Kaupunginhallitus |
§ 643 |
09.11.2009 |
Kaupunginhallitus |
§ 192 |
30.03.2010 |
LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015 -HANKE
3823/01/303/2009
KHAL § 643
Valmistelija: tietohallintopäällikkö Harri Juuti, puh. 03-849 3360
etunimi.sukunimi@heinola.fi
KUNTARAHOITUKSEEN OSALLISTUMINEN
Laajakaistahanke käynnistyi hallituksen periaatepäätöksellä joulukuussa 2008. Hankkeen tavoitteena on nopeiden laajakaistaverkkojen rakentaminen sellaisilla alueilla, joihin näitä verkkoja ei kaupallisesti todennäköisesti rakenneta. Päämääränä on, että vuoden 2015 loppuun mennessä huippunopeat 100 Mbit/s valokuituyhteydet olisivat enintään kahden kilometrin pituisella kiinteällä tai langattomalla tilaajayhteydellä saavutettavissa yli 99 prosentissa vakinaisista asunnoista sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista.
Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut hanketta, jossa valtio tukee nopeiden tietoliikenneverkkojen rakentamista syrjäisillä alueilla joilla verkot eivät toteudu markkinaehtoisesti. LVM on rajannut tukikelpoiset alueet siten, että niillä asuu 5 % maamme väestöstä. LVM on valmistellut hankkeen toteuttamista yhdessä maakunnallisten liittojen kanssa, jotka valmistelevat yhdessä kuntien kanssa esitykset tukikelpoisten alueiden hankkeista ja niiden kuntarahoituksesta maakunnassa. Päijät-Hämeen liiton laajakaistahankkeen toteuttamista voi seurata hankkeen verkkosivuilla www.paijat-hame.fi/laajakaista.
Päijät-Hämeen liitto on laatinut verkkosuunnitelmat ja kustannuslaskelmat maakunnan kaikkiin kuntiin, Lahtea lukuun ottamatta, kunkin kunnan koko tukikelpoiselle alueelle. Näin kunnilla on mahdollisuus kustannustietoisesti arvioida mahdollisuuksiaan tarvittavan omarahoitusosuuden kattamiseen. Verkoston kustannusten arvioinnissa on käytetty LVM:n ohjeellisia yksikköhintoja, jotka ovat osoittautuneet suuremmiksi kuin pilottihankkeissa annetut tarjoukset.
Päijät-Hämeen liitto valmistelee kuntien hyväksymien hankealueiden pohjalta maakunnallisen hankeohjelman, josta maakuntahallitus päättää 29.10.2009 ja se lähetetään Viestintävirastolle. Valtioneuvosto päättää vuoden 2010 alkupuolella 66 milj. €:n valtion tuen ja 25 milj. EU- tuen jakautumisesta maakunnittain nyt laadittujen hankeohjelmien perusteella koko toteutuskaudeksi 2010…2015.
Hallituksen esityksenä annetun laajakaistatukilain mukaan kunnan osuus kustannuksista voi olla 8, 22 tai 33 %. Tässä vaiheessa on hankesuunnitelmissa syytä varautua kunnan 33 %:n tukiosuuteen. Vuoden 2010 alussa annettavalla asetuksella määrätään kuntakohtaiset tukiprosentit.
Verkoston toteuttajan maksettavaksi jää kolmannes kustannuksista ja verkosto jää toteuttajan omistukseen.
Lakiesityksen mukaan verkostojen rakentamisen kilpailuttamisen toteuttaisi maakunnan liitto ilmoittamalla valtion tuen julkisesti haettavaksi normaalin valtionavustuslain mukaisen hakumenettelyn mukaisesti. Hakumenettely voidaan järjestää kunnan esittämistä sopivista osahankkeista esim. kerran vuodessa kuuden vuoden aikana. Hankkeen todellinen kustannus määräytyy kilpailutuksessa voittaneen tarjouksen mukaan. Hakijana voi olla teleoperaattori, osuuskunta tai muu yhteisö.
Tarjousvaiheessa arvioidaan tarvittavan julkisen tuen kokonaismäärää, liittymän kustannukset loppukäyttäjälle, sitoutumisaika palvelun tarjoamiseen (vähintään 10 vuotta).
Haun perusteella valittu toteuttaja voi hakea rahoituspäätöstä Viestintävirastolta, joka toimii myös maksatusviranomaisena. Valtion ja kunnan rahoitus tulee maksettavaksi kunkin kilpailutetun osahankkeen toteutuneiden kustannusten mukaan.
Kunnan verkostosuunnitelma ja hankelomake ovat esityslistan liitteenä 1.
Löytyvät Päijät-Hämeen liiton verkkosivuilta
www.paijat-hame.fi/laajakaista/Hankeohjelma
Verkoston toteuttamiskustannus Heinolan osalta on 2 298 800 €, josta kunnan osuus on 33 %:n mukaan 766 267 €. Toteuttaminen voi ajoittua vuosille 2010…2015, joten kunnan laskennallinen osuus on 153 253 € viiden vuoden aikana, mikäli koko suunniteltu verkotus toteutuu.
Mikäli rahoitusosuudeksi määräytyy 8 %, on kunnan osuus
183 900 €, joten kunnan laskennallinen osuus on 36 781 € viiden vuoden aikana, mikäli koko suunniteltu verkotus toteutuu.
LANGATON LAAJAKAISTA
Vuoden 2010 heinäkuussa voimaan tulevan asetuksen mukaan joka puolella Suomea pitää tarjota vähintään yhden megan yhteysnopeutta.
