Vanhempainryhmä

SINIMYLLYN VANHEMMAT

Nynästenlahti, jonka rannalla koulumme sijaitsee, on vilkas lintulahti

Myllyojan koulu on n. 5 km Heinolan eteläpuolella toimiva aktiivinen koulu, jossa on toiminut vanhempainryhmä jo vuosia, ottaen tiiviisti osaa koulun toimintaan. Nykyään, koulun johtokuntien poistuttua, on vanhempainryhmien toiminta entistäkin tärkeämpää. Vanhempainryhmän toimintaan ovat kaikki tervetulleita.

"Sinimyllyn Vanhemmat"- nimen on haluttu tuovan esille sen seikan, että koulupiirimme käsittää sekä Sinilähteen että Myllyojan ja Myllykylän alueet, yht n. 800 taloutta. Alue on pinta-alaltaan aika suuri ja sen vuoksi onkin tärkeää, että aktiivisia vanhempia löytyisi koko alueelta.


Tule mukaan. Voit osallistua silloin, kun käsiteltävät asiat kiinnostavat ja/tai kun aika antaa myöten. Sinulla on mahdollisuus tavata koulun muita vanhempia, kertoa näkemyksiäsi ja saada tietoa tulevista koulua koskevista suunnitelmista. Voit olla kehittämässä koulun toimintaa.

Tervetuloa rohkeasti mukaan koulun toimintaan!