Heinolan kaupunginkirjasto

Kirjavinkkejä

Brittidekkareilla on pitkät perinteet. Lista kirjailijoista - vanhemmista ja uudemmista - täällä (PDF)

Pieni muistilappu dekkareista: Dekkarivinkkejä  

"Olen lukenut kaikki"
Oletko varmasti? Tarkista tästä: Pohjoismaisia jännityskirjailijoita (ei suomalaisia)

Muun maailman murhat

Jännityskirjailijoita eri puolilta maailmaa. Tutustu uusiin dekkarikirjailijoihin, maihin ja kulttuureihin
(lista ei sisällä amerikkalaisia, brittejä eikä pohjoismaisia kirjailijoita)

Dekkarit telkkarissa, kirjat hyllyssä

        

Kirjaston jännityshyllystä löytyviä television salapoliiseja.

Rakkautta, kyyneliä, hömppää

Kirjaston facebooksivun keskustelupalstalla on avattu foorumi Rakkautta, kyyneliä, hömppää. Mikä on ihanin rakkaustarina? Mikä kirja saa nyyhkytakuun? Mikä on hiuksetnostattavinta hömppää? 

Henkilökunta kertoo omista suosikeistaan: 

"Robert WALLERin Hiljaiset sillat on harvoja ns. rakkausromskuja, joita olen lukenut, mutta kyllä sitten vollasinkin... Elokuva jälkikäteen pariinkin kertaan nähtynä ei tuottanut ollenkaan sellaista märkien nenäliinojen kasaa kuin kirjan lukeminen.

Ehdottomia hömppäsuosikkejani ovat olleet Catherine COOKSONIN 1980-luvun ja 1990-luvun alun suomennokset kuten Mallen-trilogia, Tilly Trotter-trilogia, Hannah, Emily, Tyttö ja kartanonherra. Tarinat sijoittuvat pohjois-Englannin hiilikaivosalueille 1800-luvuon loppupuolelle ja ovat sykähdyttäneet miljoonia lukijoita ympäri maailman. Näitä tuotoksia ei pidä sekoittaa viime vuosina suomeksi ilmestyneisiin, Cooksonin kuoleman jälkeen pöytälaatikoista kaivettuihin kyhäelmiin, joita ei olisi tarvinnut julkaista ollenkaan...

FERMINE, Maxence: Lumi
Japaniin sijoittuva riipaiseva rakkaustarina. Haikuja, lunta, vuoristoa ja jäätä. Pienoisromaani, hotkaisee hetkessä ja lumoutuu loppuelämäksi.

MCEWAN, Ian: Sovitus
Ian McEWanin kerronta on _niin_ seesteistä ja sofistikoitunutta että ah ja voih. Sovitus sijoittuu toisen maailmansodan aikoihin, jossa pikkusisar estää ajattelemattomuuttaan iso siskonsa rakkaussuhteen traagisella tavalla. Nuoripari joutuu erilleen, ja pikkusisko sovittaa tekoaan koko loppuelämänsä ajan ryhtymällä kirjailijaksi ja kirjoittamalla siskonsa tarinalle paremman lopun.

MAKINE, Andrei: Vera
Venäjälle sijoituva pienoisromaani. Nainen saapuu pieneen maalaiskylään, jossa yksi kylän vanha naisasukas haikailee sodan jalkoihin jääneen rakkauden perään. Perislaavilaista melankoliaa.

HAAHTELA, Joel: Elena
Haahtelan melkein kaikissa kirjoissa on jotain ihmeellistä kaipauksen ja tavoittamattoman rakkauden tunnelmaa, verkkaisuutta ja arvoituksellisuutta. Vaikea sijoittaa mihinkään aikakauteen, ehkä johonkin menneeseen jota oikeasti ei edes ole.

Minuun on kolahtanut Benoite GROULTin Rakastajatar. Kalastajan poika ja pariisilaistyttö tapaavat ja rakastuvat Bretagnessa, jossa on tytön vanhempien kesänviettopaikka. Koska ovat eri yhteiskuntaluokkaa, ei avioliitto käy edes mielessä. Miehestä tulee sukunsa perinteiden mukaisesti kalastaja, nainen on yliopiston professori. Luokkaerosta huolimatta rakkaus säilyy läpi vuosikymmenten, ja he tapaavat salaisesti milloin missäkin maailmankolkassa. Aina hamaan loppuun asti…Nyyh, nyyh!"

Tule mukaan kertomaan omista suosikeistasi kirjaston facebooksivun keskustelupalstalle!

Lisää kirjavinkkejä
 

Forman, Gayle: Jos vielä jään

 Rakkaus musiikkiin saattoi 17-vuotiaan Mian yhteen poikaystävänsä Adamin kanssa, mutta nyt se uhkaa myös erottaa heidät. Kaksivuotisen suhteen ylle on kerääntynyt pilviä, kun Mia on päättänyt pyrkiä arvostettuun Juilliardin musiikkiakatemiaan New Yorkiin. Sisäänpääsy merkitsisi muuttoa maan toiselle puolelle, kauaksi Adamista, jonka rockbändi on tekemässä läpimurtoa kotikaupungin musiikkimaailmassa.

Sitten eräänä harmaana talviaamuna Mia lähtee perheensä kanssa ajelulle, ja yhdessä ohikiitävässä hetkessä mikään ei ole enää ennallaan. Hän herää onnettomuuspaikalta ja huomaa seuraavansa tapahtumia ulkopuolisena ja näkymättömänä, vailla fyysistä kipua. Musertavan menetyksen edessä Mian on tehtävä päätös, jossa ei ole kyse ainoastaan hänen tulevaisuudestaan vaan koko elämästään.

Jos vielä jään on kauniin omaperäinen, herkkä tarina ensirakkaudesta, perhesiteistä, musiikin voimasta ja valinnoista elämän käännekohdissa. Se on palkitun brooklyniläisen journalistin ja kirjailijan Gayle Formanin ensimmäinen suomennettu teos.

Kirjastotädin kommentti:
Kertakaikkisen traagisenkaunis kertomus nuoren sellistin 24-tuntisesta matkasta kotoisasta aamiaispöydästä Portlandin sairaalan teho-ostolle. Vakavassa onnettomuudessa loukkaantunut Mia kokee eräänlaisen ruumiista irtautumisen ja katselee itseään ympäröivää hälinää ja hoivaamista ulkopuolisena. Tähänastisen elämänsä ehkä suurimpana kysymyksenä Mialla on ollut "lähdenkö opiskelemaan Juillardiin ja jätän muusikkopoikaystäväni Adamin toiselle puolelle mannerta", mutta nyt häntä askarruttaa kaikista suurin kysymys: elänkö vai kuolenko? Hän on antanut kertoa itselleen, että lopultakin ihmisen oma tahtotila vaikuttaa siihen, jatkuuko elämä vai loppuuko se, ja tämän ongelman pohtimiseen kirjan nimikin viittaa. Vasta aivan kirjan lopussa Mia "tekee päätöksensä".

Todella hyvä kirja, joka hieman alle 200-sivuisena tuntui aivan liian lyhyeltä! Hyvä tyyli ja erinomainen rakenne runsaine takautumineen aina Mian varhaislapsuudesta asti pakotti lukemaan kirjan yhdellä istumalla. Hieman vähemmän kyyninen lukija olisi jo itkenyt...

Lind, Arvi: Arvin kieliopas

Tämän kirjan hauskat ja napakat suomen kielen käyttöä ruotivat ohjeet pohjautuvat palautteisiin, joita Arvi Lind antoi kollegoille uutisten kielikukkasista ja pikku virheistä Yleisradion tv-uutisissa työskennellessään - ja pyynnöstä vielä eläkkeellä ollessaankin. Kun Arvin korvaan osui selvä virhe, hän ilmaisi ajatuksensa selkeästi tähän tapaan:

Selvä ei ole selkeä.

Selvä -sanan paikalla on alettu käyttää virheellisesti sanaa selkeä.
* Selkeä enemmistö kannatti ehdotusta, po. selvä enemmistö
* Ihmiskaupasta ei ollut selkeää näyttöä, po. selvää näyttöä
* Jokerit johtaa selkeästi 5 - 1, po. johtaa selvästi

Selvä-sanalla on kymmenkunta merkitystä. Yksi niistä on se, joka sopii edellä mainittuihin esimerkkeihin. Se tarkoittaa ilmeistä, eittämätöntä, kiistatonta, sulaa, puhdasta, silkkaa.

Selkeä tarkoittaa selvää ja kirkasta silloin, kun puhutaan näkyvyydestä, säästä, taivaasta, nesteestä tai henkisistä toiminnoista. ihminen voi ilmaista ajatuksiaan selkeästi. Onko selvä?

Kirjastotädin kommentti:

Meille kaikille niin tuttu Arvi Lind on koonnut kirjaksi kielikukkasia, joita ei toivoisi etenkään tiedotusvälineissä – eikä etenkään uutistoimittajien suusta - kuulevansa. Esimerkkien kömmähdykset ja oikeakielisyysvirheet Arvi on poiminut tv-toimittajien sanomisista ja höystänyt oikaisujaan huumorilla, mutta ei voi silti välttyä opettajamaisesta sormenheristelystä. Kirjasta myös selviää, kuinka kieli muuttuu koko ajan, sanat ja sanonnat saavat uusia vivahteita ja merkityksiä. Vai mitä sanotte seuraavasta: kapulakieliset ”haasteellinen” tai ”haastava” ovat lähtöisin talouselämästä ja niiden käytöllä halutaan eliminoida tai väistää kielteinen vaikutelma kun oikeasti tarkoitetaan vaikeaa, hankalaa, epätoivoista, toivotonta tai mahdotonta.

