Asukaskysely Heinolan ulkoilupaikoista – vastaa, vaikuta ja voita!

Heinolan kaupunki kysyy asukkaidensa mielipiteitä kaupungin ulkoilumahdollisuuksista asukaskyselyllä, joka löytyy Heinolan kaupungin kotisivuilta 1.9.2010 alkaen. Asukkaiden antamat vastaukset ovat tärkeitä kaupungille ulkoilupaikkojen kehittämisessä ja suunnittelussa. Vastausaikaa on 29.9.2010 saakka. Vastanneiden kesken arvotaan palkintoina mm. risteily Tallinnaan, ulkoilupipoja, putkihuiveja ja frisbeetä.

Asukaskysely osaksi selvitystä Heinolan ulkoiluolosuhteiden nykytilasta

Asukkailta kerättävää tietoa käytetään osana laajempaa selvitystä Heinolan ulkoilumahdollisuuksien nykytilasta ja muutoksesta. Selvityksessä kartoitetaan Heinolan ulkoilupaikat, arvioidaan niiden kehittämistarve ja tarkastellaan ulkoilumahdollisuuksien tulevaisuuden ennusteita asukaskyselyn rinnalla. Selvitystä tekee Heinolaan perustettu ulkoilutyöryhmä joka koostuu ympäristön, liikunnan, kaavoituksen ja ylläpidon ulkoiluasiantuntijoista. Selvityksen tuloksia tullaan esittelemään alkusyksystä myös asukkaille avoimessa asukaspaneelissa.

OSALLISTU KYSELYYN

Selvitys osana Sulka II -hanketta

Asukaskysely ja ulkoiluolosuhteiden selvitys ovat osa Heinolassa alkanutta Sulka II -hanketta.  Suomen ulkoilumahdollisuuksien katselmus (Sulka II) -hankkeessa käydään läpi 15 suomalaisen kunnan ulkoilumahdollisuudet vuosina 2009 – 2011. Vuonna 2011 tiedot kerätään valtakunnalliseksi raportiksi kuntien ulkoilumahdollisien nykytilasta, muutoksesta ja tulevaisuuden ennusteista. Hanke aloitettiin Heinolassa elokuussa, jolloin eri alojen asiantuntijoista koostuva ulkoilutyöryhmä piti ensimmäisen kokouksensa.

Lisätietoja Heinolan Sulka II -hankkeesta ja ulkoilupaikoista:

Heinolan kaupunki, liikuntatoimenjohtaja Matti Nieminen, 0500 618 785, matti.nieminen@heinola.fi
Heinolan Latu, Kirsi-Marja Vihervaara, 050 564 5064, kirsi-marja.vihervaara@heinola.fi

Lisätietoja valtakunnallisesta Sulka II -hankkeesta ja asukaskyselystä:

Suomen Latu, SULKA II -hankkeen projektikoordinaattori Eveliina Nygren, 040 759 6057, eveliina.nygren@suomenlatu.fi