisäksi opetussuunnitelmassa tulee näkyä, miten kunnassa käytännössä tuetaan ja ohjataan oppilaita, miten yhteistyö ja tukiverkostot toimivat, miten hoidetaan erilaiset kriisitilanteet. Koulumatka, kuljetukset sekä kouluruokailu kuuluvat myös oppilashuollon toimintamuotoihin.

Opetussuunnitelmassa hyväksytyn oppilashuollon lisäksi siihen lasketaan
palveluina kansanterveyslaissa tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä
lastensuojelulaissa tarkoitettu kasvatuksen tukeminen.

 


OPPILASHUOLTORYHMÄ


Koulumme oppilashuoltoryhmä kokoontuu maanantaisin klo 9 alkaen.
Ryhmään kuuluvat vastuuhenkilönä rehtori Jukka Kärkkäinen tai apulaisjohtaja Kari Niemi, erityisopettaja Hertta Halttunen, terveydenhoitaja Heljä Saari, koulupsykologi sekä oppilaan luokanopettaja, tarvittaessa sosiaalityöntekijä tai koulukuraattori sekä muita tukitoimista vastaavia henkilöitä. Oppilashuoltoryhmässä puhutaan oppilaiden koulunkäyntiin liittyvistä asioista. Oppilaan huoltajat ja oppilas itse kutsutaan tarvittaessa mukaan.

 

KOULUPSYKOLOGI 


Koulupsykologi tukee oppilaan oppimista ja hyvinvointia. Yhteyttä kannattaa ottaa, kun lapsella on sopeutumis- tai oppimisvaikeuksia koulussa. Tukea voi saada myös kouluyhteisön asioissa ja perhekriiseissä, jotka heijastuvat lapsen koulunkäyntiin.
Koulupsykologina toimii Mervi Heikkilä ja hänet tavoittaa numerosta 044 261 3978.

 

KOULUKURAATTORI          

Alakoulujen koulukuraattorina toimii Miia Salonen.

Kuraattorin työn tavoitteena on oppilaiden koulunkäynnin sosiaalisten edellytysten turvaaminen, oppilaiden ja heidän perheidensä psykososiaalisen hyvinvoinnin edistäminen sekä koulun opetus- ja kasvatustyön tukeminen.

Työnkuva muotoutuu koulun toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kuraattori osallistuu tarvittaessa oppilashuoltoryhmään jäsenenä, keskustelee oppilaan tai pienen oppilasryhmän kanssa oppilaiden mieltä askarruttavista asioista, keskustelee vanhempien kanssa tarvittaessa sekä työskentelee opettajan työparina esim. ryhmäyttämistilanteissa.

Koulukuraattorin toimipaikka sijaitsee Lasten ja perheiden palvelut –yksikössä, osoitteessa Torikatu 13 A (ent. neuvolan tilat). Parhaiten kuraattorin tavoittaa sähköpostitse osoitteesta: miia.salonen@heinola.fi sekä puh. 044 797 6981.

 

KOULUTERVEYDENHOITO


Kouluterveydenhoito on järjestetty Heinolan terveyskeskuksen toimesta.         Terveydenhoitaja Heljä Saari on tavattavissa koululla tiistaisin ja keskiviikkoisin
klo 8.30 -12 (paitsi joka kuukauden kolmas tiistai Lusin koululla). Puhelinaika on
arkisin klo 9 -10 puh.  044 769 2985.

Vastaanotoille voivat oppilaat, heidän vanhempansa ja opettajat tulla ilman ajanvarausta. Muina aikoina tapahtuviin käynteihin on hyvä varata aika. Koululaisten lomien aikana, myös kesällä, terveydenhoitaja on tavoitettavissa samasta numerosta. Koululääkäri tarkastaa 5. luokkalaiset syyslukukaudella ja 1. luokkalaiset kevätlukukaudella. Ajanvaraus koululääkärille tehdään terveydenhoitajan kautta.
Terveydenhoitaja tekee terveystarkastuksen jokaiselle oppilaalle kerran vuodessa.
 