Ja sitten Arvin vitsintynkää sanojen erilaisista merkityksistä: ”Pikku-Kallen koulussa opettaja kertoi, että panna, pistää, laittaa ja asettaa ovat synonyymejä ja tarkoittavat samaa asiaa. Kalle protestoi: isäni on teurastaja, ja on aivan eri asia, pistääkö hän sian kuoliaaksi vai paneeko hän sian kuoliaaksi”

Kielestä kiinnostuneelle kirja on oivallista ja opettavaista muttei liian osoittelevaa luettavaa. Kirjan lopussa on kielitesti, jolla lukija voi testata äidinkielen taitojaan.

Karppi, Mikko: Sateen varjo

Romaanin kertoja on syvästi masentunut mies, eronnut, yhden lapsen isä, joka ahdistuu sateella. Hän ajautuu tekoihin, joiden oikeudenmukaisuudesta lukijakin joutuu käymään sisäistä keskusteluaan: kukapa ei haluaisi tehdä kuten hän, antaa pedofiileille ansionsa mukaan.

Sehän on hämmästyttävän helppoa. Riittää esiintyä netissä alaikäisenä tyttönä ja sopia tapaaminen aikuisen miehen kanssa, ja runkkari hoitaa itse itsensä paikalle, opastaa kotinsa ovelle ja tarjoaa Nissaninsa raaputettavaksi. Sen valkoinen pinta on kuin luotu kirjallisen työn alustaksi, ja kun mies itse ilmaantuu paikalle juuri pedofiili-sanan O:n kohdalla, on aika siirtyä auton käsittelystä ajajaan. Kun tästä ei jää kiinni, on hyvä jatkaa seuraavaan. Ja tämä on niitä rikoksia, joiden suhteen poliisi voi yhä olla ystävämme.

Mutta kuka on varjo, joka häntä seuraa? Ja mikä hänen elämänsä on näin raiteiltaan saanut?

Kirjastotädin kommentti:

Jännästi menninkäisen näköisen Mikko Karpin kolmas jännitysromaani Sateen varjo on 178:n sivun mittainen tiukka väkivaltainen purskahdus. Siviiliammatissa Karpin kerrotaan työskentelevän poliisissa vakavan rikollisuuden torjunnassa. Sieltäkö lie ammentaa kieron huumorin sävyttämät tarinat? Alkuun teksti tuntuu tosi pelottavalta, mutta loppua kohti sanoja lukee jo uudelleen. Niin ottavaa on Karpin teksti.

Ja mikä viehtämys Karpilla on skandinaaviseen mytologiaan? Ensimmäinen romaani Väinämöisen vyö oli kyllästetty Kalevalalla ja pohjoismaisella tarustolla. Sateen varjossa päähenkilön nimi on Tor, muinaisskandinaavinen ukkosen jumala. Ja jumalan tehtävät Tor onkin ottanut hoitaakseen. Joskus Torkin on ollut tavallinen mies, jolla lapsi ja vaimo. Mutta heidät menettyään hän on liuennut kertakaikkiaan ihmisyyden kalteville tasoille. Hän aloittaa brutaalin mission. Missiolle oman synkän taustatukensa antaa komisario Sysilampi, Torin vanha tuttu. Heidän yhteiseen menneisyyteensä viitataan sen verran jännästi, että pakosti kiinnostaa. Mitä, mitä?! Yhteys selviää myöhemmin kuin myös tragedia, jossa Tor menetti perheensä.

Päivittäin Torilla on myös pakkomielle tehdä itselleen todellisuustehtävä, joka sattuu ja joka on myös muuttanut Torin ulkonäönkin karmivan arpiseksi. Ja missä välissä tukkakin on ehtinyt kasvaa olkapäille, Tor ihmettelee talloessaan öisen uinuvan taajaman läpi avojaloin, pelkät farkut päällään. Todellisuus katoaa yhä kauemmas - sekä Torin mielestä että myös romaanin juonenkulusta - kuin tuuli Tampereen Hämeenkadulla, joka on siis romaanin tapahtumapaikka

Nousiainen, Miika: Maaninkavaara

 Viisikymppinen Martti palvoo sokeasti suomalaisen kestävyysjuoksun vanhoja sankareita ja haluaa palauttaa suomalaisten maineen juoksuradoilla. Martin pojasta piti tulla seuraava sankari, mutta poika katoaa kisamatkalla Ruotsiin. Shokista selvittyään Martti kääntää katseensa perheen teini-ikäiseen tyttäreen Heidiin.

Alkaa tiivis juoksuvalmennus, joka muuttaa Heidin elämän täysin. Britney Spears -juliste vaihtuu luonnollista kokoa olevaan Kaarlo Maaninka -muotokuvaan ja kaveripiiri painoliiveissä tehtyihin juoksulenkkeihin. Eikä lopettaa voi.

Miten käy perheelle yhä absurdimpia sävyjä saavan valmennusohjelman pyörteissä? Meneekö Martti pakkomielteessään liian pitkälle - jopa maitohapoille?

Kirjastotädin kommentti:

Varsinainen kielellinen ja ajatuksellinen ilotulitus. Nousiainen osaa Suomen kestävyysjuoksuhistorian ja tarina etenee riemastuttavasti juoksun kautta. Isä on höyrähtänyt juoksusta ja sen valmennuksesta täysin ja kohteena on oma tytär, joka lähtee juttuun mukaan isän mieliksi. Perheen äiti on alistettu pyykin pesijäksi ja ruuan laittajaksi. Parisuhteen käsittely on toinen hauska kirjan peruspilari. Voisi suositella joillekin miehille parisuhdeoppaaksi.

Mietityttää vain, mitä kirjasta saa se lukija, jolla ei ole käsitystä kestävyysjuoksusta ja tai muistikuvia menneistä kestävyysurheilijoista. Tarina etenee erinomaisesti mutta monta kutkuttavaa yksityiskohtaa jää merkityksettömäksi, jos juoksijoiden historia ja heidän merkitykseksensä sen ajan mediassa ei ole tuttua.

Kirjailija haluaa myös oikeassa elämässä kiinnittää huomiota liikunnan tärkeyteen ja sen terveydellisiin vaikutuksiin. Onneksi hän ei ole yhtä fanaattinen kuin kirjan Martti Huttunen. Hauskoja ja riemullisia lukuhetkiä!

Fossum, Karin: Paha tahto

 On kolme nuorta kaverusta: Axel Friman, Philip Reilly ja Jon Moreno. Axel on porukan karismaattinen johtaja, Philip ahkerasti Koraania siteerava filosofi ja Jon se mukava kaveri.

Eräänä päivänä Jon löytyy järvestä kuolleena oltuaan retkeilemässä kahden kaverinsa kanssa. Poliisin epäilykset kohdistuvat luonnollisesti Axeliin ja Philipiin. Käy kuitenkin ilmi, että Jon on ollut psykiatrisessa hoidossa ja että hän on potenut huomattavaa syyllisyyttä ja häpeää. Itsemurhakaan ei siis ole pois laskuista.

Pian löytyy toinenkin ruumis, tällä kertaa vainaja on nuori vietnamilaisperäinen poika. Ilmenee, että hän on kadonnut jo aiemmin oltuaan samoissa bileissä kuin Axel, Philip ja Jon. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa vai onko niin, ettei mitään rikosta ole tapahtunutkaan?

Tapausta tutkii sympaattinen, mutta jämerä komisario Konrad Sejer, jonka yhteistyö apulaisensa Jakob Skarren kanssa tuntuu toimivan paremmin kuin koskaan.

Kirjasotädin kommentti:

Komisario Konrad Seijer tutkii nuorten miesten mökkeilyn yhteydessä sattunutta kuolemantapausta. Kirja ei kerro paljonkaan Seijeristä eikä tutkinnasta vaan syventyy ihmismielen labyrintteihin ja kietoo lukijan mukaansa. Kirjassa mietitään ihmisen syyllisyyttä ihmissuhteiden parissa, ystävyyttä, yksinhuoltajaäitejä sekä heidän poikiaan, taloudelliseen menestykseen pyrkivää elämäntapaa ja tavallista elämää (mitä se lienee).

Fossumin kirja vetää puoleensa tummilla sävyillään kuten kirjassa kuvatut lammet. Kylmyys, illan hämäryys, tyyni lammen pinta, linnun ääni kaukaa ja siinä kuulaassa maisemassa kirjailijan taidokkaat pohdinnat huonosta omasta tunnosta ja syyllisyydestä. Taitava, ajatuksia herättävä tarina, joka on pakko lukea nopeasti. Päähenkilöiden vuoksi sopii myös nuorille, varsinkin nuorille miehille.

Downham, Jenny: Ennen kuin kuolen



16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Mutta hän ei aio jäädä sänkyyn odottelemaan kuolemaa vaan tekee listan asioista, jotka haluaa vielä kokea. Hän tahtoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia, tulla kuuluisaksi ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.

Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee kokemaan asioita, joista ei olisi koskaan osannut haaveillakaan. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa vahvemmin elossa kuin koskaan ennen.

Kirjastotädin kommentti:

Luin jostain, että kirja oli ilmestyessään "suuri sensaatio", enkä kyllä suuremmin sitä ihmettele. Ikäiseni(= keski-ikäinen) kirjailija menee ihmeen hyvin 16-vuotiaan kuolemansairaan Tessan nahkoihin kuvaillessaan tytön viimeisiä kuukausia, ja pakko tunnustaa, että olin jo puolessa välissä kirjaa ennen kuin edes huomasin lukevani nuorten osastolle rekisteröityä romaania! Kuolema on kolkko aihe, mutta kirja ei ole synkkä vaan täynnänsä lähes "positiivista tunnelmaa". Tessa tietää kuolevansa ja sen hän toteaa enemmänkin faktana kuin yrityksenä kerätä sääliä, ja samalla hän tajuaa, että liikaa on vielä tekemättä. Siispä hän laatii listan ennen lähtöä toteutettavista unelmista, ja löytääkin itsensä myymälävarkaudesta kiinniotettuna, joesta vaatteet päällä, vieraan pojan sängystä... Totta kai hän kokee myös tulleensa väärin kohdelluksi joutuessaan luopumaan elämästään liian aikaisin, mutta jokin ihmeellinen positiivinen vire tätä tarinaa kantaa, eikä vielä silloinkaan ahdista, kun kirjailija erinomaisesti kuvaa Tessan voimien lopullista katoamista. Vasta lopussa lukija huomaa silmiensä kostuneen... Raadollinen mutta kaunis tarina, joka sopii niin äidille kuin tyttärellekin. (16.9.2009)

Tositapahtumiin perustuva, väriä ja aistillisuutta tihkuva romaani köyhän ompelijattaren tiestä uuden maailman valloittajaksi.

Kovia kokenut nuori Inés Suárez päättää lähteä tukahduttavasta 1500-luvun Espanjasta valtameren taakse uuteen maailmaan. Siellä hän hankkii niukan elantonsa myymällä empanadoja, kunnes kohtaa Pedro Valdivian, konkistadorin ja sotasankarin.

Hurja intohimo sitoo rakastavaiset yhteen, ja Inés rakentaa väsymättä uutta maailmaa miehensä rinnalla. Taistelut jättävät kuitenkin jälkensä myös voittajiin; ne muuttavat Inésiä ja Valdiviaa pysyvästi ja vetävät heitä kohti omia erillisiä kohtaloitaan. 

Kirjastotädin kommentti:

Rakkautta ja romantiikkaa, jännitystä sekä historiaa samassa paketissa. Tämä kirja kädessä voi uppoutua täysillä 500 vuoden takaisiin tapahtumiin espanjalaisten vallatessa Chileä sen alkuperäisväestöltä. Tarinan keskiössä ja kertojana on rohkea ja kaunis Ines Suarez, joka on todellisuuden henkilö. Espanjasta lähdetään alkeellisissa olosuhteissa laivalla kohti Venezuelaa. Matka jatkuu Panamaan ja sieltä Perun kautta autiomaiden halki perustamaan Santiagoa ja Chilen valtiota. Nälkää nähdään, kurkkuja katkeaa, intiaaneja ja sairauksia vastaan tapellaan. Rakkautta, romantiikkaa, mutta myös pettymyksiä tarjoavat Ineksen miehet: ensimmäinen aviomies  Juan, joka katoaa Uuteen Maailmaan, Inesin rakastajaja valloittajasankari Pedro Valdivia, joka hänkin sekoilujensa seurauksena jättää Ineksen sekä toinen aviomies Rodrigo Quiroge, joka antaa lämmön ja turvan Ineksen loppuelämään. 

Isabella Allende on loistava tarinankertoja, mutta tämä kirja hajoaa loputtomiin sotimisten ja taisteluiden kuvauksiin. Ineksen tarina jää vajaaksi. Ääretön suunnitelma (Otava, 1994) on edelleen Allenden paras kirja. (28.4.2009)

Reitala, Mikko: Tähtihetki

Taitavana tv-käsikirjoittajana tunnetun kirjailijan jännittävä ja hauska tarina 80-luvun rockbändin epäonnisesta comebackista.

80-luvun menestysyhtyeen Babylonian paluusta unelmoiva kitaristi Pablo tekee bändikaverilleen käytännön pilan, joka menee karmealla tavalla pieleen. Kaksi poliisia saa surmansa hämärissä olosuhteissa.

Murhaajaksi epäilty Harri on karkuteillä - ja Babylonia vuosien tauon jälkeen otsikoissa. Pelostaan huolimatta Pablo näkee tilaisuuden koittaneen: ilmainen julkisuus on käytettävä röyhkeästi hyväksi.

Ystävien menneisyydestä alkaa kuitenkin paljastua pelottavia salaisuuksia, ja Pablo tajuaa saattaneensa vaaraan niin itsensä kuin perheensäkin.

Kirjastotädin kommentti:

Kirja alkaa päähenkilö Pablon, entisen kitaristin ja nykyisen perheenisän ja kitarakopioiden kauppiaan tekemästä pilasta. Pablolle on pakkomielle saada vanha bändi kokoon ja stagelle, ja jatkaa siitä, mihin kaikki päättyi upealla juhannuskeikalla vuonna 1984. Pablo oli ollut tunnettu loistavista vedätyksistään; valitettavasti vain tämä viimeisin menee karmealla tavalla pieleen ja monien elämä muuttuu lopullisesti.

Yllä oleva kirjan esittelyteksti kuvaa tarinaa jännittäväksi ja hauskaksi. Jännittävä se oli paikoitellen jopa niin, että lukija tuntee pulssinsa kiihtyvän kun odottaa tapahtuvaksi sen mikä on väistämätöntä mutta hauskaa siitä en löytänyt edes takaumajaksojen rivien välistä, niistä missä kasaribändi Babylonia eli yhden hitin ihmettään 80-luvun alkuvuosina.

Kirja oli hyvä ja hotkaisin sen päivässä, mutta jokin uskottavuusongelma tässä jäi kyllä kaihertamaan. Ajoittain oli sellainen tunne, että olin lukemassa jotakin nuortenkirjaa (mikä voi tietysti johtua tästä bändi-teemastakin). Hahmot olivat jotenkin hieman ohkoisia ja niin stereotyyppisiä, että tuskin tekijällä mielettömiä aikoja meni niiden kehittelyyn. Juttu kuitenkin kulki ja viihdytti lukijaansa eli täytti tehtävänsä hieman tylsän sunnuntaipäivän täytteenä. (24.2.2009)

Kanto, Anneli: Veriruusut

Riipaiseva romaani vuoden 1918 naiskaartilaisista.

Viisitoistavuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja vastikään päässyt ripille. Isänsä kehotuksesta hän hakee paperitehtaalle töihin ja päätyy sinne aputytöksi. Tehtaalla Sigrid ystävystyy railakkaan Martan kanssa, jolla on jo sulhanenkin.

Helmikuun alussa 1918 tehdas suljetaan ja punakaarti ottaa komennon Valkeakoskella. Uudessa musliinipuserossaan ja hameessaan Sigrid lähtee Martan mukana työväentalolle vallankumouskomitean järjestämiin iltamiin. Agitaattori rohkaisee naisia ottamaan paikkansa luokkataistelussa, ja tehtaantytöistä Saima asettuu palavasti samalle kannalle. Välittömästi Koskille perustetaan naiskaarti, johon myös Martta ja Sigrid liittyvät yhteisessä innostuksessa.

Veriruusut-romaani kuvaa vuoden 1918 järkyttäviä tapahtumia uudesta näkökulmasta. Yhteiskunnallisen muutoksen vaatimus rohkaisee myös nuoria naisia vaatimaan itselleen täysiä oikeuksia ja tasa-arvoista asemaa. Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee heidät mukaansa keskelle ennenkokematonta tragediaa.

Anneli Kannon taidokas, dokumentaarinen ja inhimillisesti tosi kerronta vie sisällissodan melskeisiin Valkeakoskella, Tampereella ja lopulta pakenevan punaisten kolonnan mukana kohti Lahtea.

Kirjastotädin kommentti:

Tämän traagisen tarinan keskiössä ovat 15-vuotias, ujo ja elämää vielä kokematon Sigrid Valkeakoskelta paperitehtaan varjosta ja vähän enemmän nähnyt Lempi, joka karkaa piikapaikastaan tehtaantytöksi Tampereelle ja asumaan yhteisasuntoon Martan ja Lauhan kanssa. Tytöt liittyvät punaisten naiskaartiin talvella 1918 ja joutuvat kokemaan asioita, joita nykyajan naiset – sen enempää kuin miehetkään – eivät voi kuvitella olevan olemassakaan. Tyttöjen tarinat kerrotaan erillisinä, mutta heidän kohtalonsa yhtyvät kyllä myöhemmin…

Jotenkin kirja sai minut hieman hämmentyneeksi: onko oikein nauttia näin paljon tositapahtumiin perustuvasta kirjasta joka kertoo mitä mielettömimmistä julmuuksista!? Sujuvasti kirjoitettu tarina on elävää dokumenttia Suomen sisällissodan tapahtumista; kirjasta löytyy viittauksia oikeisiin tapahtumiin (esim. Suinulan verilöyly) ja osa henkilöistä on ollut oikeasti olemassa (esim. agitaattori Hyrskymurto, joka pistää Lempin pään sekaisin). Tarinassa on paljon hätää ja kurjuutta, mutta myös vähän lempeä ja ihmisten puheissa paljon ironisia sutkautuksia, joista jäi mieleeni remakan Lempin taisteluhuuto: ”Piere ikeniis, Mannerheimi!”. (19.1.2009)

Weiner, Jennifer: Rikoksia ja hiekkakakkuja

Kate Klein, kolmen lapsen kotiäiti, ikävystyy Upchurchin nukkumalähiössä, jossa kaikki on aina tiptop ja kuolettavan tylsää. Leikkipuistossa superäidit karsastavat häntä, ja hänen miehensä käy kotona vain kääntymässä. Paikalliset ajelevat pienen kasvihuoneen kokoisilla maastureilla, mutta nekään eivät suojaa heitä murhalta, joka tahrii kiusallisesti pastellinsävyisen idyllin.

