Ranta-alueiden kaavoitus
Suunnittelutarve ranta-alueilla
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ranta-alueiden maankäyttö poikkeaa monin tavoin muusta haja-asutusalueen maankäytöstä. Rantoja koskevat erityissäännökset tulivat rakennuslakiin 1960-luvun lopulla. Pääsääntönä on, että ranta-alueilla vallitsee nk. suunnittelutarve. Tämän vuoksi meren tai vesistön rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Jos tällaista kaavaa ei ole, rakentamiseen tarvitaan poikkeamispäätös.
Rantojen suunnittelun tavoitteet
Kaavoituksen tavoitteena on suunnitella rantojen maankäyttöä siten, että siinä otetaan rakentamisen lisäksi huomioon myös luonnon- ja maisemansuojelu, rantojen virkistyskäyttö sekä maanomistajien tasapuolinen kohtelu. Lisäksi kaavat selkeyttävät rantarakentamisen lupakäsittelyä, kun poikkeamispäätöstä ei enää tarvita.
Rantojen suunnittelu eri kaavatasoilla
Maakuntakaavassa ja yleispiirteisessä yleiskaavassa rantoja käsitellään suurten kokonaisuuksien, strategisten tavoitteiden ja merkittävimpien suojelutavoitteiden kannalta. Varsinaisesti rantojen suunnitteluun tähtäävät rantaosayleiskaavat laaditaan yleensä siten, että niiden perusteella voidaan suoraan myöntää rakennuslupa rannalle rakentamiseen.
Yksityiskohtaisemmin rantoja voidaan suunnitella laatimalla ranta-asemakaava (vastaa entisen rakennuslain mukaista rantakaavaa). Ranta-asemakaavat laaditaan maanomistajien toimesta ja kustannuksella, mutta kunta huolehtii prosessin viranomaistoiminnasta ja päätöskäsittelyistä.
Lisätietoa rantojen suunnittelusta
Kaavoituskatsaus 2010
Lisätietoa ympäristöhallinnon www-palvelusta
Vireillä olevat rantaosayleiskaavat
Hyväksytyt, mutta ei vielä voimassa olevat rantaosayleiskaavat
Ruotsalainen
Lainvoimaiset rantaosayleiskaavat
Konnivesi
Keskinen-Ylimmäinen
Lainvoimaiset ranta-asemakaavat
Sydänmaa - Tiituslähde
Viipiänjärvi, muutos
Metsola, Mannila, Närhilehto
Särkijärvi