 
Äkilliset sairaudet tulee hoitaa kouluterveydenhuollon ulkopuolella, eikä sairasta lasta tule lähettää kouluun. Tarvittaessa terveydenhoitaja antaa ensiavun ja hoito-ohjeita. Jos oppilas on pidemmän aikaa (esim. viikon) tai toistuvasti poissa koulusta sairauden vuoksi, on poissaolon syy hyvä ilmoittaa kouluterveydenhoitajalle.

Pitkäaikaisista sairauksista, pitempiaikaisesta lääkityksestä ja erikoislääkärin tarkastuksesta pyydetään ilmoittamaan kouluterveydenhoitajalle.
 
Kouluterveydenhoitajan kanssa oppilas ja hänen vanhempansa voivat keskustella asioistaan täysin luottamuksellisesti.

 

HAMMASHOITO


Puhkeavat hampaat ja ienrajat tarvitsee saada hyvin puhtaiksi, jotta hampaat kestäisivät aikuisenakin. Hampaiden puhkeamisen ajan, noin 2-3 vuotta, on tosi tärkeä harjata hampaat huolella, sillä tulokset näkyvät suun hyvinvoinnissa koko loppuelämän! Harjaa kaksi kertaa päivässä ja fluoritahnalla. Huulen alle voit kurkistaa, että varmasti tuli puhdasta! Puhtailla hampailla on hyvä nukahtaa. Hampaat pitävät leivästä, vihanneksista, hedelmistä ja marjoista sekä terveellisistä aterioista. Janojuomaksi sopii vesi. Ksylitolia kannattaa suosia.

Suun terveydenhoito kuuluu oppilashuoltoon. Hammashoitolassa tutkitaan suu ja hampaisto ja sen perusteella laaditaan jokaiselle yksilöllinen hoitosuunnitelma, johon sisältyy myös kotihoidon opastus. Jokaisella itsellään on vastuu omasta terveydestään ja sen vaalimisesta myös suun terveyden osalta. Omaan terveyteen jokainen vaikuttaa ratkaisevasti omilla päivittäisillä toiminnoillaan - ja valinnoillaan! Liikunta ja puhtaus ovat tärkeitä.

Hammashoitolassa tavoitteena on edistää suun terveyttä sekä tukea koulua ja vanhempia lasten terveyskasvatuksessa. Kouluilla voidaan pitää myös terveyskasvatustunteja. Oppilaat kutsutaan hammastarkastuksiin hammashoitolan toimesta. Äkillistä hoitoa vaativissa tapauksissa hoitoaika tilataan suoraan hammashoitolasta ja esimerkiksi hammas- ja leukatapaturman sattuessa tulisi välittömästi ottaa yhteys hammashoitolaan.

Mikäli sovittuja hoitoaikoja joudutaan muuttamaan tai peruuttamaan,
ne pyydetään tekemään mahdollisimman hyvissä ajoin, viimeistään vuorokautta aikaisemmin hammashoitolaan. Hammashoitolan osoite on Reumantie 1, puhelinnumero 849 4369. Oppilaan vanhempia pyydetään huolehtimaan sovittujen hoitoaikojen noudattamisesta. Oppilaat saavat koululta bussilipun hammaslääkäriin ja tarvittaessa paluulipun hammashoitolasta.

Vanhempien olisi hyvä olla ainakin joskus mukana tarkastuskäynneillä saadakseen tietoa, mitä lapsen suuhun kuuluu!

 

KOULURUOKAILU / KOULURAVINTOLA “PIKKUPATA”


Keittiöön ja kouluterveydenhoitajalle tulee huoltajan ilmoittaa lääkärin oppilaalle määräämästä ruokavaliosta. Erityisruokavaliossa tapahtuvista muutoksista (esim. allergian poistuminen) tulee myös ilmoittaa keittiöön. Kouluruokailu tapahtuu joustavasti klo 10.45 -11.45. Ruokailussa on itsepalvelulinjasto, jolloin jokainen oppilas itse ottaa ruoka-annoksensa.