Puukotetuksi tulee kaupungin perfektionistisin äiti KittyCavanaugh. Katen mielestä tapahtuma on kiinnostavinta mitä kaupungissa on sattunut sitten naapurin likakaivon hajoamisen, ja hän ryhtyy tutkimaan juttua. Avukseen hän saa boheemin ystävänsä, mattoimperiumin perijän Janie Segalin sekä entisen ihastuksensa Evan McKennan. Kittyn elämää tonkiessaan Kate joutuu yhä syvemmälle onnellisuusmuurin taakse piilotettuun ei-niin-kauniiseen maailmaan.

Connecticutissa syntynyt Jennifer Weiner kirjoittaa virkistävän pisteliäästi keskiluokkaisesta amerikkalaisesta elämänmuodosta. Nokkela ja hauska romaani on täydellistä luettavaa täydellisille naisille ja heistä pitäville.

Kirjastotädin kommentti:

Hämmästelen suuresti eikö kustantajien pääasiallisena tavoitteena enää olekaan MYYDÄ kirjoja; antaa nyt  suomennokselle nimeksi ”Rikoksia ja hiekkakakkuja” – olkoonkin, että kirjassa esiintyy niitä molempia!?! Onneksi satuin tietämään Jennifer Weinerin taitavaksi ja erittäin hauskaksi kirjailijaksi, joten uskaltauduin tarttumaan tähän kornisti nimettyyn uutuuteen. Kirja on täynnänsä hersyvää verbaalista tykitystä jonka yli neljästäsadasta sivusta jokainen on luettava yli hyppimättä, jotta yksikään herkullinen sutkautus ja sarkastinen heitto ei menisi ohi.

Vaikka kirjan pointti mielestäni onkin Weinerin lennokkaassa sanailussa, on kirjassa tietysti myös juoni. Minä-henkilönä tarinaa kertoo keskiluokkaiseksi lähiöäidiksi huijattu Kate, jonka hiekkalaatikkotuttavuus murhataan, ja joka tylsään arkeensa kyllästyneenä päättää tonkia tekijän selville. Apuja tulee parhaalta ystävältä Janielta ja entiseltä ihastukselta Evanilta. Mysteerit ratkeavat ja Katenkin lähiöelämä tekee voltin… Hömppäähän tämä on, mutta hyvää sellaista! (26.9.2008)

Ajvide Lindqvist, John: Ystävät hämärän jälkeen

Kun Blackebergin lähimetsästä löytyy teinipojan ruumis, lähiön asukkaat alkavat huhuta rituaalimurhaajasta. Tapaus säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka haaveilee kostavansa verisesti koulukiusaajilleen. Oskarin huomion kuitenkin varastaa naapurintyttö Eli, vaikka jokin uudessa ystävässä ei olekaan kohdallaan. Eli tuoksuu oudolle, pukeutuu rääsyihin ja näyttäytyy vain iltahämärän jälkeen. 
Oskarin vilkkaassa mielikuvituksessa alkaa hahmottua mahdoton ajatus: entä jos hänen uusi ystävänsä ei olekaan ihminen vaan... jotain muuta?

Ystävät hämärän jälkeen  on täysiverinen kauhukertomus hirviöineen ja sankareineen. Se on myös rakkaustarina ja koskettava kuvaus erään lapsuuden lopusta tukholmalaisessa lähiössä vuonna 1981. On olemassa vain yksi neuvo niille, jotka eivät ole vielä antautuneet kauhuromaanien kutsulle: heittäkää mahdolliset ennakkoluulonne syrjään ja lukekaa Ystävät hämärän jälkeen.

Kirjastotädin kommentti:

Tässäpä pimeisiin syysiltoihin kauhua, jännitystä, fantasiaa, vampyyreja, koulukiusaamista, alkoholisteja, ihmissuhteita Tukholman Blackebergin lähiössä vuonna 1981. Sujuvaa sana-akrobatiaa. Tätä kaikkea tarjoaa stand-up koomikkona ja taikurinakin työskentelevä Ajvide Lindqvist.
 
Kirja tempaisee mukaansa alusta saakka, joskin jossain kohtaa juoni hajoilee ja kirjan tapahtumat käyvät ihan älyttömiksi. Siitä se sitten taas kokoaa itsensä ja taas jaksaa lukea iloisesti kauhua tuntien loppuun 607 sivua.
 
Vaikka kirjassa esitellään koko joukko henkilöitä ja kaveripiirejä, ne eivät mene sekaisin ja pysyvät mielessä. Varmaan siksikin, että heidän taustoja ei sen tarkemmin kerrota. Joskin tämä on myös hiukan puutekin, esim. Håkanin tarina olisi kiinnostanut enemmänkin; Miksi, mitä tapahtui jne? Mutta ehkä tämän kirjan tarkoitus ei ole antaa vastauksia yhteiskunnallisiin kysymyksiin, vaikka se niitäkin sivuaa. Ja mitä sille oikeasti tapahtui lopussa? Tässä kohtaa Håkanista voi jo oikeasti kirjoittaa se eikä hän...
 
Yhtäkaikki, erittäin kiintoisa ja erikoinen kirja ja kuten takakannessa sanotaan, " Heittäkää mahdolliset ennakkoluulot syrjään"! Tosin tälle tädille kauhu/jännitysgenre on yleesäkin liikaa, joten saa jäädä taas tätä lajia vähäksi aikaa ;). (17.9.2008)

Härkönen, Anna-Leena: Ei kiitos

Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Koskaan. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä.

Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan - turhaan. "Kulta, nyt ei ole hyvä hetki." Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset.

Missä vaiheessa hehku lopahti, ja he alkoivat puhua toisilleen kuin potilaat: "Mites sun niskat?" Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei välttämättä olisi halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.

Ei kiitos on herkullinen avioliittoromaani ja pihtailematon tarina puutteessa elävästä naisesta. Jälleen kerran Anna-Leena Härkönen kirjoittaa suoriksi sanoiksi sen mitä muut hädin tuskin kehtaavat ajatella.

Kirjastotädin kommentti:

Härkösen kirjoja yhdistää yksi piirre: toivon aina että olisin itse kirjoittanut ne… Jälleen kerran Härkönen on saanut aikaan nasevan humoristisen kertomuksen sinänsä vakavasta aiheesta.

Kun mies ”pihtaa” ja vaimo on ”aggressiivinen” ei kenelläkään ole enää kivaa – paitsi minulla lukijana, kun useammankin kerran sain nauraa ääneen. Ei ihme, että kirjaa ollaan sovittamassa niin näytelmäksi kuin elokuvaksikin: paikoin varsin rankatkin repliikit toimivat varmasti erinomaisena dialogina! Aihehan ON sinänsä ihan vakava ja näitä teemoja pyöritellään varmaan yhdessä jos toisessakin kypsempään ikään ehtineessä parisuhteessa, mutta jotenkin kirjaa lukee hieman kieli poskessa. Lukija ymmärtää, että ”no joo, Matti on ehkä tosiaan vähän masentunut, joten eihän sitä silloin huvita” tai että ”Helin ajatukset taitaa nyt vähän liikaa pyöriä seksin ympärillä, hankkisi jonkun muunkin harrastuksen kuin valkkari ja saksalaiset naistenlehdet”… (19.8.2008) 

Ragde, Anne B.: Erakkoravut

Anne B. Ragden toinen suomennettu romaani Erakkoravut jatkaa siitä, mihin 2007 suomeksi ilmestynyt Berliininpoppelit jäi. Neshovin sikatilalla Trondheimin lähellä eletään rauhatonta aikaa: äiti on kuollut ja kolme veljestä ovat ymmällä miten järjestää elämänsä. Toisessa osassa keskiöön nousee vanhimman veljen Torin aikuinen tytär Torunn, joka ensimmäistä kertaa joutuu tutustumaan isäänsä ja lähisukulaisiinsa. Hänellä on oma elämänsä Oslossa, mutta kuten sedät, joutuu Torunnkin valintojen eteen. Ja yllätyksiä on luvassa.

Anne B. Ragden teokset Neshovin perheestä ovat inhimillistä ja koskettavaa luettavaa arkipäivän iloista ja suruista.

