Paikkatiedot
Palvelemme alueiden käytön ja rakentamisen suunnittelua tuottamalla ja ylläpitämällä erilaisia karttoja ja tuottamalla paikkatietopalveluita.
Paikkatiedot ovat atk-muodossa olevia kartta- ja rekisteritietoja, jotka kuvaavat esimerkiksi maanomistusta, rakennuksia, väestöä, liikenne- ja yhdyskuntahuollon verkkoja jne. Paikkatiedon erikoispiirre on, että se on paikkaan eli toisin sanoen karttakoordinaatteihin sidottua tietoa. ''Sitominen'' tapahtuu joko suoraan ilmoittamalla kunkin kohteen koordinaatit karttakoordinaatistossa tai sitten epäsuorasti tunnuksen välityksellä.
Esimerkkinä jälkimmäisestä on vaikkapa henkilön kotipaikkatunnus, joka sisältää sen rakennuksen tunnuksen, jossa henkilö asuu ja ko. rakennuksen koordinaatit ovat talletettuna mm. kunnan karttajärjestelmässä. Tunnus toimii siis yhteystietona toiseen tietoon, jolle tunnetaan koordinaatit.
Paikkatieto on pikemminkin näkökulma tietoon kuin itsenäinen tiedon osa-alue. Paikkaan sidotun tiedon etuna on, että se voidaan esittää karttaesityksenä, joka on usein paljon havainnollisempi kuin esimerkiksi taulukkomuodossa tai tekstinä esitetty tieto.
Kunnissa sijaintitiedoilla on tärkeä osa mm. kiinteistönmuodostuksessa, maankäytön suunnittelussa, erilaisten verkkojen ja verkostojen suunnittelussa sekä esimerkiksi kouluuntulijoita, ikäjakaumia tai ympäristön tilaa esitettäessä.
Kunnan tehtävänä on hankkia kunnan perustehtäviä ja päätöksentekoprosessia varten tarvittavat perustietovarannot, joista suuri osa on paikkatietoaineistoja. Monia lakisääteisiä palveluja ja toimintoja varten kunta ylläpitää aineistoja; esimerkiksi kaavan pohjakartat, kiinteistörekisterikartta, rakennuslupakartat, monet ympäristötoimen aineistot ym.