Kouluateria kattaa kolmasosan lapsen päivittäisestä ravinnontarpeesta. Sitä ei ole tarkoitettu oppilaan ainoaksi lämpimäksi ateriaksi.  Perusperiaatteena on, että kaikkia ruokia syödään.

Kirkonkylän koulun tuotantokeittiön keittäjä-emäntänä toimii Nina Rantanen
p. 044 797 7051.

 

ERITYISRUOKAVALIOT


Vanhemmat voivat itse tehdä ilmoituksen lapsen tarvitsemasta erityisruokavaliosta Heinolan kaupungin nettisivuilla: Heinola-> Palvelut->Koulutus->Koulujen ruokalista->Ilmoitukset erityisruokavaliosta. Lomake palautetaan koulun terveydenhoitajalle. Älä vältä ruoka-aineita, ellei niistä tule selkeitä oireita.

 

OPETUSSUUNNITELMA JA OPPILASARVIOINTI


Heinolan kaupungin opetussuunnitelma on nähtävissä osoitteessa www.pedanet.fi/opspro/heinola. Täältä löytyy myös arviointia koskeva ohjeistus. Välitodistus jaetaan ennen joulua ja lukuvuositodistus kevätlukukauden päättyessä.

 

TUKIOPETUS 


Tukiopetusta voidaan huoltajan suostumuksella järjestää opinnoissaan
tilapäisesti jälkeen jääneille tai muusta syystä sitä tarvitseville oppilaille.
Tukiopetusta annetaan muun opetuksen ja ohjauksen lisäksi joko pienryhmissä tai yksilöllisesti ennen tai jälkeen koulutuntien tai koulutuntien aikana. Tukiopetuksen antamiseen tarvitaan huoltajan suostumus. Ensimmäisellä luokalla annetun suostumuksen katsotaan olevan voimassa 1.-6. luokkien ajan, ellei sitä huoltaja irtisano.

 

LÄKSYKLUBI


Läksyklubin tarkoituksena on auttaa oppilaita läksyjen tekemisessä. Opettaja voi jättää oppilaat tekemään tekemättömiä tehtäviä koululle maanantaisin klo 13 - 14, keskiviikkoisin klo 13 - 14 ja perjantaisin klo 12 -14. Paikalla on aina aikuinen valvomassa ja ohjaamassa.
  
Ensisijainen tarkoitus on, että läksyt tehdään kotona!
 

 

OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS


Peruskouluissa annetaan osa-aikaista erityisopetusta lähinnä lukemisen ja kirjoittamisen, puheen ja matematiikan osa-alueilla. 

Erityisopetus on sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa opetusta, jonka tarkoitus on auttaa oppilasta hänellä ilmenneissä vaikeuksissa. Osa-aikainen erityisopetus tapahtuu yksilö- tai pienryhmäopetuksena (1-4 oppilasta) omassa tilassaan tai luokanopettajan ja erityisopettajan samanaikaisopetuksena luokassa. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan eniten alkuopetusvaiheessa, koska varhaisen tuen avulla saadaan parhaat oppimistulokset, vaikeudet lievenevät ja koulumotivaatio ja oppilaan itseluottamus lisääntyvät. Osa-aikaisen erityisopetuksen antamisesta tiedotetaan ko. opetusta tarvitsevien oppilaiden huoltajille erikseen. Yhteistyö kodin ja koulun kesken olisi näissä tapauksissa erittäin toivottavaa. Erityisopettaja Hertta Halttunen on tavattavissa Kirkonkylän koululla ma klo 8-14, ti klo 9-14, ke 8-13 ja pe klo 8-13. puh. 040 586 6480.