Kirjastotädin kommentti:

Tummasävyisistä mietteistä riemastuttaviin henkilöhahmoihin vaihteleva Anne B. Ragde on palkittu norjalainen kirjailija, jonka trilogian toinen osa Erakkoravut jatkaa Berliinpoppelit-kirjan tarinaa Neshovin suvusta. Neshovin kolmen pojan äiti on kuollut ja veljekset tapasivat toisensa vuosien jälkeen. Erakkoravuissa Tor jatkaa sikatilallaan samoissa pesemättömissä haalareissa kuin ennenkin. Margido hoitaa vakaasti hautaustoimistoa mutta eräs leski saa hänet poikkeamaan vanhoista rutiineista. Kolmas veli Erlend ei puolestaan ole rutiinien orja vaan hän keskittyy parisuhteeseen, sisustussuunnittelijan työhönsä ja juhlien järjestämiseen. Kirjailijan mielikuvitus on ehtymätön kun hän ilotulittaa Erlendin tapaa koristella cocktaitikkuja tai jäähdyttää shampanjaa.

Ensimmäisen osan paljastusten jälkeen veljekset koettavat jatkaa elämäänsä entisellään mutta kaikkien mietteissä pyörivät uudet sukulaisuussuhteet ja tapaamisen nostaneet vanhat muistot.

Erakkoravut on hyvin etenevä, välillä syvällinen ja välillä hykähdyttävän riemukas kirja. Suosittelen lämpimästi; ensin Berliininpoppelit ja sitten Erakkoravut kolmatta osaa odotellessa. (14.7.2008)

 
Piha, Kirsi: Medicien naapurissa

Espresson mittaisia havaintoja Italiasta ja italialaisesta elämänmenosta.

Italiassa autoilijat ovat hourupäitä, eivätkä junatkaan aina tule ajallaan. Cappuccinon tilaaminen ruoan jälkeen on lähes anteeksiantamaton rikos, ja kaupasta saa ostaa tomaatteja vasta selvitettyään mitä aikoo niistä tehdä. Mutta silti Italiassa on kaiken järjettömyyden keskelläkin niin ihanaa!

Kirsi Piha asuu perheineen osan vuodesta Italiassa Marchen maakunnassa, Medicien naapurina. Tässä valloittavassa matkakirjassaan hän havainnoi Italiaa ja italialaisia ilmiöitä: ruokaa, viiniä, politiikkaa, naisia, perhettä, lakkoja, liikennettä, Napolia ja eteläistä Italiaa, tyyliä, viikunoita, tervehtimistä...

Medicien naapurissa on todellinen hyvän mielen kirja kaikille nojatuolimatkailijoille ja niille, jotka haaveilevat omasta pikku talostaan Italiassa.

Kirjastotädin kommentti

Kirsi Pihan Medicien naapurissa oli mukavan leppoista unilukemista pienine tarinoineen. Piha perheineen on ostanut huonokuntoisen tilan Marchesta  Italiasta, kunnostanut siitä lomakodin ja elää siis osa-aikaitalialaisena keskellä ei-mitään. Tarinoissa kuuluu osin Italia-ihastusta, osin kipakkaakin mutta huumorin sävyttämää kritiikkiä italialaisuudesta, kovaäänisestä melskaamisesta, aikatauluttomuudesta ja erityisesti ruuasta. Pikkuhiljaa Piha on tutustunut naapurustoon niin, että saa kutsun jopa italiaisiin häihin. Italiaa taitamattomana jäin odottamaan suomennosta monille italiankielisille ruuille, tavoille, tervehdyksille, ilmiöille. Pienimuotoisia matkoja mielessäni kuitenkin lukiessani tein Pihan mukana ja ehkä jäi ajatuksiin kytemään seuraava lomakohdekin… (3.6.2008)

Mäkelä, Hannu: Elävät ja kuolleet

Alussa on kuva. Mustavalkoisessa, ruskeaksi sävyttyneessä kuvassa näkyy huone. Kun sitä alkaa katsoa kauempaa, huomaa taustalla ensin kaksi isohkoa ikkunaa, joista valoa tulvii huoneeseen. Oikealla seinän vierellä on rautasänky, yllättävän ohuista metalliputkista kyhätty. Jo siitä käsittää, ettei huoneen asuja kuulu rikkaiden joukkoon, ei edes porvaristoon. Se ei estä sitä, että huoneesta puuttuisi siisteys. Perusasiat ovat paikallaan. Vasemmalla, ilmeisesti huoneen toisella laidalla seisoo pöytä, jonka päälle on heitetty kangasmytty tai vaatetta. Huoneen perällä, etulalla oikealla taas on puuhella, jonka pesäluukku on auki. Ei ole enää kesä, vaan selvästikin jo syksy, se aika, jolloin ulkovaatteita taas tarvitaan. Niinpä avonainen uuninpesä odottaa, että joku tulisi, laittaisi siihen sanomalehden palasen ja palan tuohta ja pari klapikalikkaa, virittäisi sitten valkean. Kun vesi kiehuisi, huonekin lämpenisi. Ja olisi helpompi nousta.

Näin alkaa Hannu Mäkelän uusin teos, romaaninmuotoinen kertomus kahdesta ihmisestä, Matildasta, joka on ammatiltaan kutoja sekä Yrjöstä, sekatyömiehestä. Kyse on aidosta valokuvasta, jolle kirja perustuu. Siinä olevat ihmiset heräävät eloon ja alkavat puhua, kertovat tarinansa. Eletään kieltolain vuotta 1928 Helsingissä, sen työläiskaupunginosassa eli Kalliossa. Maailmansota ja sisällissota ovat menneisyyttä, mutta vielä hyvin lähellä ihmisiä. Kaikella mitä muualla tapahtuu on seurauksensa myös meillä. Ja se koskee eniten niihin ihmisiin, jotka ovat yhteiskunnan alimmilla portailla.

Mitä kuvassa on tapahtunut näiden kahden ihmisen välillä? Miten kirjan myötä hitaasti paljastuvaan tilanteeseen on ylipäätään voitu joutua? Mistä ihminen elää ja miksi? Ja miksi hän kuolee? Totuus on aina mielikuvitusta ihmeellisempi, mutta kuvitelmakin voi joskus olla totta. Teoksen tarinalla on yhtymäkohtia myös nykyisyyteen; nousukauden jälkeen tulee aina pysähdys ja lama, joskus jyrkempi kuin kukaan arvaisi odottaa. Ja taas kärsivät ne, jotka siihen vähiten ovat syyllisiä.

Kirjastotädin kommentti

Kiinnostuin kirjasta sen kannessa olevan vanhan valokuvan perusteella, ja aloitettuani lukemisen minulle selvisi, että koko kirja on syntynyt samasta syystä! Kirjailija näki Rikosmuseon ja Helsingin kaupunginmuseon järjestämässä näyttelyssä kaksikymmenluvun lopun valokuvan helsinkiläisestä rikospaikasta ja keksi kuvalle tarinan siitä, miten oli edetty kuvan tilanteeseen. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen: ensin tutkitaan rajattua osaa kuvasta (sitä osaa, jonka kirjan kansi paljastaa), minkä jälkeen kerrotaan kuvan henkilöiden näyttelyn kuvatekstin antamaan informaatioon pohjautuva kuvitteellinen tarina. Sitten tarkastellaan kuvaa sellaisena kuin se kokonaisuudessaan on – verilammikkoineen kaikkineen, minkä jälkeen kirjailija vie meidät tutkimusmatkalle eri arkistoihin etsimään totuutta tapahtumien takana.

Vaikka loppupuolen kahlailu Kansallisarkiston uumenissa onkin jo ajoittain melko puuduttavaa luettavaa kirjasta jää silti tunne hienosta lukuelämyksestä. Hannu Mäkelä ei ehkä kuulu suosikkikirjailijoideni kymmenen kärkeen, mutta varsinkin kirjan päähenkilöiden tarinaa kuvitellessaan hän onnistuu kuvailemaan esineitä ja asioita kuin aikalainen, ja tuo mielenkiintoinen aikakausi Suomen historiassa herää hienosti eloon Matildan ja Yrjön surullisessa tarinassa. (29.5.2008)

Hakalahti, Niina: Uimataito

Ahmetin on opittava uimaan, vaikka vanhat pelot nousevat mieleen kun hän edes vilkaisee altaan sinistä välkettä. Uimahallin sinivihreään veteen pulahtaa myös Kristiina, joka jumppaa lääkärin määräyksestä kireyttä pois mielestä ja ruumiista.

Kristiina ja Ahmet kohtaavat altaassa ja Ahmetin pizzerian vegetarianojen äärellä. Kristiinan elämää hallitsee aviomiehen oikut ja pojan kasvatus. Arjen pyöritys korkeine siisteyskriteereineen, luomuruokineen ja viestintäpainotteisine päiväkoteineen pitään hänen pinnansa kireällä. Kristiina on jättäytynyt kotiäidiksi, jotta voisi olla mahdollisimman hyvä äiti ja vaimo, mutta mies Erkki ja poika Santeri eivät tunnu lainkaan arvostavan hänen uhrauksiaan.

Vain Marjan, ystävän, tyystin erilainen elämä löystää Kristiina tahtia edes hetkeksi, vaikka Marjan muslimikokeilut, rotat pakkasessa ja taaperoimetys saavat hänet tuntemaan olonsa pikkumaiseksi.