Syrjäisimmille seuduille nettiyhteyksiä tarjotaan nimenomaan radioteitse. Operaattoreiden arvio on kuitenkin, että peitosta on vaikea saada täydellistä eikä teoreettiseen maksiminopeuteen päästä, koska liian moni käyttää samaa tukiasemaa. Suomesta tulee jatkossakin löytymään muutama sata paikkaa, johon langattoman signaali ei kulje. Langaton laajakaista ei kuitenkaan tule jatkossakaan tarjoamaan samaa nopeutta, mitä kuituyhteydellä voidaan tarjota eli ei ole siinä mielessä vaihtoehtoinen ratkaisu.
VS. KAUPUNGINJOHTAJA:
Heinolan kaupunki päättää hyväksyä koko kunnan tukikelpoisen alueen hankealueeksi ja varautuu LVM:n laajakaista kaikille hankkeen toteuttamisen rahoitukseen, mikäli rahoitusosuudeksi määräytyy
8 % mukaan. Vuodelle 2010 ei ole budjetoitu hankkeelle rahoitusta. Lopullinen päätös kustannuksiin sitoutumisesta ja rakentamisen ajankohdasta tehdään sitten kun kustannukset ja toteuttaja ovat hakumenettelyssä täsmentyneet.
PÄÄTÖS:
Vs. kaupunginjohtaja korjasi päätösesitystään seuraavaksi:
Heinolan kaupunki päättää hyväksyä koko kunnan tukikelpoisen alueen hankealueeksi ja varautuu LVM:n laajakaista kaikille hankkeen toteuttamisen rahoitukseen, mikäli rahoitusosuus määräytyy
8 %:n mukaan. Vuodelle 2010 ei ole budjetoitu hankkeelle rahoitusta. Lopullinen päätös kustannuksiin sitoutumisesta ja rakentamisen ajankohdasta tehdään sitten kun kustannukset ja toteuttaja ovat hakumenettelyssä täsmentyneet.
Jäsen Warpenius esitti jäsen Sepän kannattamana päätösesitykseksi seuraavaa:
Heinolan kaupunki päättää hyväksyä koko kunnan tukikelpoisen alueen hankealueeksi ja varautuu LVM:n laajakaista kaikille hankkeen toteuttamisen rahoitukseen. Vuodelle 2010 ei ole budjetoitu hankkeelle rahoitusta. Lopullinen päätös kustannuksiin sitoutumisesta ja rakentamisen ajankohdasta tehdään sitten kun kustannukset ja toteuttaja ovat hakumenettelyssä täsmentyneet.
Puheenjohtaja totesi, että asiasta käydyn keskustelun kuluessa jäsen Warpenius on tehnyt vs. kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeavan kannatetun esityksen, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että tarvittava äänestys toimitetaan nimenhuutoäänestyksenä niin, että ne, jotka kannattavat vs. kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät Jaa, ja ne, jotka kannattavat jäsen Warpeniuksen tekemää esitystä äänestävät Ei. Äänestysmenettelyehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin
10 Jaa-ääntä (puheenjohtaja Rämö, jäsenet Ahonen, Kantanen, Karjalainen, Kasurinen, Kokki, Kuusela, Mäkilä, Orasmaa ja varajäsen Varjo) ja
2 Ei-ääntä (jäsenet Seppä ja Warpenius)
Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen äänin 10 vastaan 2 hyväksyneen vs. kaupunginjohtajan tekemän esityksen asiassa.
KHAL § 192
Valmistelija: tietohallintopäällikkö Harri Juuti, puh. 03-849 3360, etunimi.sukunimi@heinola.fi
LAAJAKAISTA KAIKILLE 2015-HANKKEEN TOTEUTUS HEINOLASSA
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 9.11.2009 (§ 643) hyväksyä koko kunnan tukikelpoisen alueen hankealueeksi ja varautuu LVM:n laajakaista kaikille hankkeen toteutumisen rahoitukseen, mikäli rahoitusosuus määräytyy 8 %:n mukaan.
Laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille annetun lain (1186/2009) 8 §:n 2 momentissa tarkoitettujen laskentaperusteiden painokertoimet on määrätty valtioneuvoston asetuksessa "Kunnan maksuosuudesta laajakaistahankkeessa" seuraavasti:
1)
kunnan taloudellinen kantokyky 25 %
2)
laajakaistahankkeen laajuus ja tekninen toteutus-
tapa 12,5 %
3)
kunnan asukastiheys 50 %
4)
hankkeen rakentamiskustannus suhteutettuna kun-
nan väestömäärään 12,5 %
Näillä perusteilla kunnat on jaettu 8 %:n, 22 %:n ja 33 %:n kuntiin. Valtioneuvoston asetuksessa kuntien maksuosuudesta laajakaistahankkeessa on määrätty Heinolan maksuosuudeksi
33 %.
Vuonna 2009 tehdyn selvityksen perusteella verkoston toteuttamiskustannus olisi Heinolan tukikelpoisten alueiden osalta
2 298 000 € eli Heinolan maksuosuus olisi 33 %:n mukaan
766 267 €. Vuodelle 2010 ei ole varattu rakentamista varten varoja, joten toteutusaikataulu voisi ajoittua vuosille 2011 - 2015. Toteutuskustannukset olisivat 153 253 €/vuosi viiden vuoden ajan.
KAUPUNGINJOHTAJA:
Kaupunginhallitus päättää, että Heinolan kaupunki ei osallistu hankkeen toteutuskustannuksiin.
PÄÄTÖS:
Seppä esitti, että kaupunki osallistuu hankkeeseen ja kustannukset katetaan Syrjälän rahaston varoilla.
Puheenjohtaja totesi, että jäsen Sepän tekemää esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa kannattamattomana.
Hyväksyttiin.