Avustus hissin rakentamiseen ja perusparantamiseen sekä liikuntaesteen poistamiseen

Avustukset myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA).

Tavoitteena on saada esteetön kulku rakennuksen ulkopuolelta asuntoihin ja yhteisiin tiloihin. Lähtökohtana on, että hissin avulla myös apuvälineitä kuten pyörätuolia tai rollaattoria käyttävät voivat kulkea pihalta asuntoihinsa.

Avustuksen määrä

Avustusta myönnetään enintään 50 % hyväksytyistä kustannuksista.

Millaisiin toimenpiteisiin

Avustettavia toimenpiteitä ovat uuden hissin osalta hissin hankinta, tarvittavat rakennustekniset ja LVIS-tekniset työt sekä suunnittelu- ja yleiskustannukset. Suunnittelukustannuksia avustettaessa otetaan huomioon kohteen aiemmin mahdollisesti saama suunnitteluavustus. Avustettaviksi voivat tulla myös muut liikkumisesteiden poistamisen kannalta olennaiset toimenpiteet, kuten esim. automatisoinnit ulko-oviin ja tarvittavat luiskat.

Hissin perusparantamisen osalta avustettavaksi tulevat vain sellaiset hissin saneeraukset, joilla nostetaan hissin tasoa olennaisesti alkuperäisestä tasostaan eli vanha hissi korvataan kokonaan uudella hissillä tai suoritetaan vanhan hissin täydellinen modernisaatio, johon sisältyy myös automaattiovien asentaminen kerrostasoille.

Liikuntaesteen poistamiseksi avustettavia toimenpiteitä voivat olla esim. kulkuluiskien rakentaminen, kynnyskorkeuksien madaltaminen, askelmien poistaminen, oviaukkojen leventäminen, kaiteiden asentaminen ja muut vastaavat toimenpiteet, joiden avulla tehdään mahdolliseksi liikkumisesteisen pääsy rakennukseen, rakennuksessa oleviin asuntoihin ja muihin tiloihin.

Avustettavien toimenpiteiden tulee olla kohtuulliset ja mahdollisimman hyvin kilpailutetut.

Erillinen hissin suunnitteluavustus

Hissin rakentamisen suunnittelu vanhaan kerrostaloon. Hissin suunnitteluavustus on tarkoitettu myös hissiä koskevan esisuunnittelun asiantuntijapalkkioihin. Suunnitteluavustuksen maksatus ei edellytä hissin rakentamista.

Töiden aloittaminen

Työt voidaan aloittaa avustuspäätöksen jälkeen. ARA voi kiireellisissä tapauksissa myöntää ennakkoon aloitusluvan.

Hakeminen

Hakemusasiakirjat:

Hakemus lomakkeella ARA 36c/11

Tarkemmat hakuohjeet löytyvät Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA:n) uudesta hakuohjeesta.

Avustuksen hakuaika päättyy 8.4.2011, paitsi uusien hissien osalta, joihin voi avustusta hakea käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa jatkuvasti.

Hakemus toimitetaan Asta Juvoselle tekniseen toimeen, 2 krs. Rauhankatu 3.