Ahmet puolestaan pitää pizzeriaa, jossa on yksinkertainen mutta toimiva liikeidea, selättää pelkojaan ja sanoo mitä ajattelee. Hän haluaa elää rauhassa ja kunniallisesti, vaikka sitä on vaikea ymmärtää. Tietämättään Ahmet opettaa uimataidottomille kuinka kellutaan.

Niina Hakalahden Uimataito on riemastuttava ja sympaattinen kertomus elämänhallinnasta, curling-vanhemmuudesta ja valintojen vaikeudesta. Miksi meidän on niin vaikea elää niin kuin haluamme - tai edes selvittää itsellemme mitä mahdolllisesti saattaisimme haluta.

Niina Hakalahti on Tampereella asuva kirjallisuuden sekatyöläinen. Ennen esikoisromaaniaan Hengenahdistusta  hän on julkaissut kolme runokokoelmaa.

Kirjastotädin kommentti:

Uiminen jäi sivuseikaksi tässä Niina Hakalahden kirjassa. Päähenkilö Kristiina yrittää selvitä arjesta 7-vuotiaan Santerin kanssa. Aviomies Erkki suhtautuu välinpitämättömästi perheeseensä ja tuen sijaan moittii Kristiinan kasvatusperiaatteita, ruoanlaittotaitoa ja ystäviä. Santeri ei todellakaan ole helpoimpia tapauksia. Poika joka haluaa itseään kutsuttavan Britneyksi ja joka leikkii mieluimmin barbeillä kuin autoilla. Kristiinan "lapsen ei ole pakko, ellei halua" slogan saa toisinaan lukijan (ainakin minut) tukemaan Erkin näkemyksiä, mutta toisaalta taas Erkki sai minut niin raivon partaalle...  Kristiinan tukena on Erkin vihaama boheemi ystävä Marja. Marja ei turhia stressaa ja tarvittaessa rintaruokkii myös hoitolapset. Tähän kun vielä lisätään lähipizzerian Ahmetin elämä niin kirja oli mielenkiintoista luettavaa ja ainakin minusta se loppui aivan liian pian. (14.4.2008)

McCrery, Nigel: Myrkynkeittäjä

Violet Chambers on unohtanut oikean nimensä monta vuotta sitten. Eikä hän ole enää varma siitäkään, miksi hän omaksuu murhaamiensa vanhusten henkilöllisyyden. Tämä ei kuitenkaan estä Violetia jatkamasta uraansa myrkynkeittäjänä. Päinvastoin.

Myös rikosylitarkastaja Mark Lapslien mieli on sekaisin. Synestesiaksi kutsutusta sairaudesta kärsivä Lapslie kokee kuulemansa äänet makuaistimuksina. Pysyvälle sairauslomalle päästyään hän on erakoitunut oman kotinsa hiljaisuuteen. Kun Lontoon kehätietä reunustavasta metsiköstä löytyy vanhan naisen ruumis, Lapslie kutsutaan yllättäen takaisin palvelukseen. Jokin murhan tekotavassa tuntuu kummallisen tutulta.

Penkoessaan tapausta Lapslie huomaa olevansa vastatusten tappajan kanssa, joka ei sovi minkään maailman psykologiseen profiiliin. Myös Lapslien esimiesten toiminnassa on jotain häiritsevää. Sanalla sanoen heidän puheessaan on valheen kirpeä sivumaku. Kun vanhan myrkynkeittäjän piilopaikka viimein paljastuu, ylikomisario Lapslie joutuu miettimään uudemman kerran onko hänen poikkeuksellinen kykynsä lahja vai kirous.

Rikosylitarkastaja Lapslie ja tämän holtiton aisapari, ylikonstaapeli Emma Bradbury jatkavat tutkimuksiaan vuonna 2009 ilmestyvässä romaanissa Yön hiljaisuudessa.

Kirjastotädin kommentti:

Perinteistä, englantilaista, teetä ja puutarhoja, joissa kauniita mutta niin myrkyllisiä kasveja. Yksinäiset ja varakkaat naiset ovat vaarassa kun Violet Chambers haluaa lisää kutsuvieraita teekutsuilleen. Useista osanottaja huolimatta kutsuilla on suorastaan kuolemanhiljaista. Rikosylitarkastaja Mark Lapslie yrittää ratkaista tapausta apunaan Emma Bradbury. Lapslien haittana tutkimuksissa on poliisien salailun lisäksi hänen oma erikoislaatuinen sairautensa. Hän kärsii synestesiasta ja äänet aiheuttavat hänen suuhunsa milloin piparmintun milloin pekonin maun. Myös valehtelijan äänenpaino aiheuttaa makutuntemuksia. (7.4.2008)

 Ahern, Cecilia: Ihmemaa

Mihin päätyvät kaikki ne ihmiset, jotka katoavat kuin tuhka tuuleen? Asia on kalvanut 34-vuotiasta Sandy Shorttia siitä lähtien kun hän oli lapsi ja naapurintyttö Jenny-May katosi jälkiä jättämättä.

Samaan aikaan toisella puolen Irlantia Jack Ruttle on epätoivoinen. Hänen nuorempi veljensä Donal on ollut kateissa jo vuoden, eikä poliisista ole apua. Bongatessaan lehdestä Sandyn etsivätoimiston ilmoituksen Donal on varma, että hänen rukouksiinsa on vastattu.

Sandyn myöhästyttyä sovitusta tapaamisesta Donal kuitenkin huomaa etsivänsä mystisesti kadonnutta naisetsivää, jonka oli määrä jäljittää hänen veljensä. Ja kadoksissa Sandy Shortt totisesti on. Hän on harhautunut juoksulenkillään kylään, josta ei ole minkäänlaista ulospääsyä. Kaiken lisäksi eräs kylän asukkaista on kukapa muukaan kuin Jenny-May Butler.

Vaikka salaperäinen kylä tarjoaa avaimen katoamisen arvoitukseen, Sandy huomaa kaipaavansa takaisin kotiin. Mutta onko Sandy piilottanut itsensä tällä kertaa liian hyvin? Ihmemaa on lämmin, satumainen tarina yksinäisyydestä, etsimisestä ja löytämisestä.

Kirjastotädin kommentti:

Mukava kirja työkseen kadonneita ihmisiä etsivästä Sandy Shorttista. Matkalla tapaamiseen Sandy katoaa itse ja päätyy paikkaa josta löytää kaikki kadonneet ihmiset ja tavarat. Hauska ja lohduttava ajatus, että minunkin kaikki kadonneet sukat, korvakorut, huulipunat, kynät ja muut tavarat ovat päätyneet paikkaan jossa joku niitä tarvitsee. Kyseisessä paikassa on luultavasti myös komea kokoelma autoni jääraappoja ja lumiharjoja. (27.3.2008)

Kallio, Katja: Karilla

Eräänä sunnuntaiaamuna 35-vuotiaan Katariinan ovella seisoo poliisi. Hänen isänsä, jota hän ei ole tavannut kolmeenkymmeneen vuoteen, on kuollut yksin hotellissa. Poliisilla on muutakin yllättävää kerrottavaa: Katariinalla on kolme nuorempaa sisarusta, joista hän ei ole koskaan kuullutkaan.

Tieto suistaa Katariinan raiteiltaan. Hänen sisimpäänsä ei tähän asti ole ollut asiaa kellään, ei edes hänen valokuvaajamiehellään Ollilla tai pienellä tyttärellään Elinalla.

Kun sisarukset tapaavat, ei kukaan oikein tiedä, miten suhtautua. Kuka oli se hurmaava, turhamainen mies, joka vei naisilta jalat alta, mutta kuoli yksin? Mitä salaisuuksia Ollin kameran linssi sisaruksista itsestään paljastaa?

Uusi tilanne asettaa kaiken vaakalaudalle myös Katariinan ja Ollin rakkaudessa.

Herkästi ja täyteläisen sävykkäästi Katja Kallio kuvaa sisarusten haparoivaa tutustumista toisiinsa ja itseensä. Hän osoittaa taitonsa luodata ihmissuhteita tarkasti ja syvältä, huumoria unohtamatta.

Kirjastotädin kommentti:

Tällä romaanilla on useita kertojia, mutta varsinainen keskushenkilö on Katariina, nuori perheenäiti ja äänityöläinen Suomenlinnasta. Hänen maailmansa muuttuu, kun eräänä aamuna poliisit tulevat ilmoittamaan isän kuolemasta, isän, jota Katariina ei ole koskaan tuntenutkaan. Lisää yllätyksiä tuo kolme sisaruspuolta ja juuret Pohjanmaalla – asioita joista Katariinalla ei ole tähän asti ollut aavistustakaan. Uudet kuviot sotkevat myös pientä perheidylliä valokuvaajamiehen ja pienen tyttären kanssa.

Jälleen kerran Katja Kallio on luonut nautittavaa tekstiä, ja mikäli naistenlehtiin on uskominen, isättömyyden aihe on löytynyt hänen omasta kokemusvarastostaan. Kerronta on pienieleistä mutta olennainen välittyy.
 (27.3.2008)

”Ei ole olemassa mitään millä ei olisi ratkaisevaa hetkeä”. Tämä on yksi niistä ensimmäisistä mielenkiintoisista lauseista, joita Katja Kallion kirjasta Karilla saa lukea. Itse asiassa kirja sisältää samankaltaisia havaintoja elämästä ja täsmälauseita niin paljon, että niistä voisi kerätä oman aforismikokoelman. Kirjan kansiesittelyä lukiessa luulee kirjan käsittelevän päähenkilön elämässä koskaan ei-läsnäolleen isän kuolemaa ja salaperäisiä sisarpuolia, joilla on hämmentävästi sama etunimi päähenkilö Katariinan kanssa ja jotka ilmaantuvat Katariinan elämään yhtäkkiä. No kyllä sitäkin. Mutta enemmänkin kirjassa kuvataan Katariinan  erikoista sisäistä maailmaa, suhdettaan valokuvaaja mieheensä Olliin ja tyttäreensä Elinaan. Kirjailija antaa kertojan näkökulman vuorotellen kirjan kaikille henkilöille.

Tämän pienen ja lyhyen kirjan  (287 s.) lukemiseen menee aikaa, koska herkullista tekstiä täytyy lukea nautiskellen ja paikoin pitää palata taaksepäin lukemaan uudelleen. Katja Kallio on kehittynyt aiemmista romaaneistaan (mm. Sooloilua, Kuutamolla)  ns. ”vakavammin otettavaksi” kirjailijaksi. (27.3.2008)

Tuuri, Antti: Kylmien kyytimies

Jussi Ketola on kuskaamassa heiniä Kauhavan asemalle kevättalvella 1918, kun hänet määrätään hevosineen ja rekineen junaan pistoolilla uhaten.

Seinäjoella vaunu liitetään toiseen junaan, jonka määränpää on Tampere. Siellä Ketola joutuu kylmien kyytimieheksi: keräämään punaisten ja valkoisten ruumiita.

Aseellisia selkkauksia kaihtanut mies joutuu keskelle kapinan kiivaimpia taisteluita. Koittaa maaliskuun loppu, Kalevankankaan veritorstai. Pian Tampereen kaduilla viruu ruumiita ja hevosenraatoja, keskustan kortteleista on jäljellä pelkät nokiset piiput.

Kirjastotädin kommentti:

Tuuri jatkaa ”Ameriikan kultamailta” palanneen Jussi Ketolan tarinaa. Kevättalvella 1918 Jussi pakotetaan aseella uhaten hevosineen ja rekineen junaan, joka veisi Tampereelle ruumiita keräämään. Omassa työväenyhdistyksessä on päätetty olla rauhan puolella, punakaartia perustamatta, ja lopulta Jussi selviää karmeasta työurakastaan, nälästä ja vilusta ja jatkuvista mielivaltaisuuksista valkoiseen käsivarsinauhaan pakotettuna. Pohjalaisen jäyhästi, pahempia tunteilematta ja liikoja adjektiiveja käyttämättä Tuuri kertoo tästä pariviikkoisesta matkasta Kauhavalta Kalevankankaalle. Matka on niin todentuntuinen, että vaikka Tuuri tyylilleen uskollisena enemmänkin toteaa tapahtumat kuin maalailee tarkasti tilanteet, lukija pystyy silti näkemään edessään kevätauringon lämmössä haisevat, kaasuuntuessaan vielä sätkivät vainajat ja tienposkeen ammutut loppuunajetut hevoset. Loistavasti kerrottu tarina taas ajankohtaisesta aiheesta! (27.3.2008)

Goodall, Sarah: Palatsipäiväkirja  

Sarah Goodall työskenteli Prinssi Charlesin sihteerinä kahdentoista vuoden ajan, 1988¿2000. Näinä vuosina muun muassa Charlesin avioliitto prinsessa Dianan kanssa hajosi. Goodall piirtää kuvan naiivista nuoresta naisesta, jonka unelmat toteutuvat, kun hän saa työskennellä kruununperijän palveluksessa. Sosiaalinen Sarah etenee nopeasti työssään ja pääsee lopulta niin lähelle työnantajaansa, että on prinssi Charlesin mukana Balmoralin linnassa järjestettävillä yksityisluonteisilla metsästysretkillä ja päivällisillä. Iloluonteinen Sarah ei koskaan kieltäydy drinkistä, minkä vuoksi hänelle sattuu ja tapahtuu. Hän onnistuu kuitenkin aina selviytymään noloistakin tilanteista hyvän tuurinsa ja supliikkinsa avulla. Prinssi Charlesin kanssa hän onnistuu pitämään suhteensa hyvänä. Kunnes eräänä päivänä mikään selitys ei enää auta.

Kirjastotädin kommentti:

Oh dearie me… Pikku Sarah kai kuvittelee olevansa uusi Bridget Jones kertoilemalla (haamukirjoittajansa Nicholas Monsonin avustuksella) ”lennokkaasti” toilailuistaan Englannin hovissa 1990-luvulla, mutta metsään menee niin että koskee... Vuonna 1988 tavallisesta maalaistytöstä tulee palvomansa HKK:n (prinssi Charles) hovikirjuri (käytännössä kiitoskirjeiden kirjoittaja), joka samalla pääsee seuraamaan lievästi halveksumansa Pomottaren (prinsessa Diana) edesottamuksia. Pomottaren miesseikkailut eivät tosin pahastikaan kalpene Sarahin omien seikkailujen edessä, ja kirjan edetessä Sarahille tuntuu kehkeytyvän ongelmia myös alkoholin kanssa. Ura hovissa kestää aina vuoteen 2000, ja on loppuun asti ajoittain melko tuskallista luettavaa. Kirjailijan kunniaksi on sanottava, että hän heti alkajaisiksi myöntää olevansa kirjoituspuuhissa pääasiallisesti rahan vuoksi.

Tähän kirjaan -tuosta karheakurkkuisesta musiikin häirikkövanhuksesta Tom Waitsista, s. 1949- on koottu hänestä usalaisissa lehdissä ilmestyneitä artikkeleita ja haastatteluja. Häirikkövanhus sikälikin, että Tom Waits halusi jo lapsena olla ikäihminen. Seurusteli mieluummin kavereiden isien kanssa kuunnellen Sinatran levyjä heidän työhuoneissaan sillä aikaa kun ikätoverit pelasivat pihalla keskenään.

Kirjastotädin kommentti:

Tom Waits luo omaa elävää mytologiaa itsestään kertomalla päättömiä tarinoita, mm. selittelee pitkää taukoa levyttämisessä juuttumisellaan liikenneruuhkaan. Kirjasta ei varsinaisia julkimopaljastuksia muutenkaan pääse lukemaan, omituista triviaa kylläkin joita Waits lukee haastattelijoilleen nuhruisista muistikirjastaan, kertoo mm. sen, että miksi teatterit ovat kiinni maanantaisin…

Kiintoisa kirja Tom Waitsin hahmosta ja musiikista kiinnostuneille. Joskin kirjassa esiintyy tarinoiden päällekkäisyyksiä kun eri lehdet ovat haastatelleet Waitsia samoista aiheista. (11.2.2008)

Liha tottelee kuria on inhimillinen komedia perheestä, onnesta ja nautinnosta. Se on ilahduttava kertomus hillon syömisen vaaroista, piinallisen levollisesta sisustuksesta ja näyttävän juhlan järjestämisestä. Tuoretta ja virkistävää, pelottavan tarkkanäköistä  proosaa tämän hetken omaäänisimmältä esikoistekijältä. Miina Supinen (s. 1976) on helsinkiläinen toimittaja, joka on lukenut yhtä suurella ilolla niin klassikoita kuin hömppää. Hän sai kunniamaininnan Martti Joenpolvi -novellikilpailussa ja päätti kirjoittaa suuren suomalaisen romaanin, mutta hyytyi ensimmäiselle sivulle. Liha tottelee kuria -teoksen hän kirjoitti odottaessaan tytärtään.

Kirjastotädin kommentti:

Miina Supisen esikoiskirja Liha tottelee kuria on hauskaa ja vaivatonta luettavaa tarkasti kirjoitettujen lähihistoriaan sijoittuvien Finlandia-eeposten jälkeen. Tässä ei tarvitse miettiä, mikä voi olla totta ja mikä ei; tässä kirjassa ollaan ihan omassa koomisessa maailmassaan. Päähenkilöt ovat hörhö valtionorkesterin kapellimestari-isä-Launo,  sisustusarkkitehti-äiti-Katriina, jolla vähän lipsuu, tytär, itseään lihallisuudesta etsivä Astra, köntys-poika Silmu, joka sotkeutuu kuntosaliporukoihin sekä perheen iltatähti 5-vuotias Pelagia. Kirjan lopussa kukaan ei ole enää sama kuin alussa - paitsi ehkä Pelagia. Lue ja nauti! (11.2.2008)

Lawson, Mary: Sillan luona

Kirjan tapahtumat alkavat 1930-luvun lopulla ja kertovat kahdesta eripuraisesta veljeksestä, Arthurista ja Jakesta. Arthur on iso ja kömpelö, mutta ahkera ja vastuuntuntoinen tilan töissä, kun taas Jake on keikarimainen ja nokkela ja pääsee kaikesta kuin koira veräjästä. Tasan eivät käy onnen lahjat. Ei silloinkaan, kun Arthur saa Jaken liehittelystä huolimatta vaimokseen kylälle muuttaneen kauniin pastorin tyttären. Nuori ja sievä Laura nimittäin odottaa jo tuolloin lasta Jakelle, joka luonteelleen tyypillisesti on ottanut jalat alleen ja häipynyt. Hän palaa vasta vuosia myöhemmin - kuin pahan ilman lintu.

Sillan luona kuvaa kiehtovasti ja monitahoisesti ristiriitaisen rakkaustarinan ja veljesten välisen elinikäisen kilpailun. Se porautuu myös oivaltaen yksinkertaisia elämänarvoja kannattavan maalaismiehen ajatusmaailmaan ja nostaa esiin fyysisen työn arvostuksen ja maalaisyhteisön kovan elämän karunkauniin luonnon armoilla. Euroopassa sotimassa olleet ja sieltä raajarikkoisina kotiin palaavat Arthurin ikätoverit tuovat tarinaan oman syvällisen ulottuvuutensa. Kanadalaisen Mary Lawsonin edellinen romaani Crow Lake - Takaisin kotiin (Karisto 2003) oli valtaisa myyntimenestys ympäri maailmaa ja se käännettiin 19 eri kielelle.

Kirjastotädin kommentti:

Pohjoiseen Kanadaan sijoittuva UPEA romaani kahdesta täysin erilaisesta veljeksestä, joiden elämää seurataan 1930-luvulta aina 1960-luvulle saakka. Iso ja kömpelö Arthur on uuras muurahainen, joka hoitaa kotitilaa – laiskana ja juhlivaisena soittajasirkkana häärii pikkuveli Jake. Poikien ennestäänkin jännitteiseen yhteiseloon tuo lisää piukeutta naapuriin muuttava pastorintytär Laura. Kirjan neljänneksi päähenkilöksi saapuu 50-luvun loppupuoliskolla paikallisen lääkärin poika Ian, joka isän odotuksia torpedoidakseen pestautuu rengiksi Arthurille. Lisää jännitteitä on tiedossa, kun Jakekin palaa vuosien jälkeen vanhaan kotiinsa kylvämään katastrofin viimeiset siemenet… (1.2.2008)

Alaharja, Riikka: Jättiläinen Taneli Kajanus, 16 vuotta ja 227 senttiä pitkä, tahtoo kipeästi kahta asiaa: päästä sänkyyn naisen kanssa ja ostaa kaupasta tehdasvalmistetut farkut. Nuorisoteatteria pyörittävä Mona, 24 vuotta ja pituudesta viis, on keikistellyt kansainvälisessä pornolehdessä mutta aikoo tulla suureksi ja merkittäväksi teatteriohjaajaksi.Taneli haluaa Monaa. Mona haluaa Tanelin - mutta mitä tarkoitusta varten? Sen selvittämiseksi heidän on lähdettävä piskuisesta Kajaanista sinne missä kaikki on suurta, New Yorkiin.

Jättiläinen on absurdi ja todenkaltainen romaani kasvamisesta, erilaisuudesta, taiteesta ja pornografiasta; se on kertomus unelmien mittakaavasta.

Kirjastotädin kommentti:

Kirjan jättiläinen on kuustoistavuotias ja reilusti yli kaksimetrinen Taneli, kappalaisenpoika Kajaanista. Tarjolla olisi kesätöitä hautuumaalla, mutta Taneli seuraakin unelmiensa naista New Yorkiin – toiveissa saada naista ja ostaa tehdasvalmisteiset farkut. Pornolehdessä esittäytyneen Monan on tarkoitus opiskella teatterin tekemistä ja Tanelilla olisi rooli Monan tekstien julkipanossa. Mutta elämä heittelee, ja Taneli ajautuukin rooliin, johon ei olisi uskonut joutuvansa.  Kaikki toiveet eivät toteudu ja Taneli saa huomata olevansa poikkeava myös siellä, missä kaiken on ajateltu olevan suurempaa ja missä erilaiset eivät erotu.
Vähän absurdihan tarina on mutta paikoin hillittömän hauska. Täti-ihmisenä en tarkalleen tiedä, mitä tuollaisen puberteetin jälkimainingeissa piehtaroivan nuorukaisen päässä liikkuu, mutta hyvin voisin kuvitella että tämä on sitä itseänsä! (22.1.2007)

Lehtinen, Sinikka: Kohtalona Seilin saari Suomessakin oli aikoinaan spitaalisia. Koska tauti on tarttuva, heitä kammoksuttiin ja heidät eristettiin yhteiskunnasta. Yksi eristyspaikka oli 1600-luvulla perustettu siirtola Seilin saarella Turunmaan saaristossa. Joka sinne joutui, ei koskaan tullut takaisin.

Tämä tosipohjainen kirja kertoo Mariasta, joka eli 1700-luvulla. Petollisen ystävättären tarjoamista villiyrteistä nousi Marialle ihottumaa, ja pappikin vahvisti hänen "spitaalinsa". Maria vietiin Seilin saarelle, missä spitaalisia kohdeltiin huonommin kuin eläimiä. Kaikki yhteydet ulkomaailmaan oli katkaistu. Marian ainoana lohtuna olivat pietisti Antti-Pieti Koposen saarnat Seilin kirkossa. Vaikka myöhemmin käy ilmi, ettei Maria sairastakaan spitaalia, hän jää vapaaehtoisesti saarelle sen viimeiseksi asukkaaksi. Sinikka Lehtiseltä on aiemmin julkaistu kirjat Syvyydellä on hopeahapset (1995) ja Kunnes varjot pakenevat (1999).

Kirjastotädin kommentti

Maria Akselintyttären traaginen tarina vie lukijan 1700-luvulle Nauvoon pienelle Seilin saarelle, jonne juonitteleva sukulaistyttö järjestää Marian elämänikuiseen vankeuteen. Seiliin soudettiin spitaaliset ja mielenvikaiset arkkulaudat veneen perätuhdolla; siltä saarelta ei kukaan palannut. Mariaan kohdistunut vääryys paljastuu vuosikymmenten jälkeen, ja kaikesta kurjuudesta huolimatta lukija voi ymmärää, miksei Maria käytä hyväkseen saamaansa vapautta ja palaa kotiin. Mariasta tulee viimeinen Seilissä kuollut "spitaalinen".
Tarina on mielenkiintoinen kurkistus elämään vuosisatojen takana; lisämielenkiintoa tuo tieto, että vaikka tarina on fiktiivinen, sen taustalla on oikeat tapahtumat ja oikea ihminen, euralainen Malin Mattsdottir. Pintaa syvemmälle kirja ei uppoa; viisikymmentä vuotta on mahdutettu parillesadalle sivulle, mutta kirja toimii tuollaisenaan hyvin. Tekstissä vilahtelee paljon vanhaa sanastoa; onneksi kirjailija on lisännyt loppuun sanojen selitykset. (22.1.2007)

Kokkonen, Ere: Muisti palailee pätkittäin

Ohjaaja Ere Kokkonen on ollut Spede-tuotannon kantava voima ja Uuno Turhapuron ja Vääpeli Körmyn luoja. Suomi-viihteen keskeinen vaikuttaja muistelee elämäänsä ja kertoo huimia tarinoita elokuviensa synnystä. Spede Pasanen, Vesa-Matti Loiri, Jukka Virtanen, Leo Jokela, Ville-Veikko Salminen ja monet muut ovat luonnollisesti mukana tapahtumissa, joista Kokkonen kertoo estoitta.

Kirjastotädin kommentti:

Pitkän linjan monipuolisen viihdemiehen ensimmäiset 70 vuotta Savonlinnan takapihoilta teatterinjohtajaksi Helsinkiin. Itseään säästelemättä enimmäkseen ohjaajana ja käsikirjoittajana tunnettu  Kokkonen kertoo kaunistelematta ylä- ja alamäistään, ja kirja on leppoisa lukukokemus niillekin, jotka eivät koskaan ole Uuno-elokuvia kulttuurina pitäneet… (7.1.2008)

Ravilo, Hilkka: Kylmät kädet

Paperitehtaan ruokalassa kohahtaa. Meerin työtoveri on löytänyt asuinkerrostalonsa läheisyydestä kuolleen naisen, jolta on katkaistu kädet. Samana päivänä Meerin kauan poissa ollut, oudoista miessuhteistaan ja ulkoisista avuistaan tunnettu kasvattityttö Tanita ilmestyy takaisin kotiin ja ilmoittaa Meerin ihmeeksi menevänsä duuniin.

Lähipäivinä Meerin työpaikalla miehet eivät enää puhu murhasta vaan Tanitasta, jonka he ovat nähneet illalla yökerhon lavalla. Meerin jääkaapista löytyy muovikassi, joka sisältö järkyttää löytäjänsä. Meerin arkirutiinit sekoittuvat ja hän palaa muistojen viidakkoon ja yrittää löytää selitystä miehensä skitsofreniaan. Muisteluprosessi käynnistää tapahtumaketjun, jonka jälkeen mikään ei enää palaa ennalleen.

Hilkka Ravilo on ollut mm. Finlandia-ehdokkaana, teoksella Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Häneltä on julkaistu aikaisemmin yhteensä kuusi rikosromaania.

Kirjastotädin kommentti:

Päähenkilö Meeri, ruokalan keittiössä työskentelevä ja pienesti elänyt nainen joutuu sotkeutumaan kotikaupungissaan paljastuneeseen henkirikokseen, mutta Meerin muistojen kätköistä lukija löytää jotain vieläkin kammottavampaa. Vaikuttava romaani, joka on samalla kertaa rikoskertomus, rakkausertomus, sairaskertomus... (7.1.2008)